Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ompelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. toukokuuta 2026

Ompeluohje: Kestoside



Kansainvälistä kuukautispäivää vietetään 28.5. eli ensi viikolla. Sen kunniaksi julkaisen nyt yhden ensimmäisistä käsityöohjeistani, kestosideohjeen. 




Olen ommellut paljon kestositeitä niin itselleni kuin ystävillekin. Materiaalina olen käyttänyt vanhoja vaatteita, pyyhkeitä ja lakanoita. Vain kosteussulkukangasta (PUL, Poly-Urethane Laminated Polyester) olen ostanut uutena. Se on kangasta, jota käytetään myös kestovaipoissa. 

Kiinnitykseen käytin aluksi ommeltavia pieniä muovineppareita, mutta pian siirryin tarranauhaan. 





Kestositeiden myötä aloin tykätä menkoista. Onhan näet kiva valita aamulla, ottaako raidallisen, ruudullisen vai kukkakuvioisen siteen, ja minkä laittaa laukkuun mukaan. Jep, halvat huvit :D 





Tämä ohje on julkaistu vuonna 2009 Käspaikassa (nyk. Punomo). Käsittääkseni täytyy hankkia koululisenssi, jotta saa käyttää ohjetta koulussa. Mutta ole hyvä, Hääräämön kautta saat käyttää kestosideohjetta vapaasti niin koulussa kuin kotonakin aivan veloituksetta. 

Tutustu kestosideohjeeseen. 


maanantai 14. heinäkuuta 2025

Kotitossut farkuista




Ompelin uudet kotitossut vanhoista farkuista ja muista kierrätysmateriaaleista. Kaavan kehittelin itse. 

Yhdeksän vuotta sitten tekemäni sydänkoristeiset farkkutossut olin korjannut jo niin monta kertaa, että annoin jo periksi. Korjauksia näet täältä ja täältä. 




Ompelin näihin uusiin farkkutossuihini nahkapohjan jo tekovaiheessa. Kaksiin aiemmin tekemiini tossuihin olen ommellut nahkapohjan vasta, kun pohjimmainen kangas on alkanut kulua puhki. 




Vaikka nämä farkkutossut ovat tosi simppelin näköiset, ompelin ne aika monesta kappaleesta. Yllä olevassa kuvassa näkyvien kappaleiden lisäksi käytin vähän tukikangasta. 


Pohjan väliin laitoin vanhasta koneessa huovutetusta villapaidasta lämmikettä. Jalkapöydän päällä olevaan kappaleeseen laitoin sisälle vanulevyn. Se antaa mukavasti ryhtiä, kuten myös päällimmäiseen farkkukappaleeseen silitetty tukikangas. 




Rentouttavaa kesän jatkoa!


maanantai 29. heinäkuuta 2024

Lakanamekossa Tromssassa + kuvia upeista seinämaalauksista




Ompelin tänä kesänä mekon vanhasta lakanasta. Lakanan keskelle oli kulunut reikä, ja kangas reiän ympärillä oli aivan lahoa, että en alkanut korjata sitä. 

Joskus olen puolittanut kuluneen lakanan vanhan kansan tapaan keskeltä ja ommellut reunat kiinni toisiinsa. Tällöin kulunut alue jää lakanan reunoille, ja lakanan käyttöikä pitenee. Tämän lakanan olin antanut kulua liikaa, jotta sen aikaa lakanana olisi voinut pidentää tuolla tavalla. 




Mekon yläosan kaavana käytin PaaPiin Runo-kaavaa muokattuna. Helman kappaleiden mittoja otin Mekkotehtaan Helmat-kirjasta. Samoja kaavoja muokkauksineen käytin viime vuonna ompelemaani pitkään ruutumekkoon. 




Helmakappaleisiin menee rypytysten vuoksi paljon kangasta. En yleensä raaski ostaa niin paljon mekkokangasta kuin tällaisiin mekkoihin menee. Nyt oli hyvä tilaisuus tehdä mekko, joka tulisi ostokankaasta valmistettuna aika kalliiksi. 




Ompelin sivusaumoihin tilavat taskut. 




Kävimme viime viikolla Norjassa, jo perinteeksi muodostunut perheen kesälomareissu. Tällä kertaa olimme pääosin Tromssassa, jossa suosikkejamme olivat 


Viime kesänä käydessämme Tromssassa kuvasin kukkamekkoa. 


Tromssassa on mielestäni aivan upeita muraaleja, seinämaalauksia. Tässä kuvia muutamasta:









Näet Hääräämön kuvia myös Instagramista ja Pinterestistä. 


maanantai 17. kesäkuuta 2024

Ompeluohjevideo: Leggingsien haarojen paikkaus




Onko sinullakin mennyt leggingsit haaroista rikki? Tällä ompeluohjevideolla näytän, miten minulla on tapana korjata kätevästi haarasaumoista ja/tai niiden vierestä puhki kuluneet housut. 

Housut voidaan vahvistaa haaroista tällä ohjeella jo ennen kuin ne ovat kuluneet puhki.




Leikkaan vanhasta vaatteesta paikat leggingseihin. Paikkojen on hyvä olla mahdollisimman saman väriset kuin housujen, niin ne eivät erotu. Aiemmin ompelin paikat nurjalle puolelle, mutta siistimmän lopputuloksen mielestäni saa ompelemalla paikat oikealle puolelle. 

Ompelen paikat housuihin ompelukoneen siksaks-ompeleella, katso tarkemmin YouTubesta: 



Leggingsien haarojen paikkaus



Näet lisää Hääräämön kuvia Pinterestistä. 


Hyvää kesää! 


maanantai 23. lokakuuta 2023

Ruutumekossa tulivuori Teidellä Teneriffalla



Ompelin nilkkapituisen mekon tuplaharsosta eli double gauzesta. Yläosan kaavana käytin PaaPiin Runo-kaavaa reilusti muokattuna. Helmakappaleiden mittoja otin Mekkotehtaan Helmat-kirjasta. 





Ihastuin tuplaharsoon materiaalina ja olenkin ommellut siitä jo useamman mekon. Ensimmäisen tuplaharsomekkoni näet täältä. 




Tulimme eilen illalla syyslomareissulta Teneriffalta. Nämä kuvat ovat saaren keskiosasta kansallispuistosta Teide-tulivuorelta, jonne menimme kaapelihissillä. 


Tulivuori Teiden huippu





Näet Hääräämön kuvia myös Instagramista ja Pinterestistä.


maanantai 31. heinäkuuta 2023

Kukkamekossa Tromssassa, Pohjois-Norjassa




Ompelin kukamekon, josta tuli heti suosikkini. Ostin tämän ohuen joustocollegen Rovaniemen käsityömessuilta Iloiselta Kettuliinilta toukokuussa. Kuosin Vihreä kevätkukka on suunnitellut Leena Renko.




Käänsin pääntien, kädentiet sekä helman ja ompelin ne kaksoisneulalla.




Tein tämän kukkamekon PaaPiin Runo-kaavalla. Pidensin ja kavensin helmaa. Tein sivusaumoihin paikkataskut.






Nämä kuvat otettiin viime viikolla Tromssassa, Pohjois-Norjassa. Menimme köysiratahissillä (Fjellheisen) 421 metrin korkeuteen Storsteinenille. Kuvissa näkyy taustalla Tromssa, saarelle rakennettu kaupunki. 


Näet Hääräämön kuvia myös Instagramista.


maanantai 12. kesäkuuta 2023

Ohje: Kassin pohja 3D





Ompelin kassin kaksista farkuista, jotka olivat jääneet lapselle pieneksi ja jotka eivät olleet edelleenlahjoituskunnossa. Molemmissa farkuissa oli kuminauhat lahkeensuulla. Tein lahkeensuista kassin yläreunan. Hyödynsin yhden takataskun kassin sivulle: 




Kolmiulotteisuutta sain kassin pohjaan ompelemalla pohjan kiinni sivusaumaan, katso ohje alla. 







Kolmiulotteisen pohjan ohje





Ompele kassin pohjasauma ja huolittele se, jos teet kassin kahdesta kappaleesta.
 Silitä sauma. 

  • Tässä ohjeessa kuvatun pohjan voi tehdä silloin, kun kassissa on kaksi sivusaumaa. Kassia ei siis voi tehdä yhdestä kappaleesta niin, että toinen sivusauma korvautuisi taitteella. Sen sijaan, jos kankaan mahdollinen kuviointi antaa myöten, kassin voi tehdä yhdestä kappaleesta niin, että kangas jatkuu pohjan kautta kassin toiselle puolelle. 

Kankaiden nurja puoli on nyt ulospäin. Taita (kuva yllä) pohjasauma (tai vastaava kohta kassista, jonka teet yhdestä kangaspalasta) koko pohjan matkalta kassin sisälle haluamasi verran, tässä 4½ cm. Laita sivusaumoihin nuppineulat.





Ompele sivusaumat ja huolittele ne. Silitä sauma, niin kassin alakulmat pääsevät oikeuksiinsa.


Kolmiulotteisuutta saat laukun pohjaan myös ottamalla kulmat sisään kuten Hääräämön farkkupenaaliohjeessa (kohta 7).



Hääräämön kuvia näet myös Instagramista ja Pinterestistä.

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Ohje: Ompele huippuhelppo ja kätevä pesupussi vanhasta valoverhosta

 



Vanhasta valoverhosta on kätevä ommella pesupussi. Jos kankaan hulpio tai käännetty ylä- tai alareuna ovat vielä hyödyntämättä, niistä voi tehdä pussinsuun. Tällöin ommeltavaksi jää vain sivu- ja alasauma. 

Pesupussi suljetaan kiepauttamalla kumilenkki pussin ympäri pari kertaa, kuten hiuslenkki poninhäntää tehdessä. 



Pesupussin ompeluohje



  1. Leikkaa valoverhosta kappale, joka on valmiin pesupussin korkuinen ja kaksi kertaa valmiin pesupussin levyinen. 
    • Muista lisätä saumanvarat! 
    • Jos mahdollista, hyödynnä verhokankaan hulpio tai käännetty ylä- tai alareuna pussinsuuksi. Vaihtoehtoisesti voit huolitella pussinsuun ja tehdä siihen noin 2 cm leveän taitteen, jonka ompelet suoralla ompeleella. 
  2. Leikkaa kapeasta kuminauhasta noin 8 cm mittainen pätkä. 
  3. Ompele sivu- ja alasauma ja huolittele ne ompelukoneen siksak-ompeleella tai saumurilla. 
    • Jätä kuminauhan päät sivusauman väliin noin 10 cm yläreunasta.
    • Jos on suunnitteilla laittaa pussi roikkumaan, kuminauhan viereen tai pussin yläreunaan voi ommella lenkin esim. pois heitetystä vaatteesta säästetystä nyöristä. 


Olen ommellut melko isoja pesupusseja (leveys 26 cm - 39 cm, korkeus 40 cm - 45 cm). Pesen niissä kestotuotteita, kuten kestotalouspaperia. Lisäksi jokaisella perheenjäsenellä on oma pussi, jossa pesen sukkia ja alushousuja. Kuivausrummusta otettu puhdas pyykki on kätevä lajitella, kun vain yhden henkilön kamppeita on yhdessä pussissa. 


Näet Hääräämön kuvia myös Instagramista ja Pinterestistä.


maanantai 5. joulukuuta 2022

Ohjevideo: Ompele tilkkublokki hirsimökki kätevästi pohjakankaalle




Pohjakankaalle ommeltava hirsimökkitilkkublokki käy hyvin aivan ensimmäiseksi tilkkutyöksi, sillä se ei ole vaikea. Se sopii toki myös kokeneelle tilkkuharrastajalle, joka ei ole kokeillut pohjakankaalle ommeltavaa hirsimökkiä. Pohjakankaalle ompelu ei ole yleistä tilkkutöissä, niin tämä tekniikka tuo mukavasti uutta konkarillekin. 

Blokki tarkoittaa tilkkutyön mallikertaa, joka toistuu tilkkutyössä, esimerkiksi tilkkupeitossa. Jos ommellaan vain yksi blokki, siitä voidaan tehdä esimerkiksi yllä olevassa kuvassa näkyvä kestolahjapussi. 
 

Hirsimökkitilkkublokkiin tarvitaan 

  • kangassuikaleita (tässä 3½ cm leveitä) 
  • pohjakangas, joka on vähän suurempi kuin valmis tilkkublokki 


Pohjakankaalle ompelu puoltaa paikkaansa, kun tarvitaan vain pieni määrä hirsimökkiblokkeja, esimerkiksi pariin patalappuun, koristetyynyyn tai kestolahjapussiin. Jos suunnitteilla on vaikkapa suuri tilkkupeitto, johon tarvitaan paljon tilkkublokkeja, tämä tekniikka ei ole nopein. 




Pohjakankaan kääntöpuolelle muodostuu yllä olevassa kuvassa näkyvä kuvio, kun hirsimökkiblokki ommellaan kankaaseen. Tilkkublokki irrotetaan ompelukoneesta vasta työn ollessa valmis. Ompelulangan on toki hyvä olla kankaiden värinen, mutta tässä esimerkissä käytin mustaa alalankaa, jotta kuvio näkyy kuvassa. 


Katso hirsimökin ohjevideo


3:42 min





Osallistun tällä ohjeella Käsityöblogien joulukalenteriin. Eilinen luukku aukesi Sormustin-blogissa. Seuraava kalenterin luukku avautuu ylihuomenna 7.12. Sweets and Socks -blogissa. Isot kiitokset joulukalenterin järjestämisestä Rosanna of May -blogin Rosalle! 


Näet Hääräämön kuvia myös Instagramista ja Pinterestistä. 


maanantai 17. lokakuuta 2022

Sukulaistytön synttärilahjatoive: Keppari + kuvia sen tekovaiheista




Ompelin sukulaistytölle keppihevosen syntymäpäivälahjaksi. Synttärisankari lupasi tehdä hepalle suitset keppariharrastajaystävänsä kanssa. 


Silmät ja sieraimet tein vanhasta nahkatakista. Sieraimissa nahka on pintanahka ylöspäin, silmissä mokkapuoli ylöspäin. Näille ratkaisuille minulla ei ole erityisempää perustetta. Maalasin silmiin valopilkun valkoisella kynsilakalla. 





Vaihekuvia keppihevosen tekemisestä:




Oli mielenkiintoista ommella keppari ja ymmärtää, miten sen kolmiulotteisuus saadaan aikaan: kapealla suikaleella, joka kiertää pään niskasta päälaen kautta kaulaan. 




Tein kepparin harjan Isoveli-langasta. Kiinnitettyäni harjan purin langansäikeet irralleen toisistaan. Tähän hyödynsin pitkän automatkan.


Näet Hääräämön kuvia myös Instagramista.


torstai 14. heinäkuuta 2022

Perhoshihainen kesämekko double gauzesta




Tässä se on, uusi lämpöisien kesäpäivien luottomekkoni! Ompelin perhoshihaisen kesämekon oranssista puuvillaisesta harsokankaasta, double gauzesta. Ostin kankaan pari viikkoa sitten käydessäni Rovaniemellä Ottobren myymälässä.




Parin päivän käyttökokemuksella mekko on oikein toimiva vaate. Se on sopivan ilmava, ja materiaali tuntuu miellyttävän pehmeältä.

Piirsin perhoshihaisen mekon kaavan Tehtaamon ohjeella vuosia sitten. Sovelsin kaavaa tähän joustamattomaan materiaaliin. Vyötärölle ompelin kuminauhakujan.




Tein melko huomaamattomat taskut mekon sivusaumoihin.




Kuvissa näkyvistä kengistä kirjoitin Hääräämössä vuonna 2012 ja toivoin, että ne kestävät vielä pitkään. Kyllä ne ovat kestäneetkin.  

Kengät olivat mielestäni kalliit, ja suutarillekin olen maksanut kenkien korjaamisesta useaan otteeseen. Olen käyttänyt kuitenkin näitä kenkiä 14 vuotta, niin vuositasolla kulut ovat erittäin maltilliset.


Näet lisää Hääräämön kuvia Instagramista.


maanantai 22. helmikuuta 2021

Tulosta lorukortteja PDF + lorupussin kuvallinen ompeluohje

 



Loruja pidetään tärkeinä lapsen kielenkehityksen kannalta. Loruttelu rikastaa lapsen sanavarastoa ja lapsi oppii loruista uusia ilmauksia. Loruissa on usein riimejä, ja riimiparien hahmotus on tärkeä taito lukutaidon kehittymisprosessissa. Loruhetket ovat mukavaa yhdessäoloa.

Olen lorutellut paljon kotona sekä töissä eskarissa ja ykkösluokkalaisten musiikin tunneilla. Loruttelu on kivaa myös aivan pienten lasten, vauvojenkin kanssa. Samat lorut taipuvat hyvin eri ikäisille lapsille.


Eskarimatikkaa lorukorteilla ja Duploilla



Lasken usein lorulla (Entten tentten, Auto ajoi kilparataa tms.), kuka saa nostaa lorupussista seuraavan kortin. Toisinaan lapset laskevat. 


Olemme harjoitelleet eskarissa lorukorteilla tilastointia ja vertailua. Jokainen lapsi on ottanut laatikosta neljä Duplo-palikkaa. He ovat laittaneet palikat suosikkilorujensa päälle (neljän eri kortin päälle tai halutessaan esim. kaikki palikkansa samalle kortille) ja rakentaneet palikoista tornin. Olemme vertailleet tornien korkeutta ja järjestäneet kortit suosituimmuusjärjestykseen. Sitten olemme lorutelleet esim. kolme eniten palikoita saanutta lorua.



Lorupussin ompeluohjelinkit ja tulostettavat lorukortit




  • Tyylikkään yhden sauman pussukan (klik) saat tehtyä huippunopeasti farkkujen lahkeesta. Minulla on tällainen töissä eskarissa lorupussina. En ole laittanut siihen mitään sulkemisnyöriä tms., sillä vaihtelen pussin sisältöä ennen jokaista loruhetkeä, niin on kätevää, että pussin nyöriä ei tarvitse avata ja sulkea.




Mukavia loruhetkiä!


Vilkaise Hääräämön kuvia Instagramista ja Pinterestistä!