maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ohje: Farkkujen korjaus huomaamattomasti




Farkut on kätevä korjata huomaamattomasti
 ompelukoneen suoralla ompeleella niin, että ne näyttävät edelleen rikkinäisiltä. Tämän ohjeen mukaan voit myös vahvistaa farkkujen melkein puhki kuluneita polvia tai haaroja.




Ohje




Pura noin 30 cm (tai sen verran, että pystyt paikata housut) sen puolen sivusaumaa, jossa ei ole päällitikkausta. Jos korjaat farkkujen haaroja, mitään saumaa ei tarvitse purkaa.





Leikkaa housujen värisestä tai aavistuksen tummemmasta kankaasta paikka. 


Kiinnitä paikka housujen nurjalle puolelle, mutta laita nuppineulat kankaan oikealle puolelle.








Valitse ompelukoneen ylälangaksi kankaan loimen värinen tai vähän sitä tummempi lanka. Tummempi sävy maastoutuu paremmin kankaaseen kuin vaalea.


Ompele suoralla ompeleella edestakaisin loimen suuntaisesti eli pystysuoraan.




Ompele sivusauma kiinni. Huolittele sauma, jos purit huolittelun.




Farkkujen korjaus ompelukoneen suoralla ompeleella


Valmis!
Housut näyttävät siltä, että niitä ei olisi korjattukaan, 
mutta tuuli ei nyt enää pääse kuluneesta aukosta sisään.



Kun ompelulanka on mahdollisimman saman väristä kuin loimilanka, ommel ei näy juurikaan.



Ohje: Farkkujen korjaus ompelukoneella huomaamattomasti

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Tunika Hilcon Lara-trikoosta





Ostin Ottobrelta Rovaniemeltä Hilcon vihreää Lara-trikoota ja ompelin siitä tunikan. Käytin Linnelin Make it work -kaavaa, josta tuli suosikkini saman tien. Kainaloista alaspäin muokkasin kaavaa paremmin itselleni sopivaksi. 


Kuvassa olevat sydäntossut näet tarkemmin täältä.





Ruukaan kääntää pääntien, helman sekä hihansuut ja ommella ne kaksoisneulalla. 



Oletko jo tutustunut Hääräämön Pinterest- kansioon? Sieltä näet nopealla vilkaisulla Hääräämössä julkaistut postaukset.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Lisää lukijoita blogillesi hakukoneoptimoinnilla

Hääräämö: Lisää lukijoita blogiisi hakukoneoptimoinnilla


Haluatko blogillesi lisää lukijoita? Olisiko kiva saada enemmän seuraajia Pinterestissä ja muissa sosiaalisen median kanavissa? Nyt en puhu suurella summalla toteutettavasta mainoskampanjasta, vaan nollabudjetilla tehtävästä hakukoneoptimoinnista sekä näkyvyydestä somessa.


Yksinkertaisilla keinoilla voit parantaa blogisi näkyvyyttä Googlen haussa. Voit nostaa blogisi sijoittumista hakutuloksissa myös ilman koodaustaitoja.



Helppoa hakukoneoptimointia


Hakukoneoptimoinnilla lisää lukijoita blogillesi


SEO (Search Engine Optimization) eli hakukoneoptimointi on yksinkertaisimmillaan hyvän sisällön tuottamista. Kiinnittämällä huomiota otsikointiin ja hakusanoihin voit parantaa blogisi sijoittumista hakutuloksissa, mikä nostaa kävijämäärää. 





Kuvan tiedot kuntoon


Hakukoneoptimoinnilla lisää lukijoita blogillesi


Moni löytää blogeihin Googlen kuvahaun kautta. Hakukoneet eivät kuitenkaan ymmärrä kuvia, vaan niille täytyy kertoa tekstin muodossa, mitä kuva esittää. 






Hyödynnä some



Hakukoneoptimointi SEO


Vaikka hakukoneoptimointi on tärkeää, älä silti aliarvioi mainostusta. Siihenkään et tarvitse rahaa, sillä sosiaalisessa mediassa pystyt mainostaa kätevästi. Hyödynnä Facebookin ryhmiä ja blogisi FB-sivua sekä Pinterestiä, Twitteriä ja Instagramia. Kahdesta viimeksi mainitusta minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, niin en käsittele niitä tässä tarkemmin. 






Facebook


Vaikuttaa, että ihmisillä on pienempi kynnys tykätä blogista Facebookissa kuin kirjautua blogin lukijaksi Googlen käyttäjäraadissa. 




Liity Facebook-ryhmiin, jotka liittyvät blogisi aihealueeseen. Ryhmillä on säännöt blogin mainostamisesta; joissain ryhmissä on käytössä blogilinkkiketju, ja toisissa ryhmissä postauksen saa jakaa seinälle. Olet saattanut kirjoittaa aiemmin blogissasi samasta aiheesta, josta ryhmässä käydään keskustelua. Linkkaa postauksesi keskusteluketjuun. Älä kuitenkaan tyrkytä blogiasi liikaa.


Pinterest


Pinterest on kasvanut merkittäväksi liikenteen lähteeksi blogeissa. Pinterestiä varten jokaisessa postauksessa olisi hyvä olla vähintään yksi pystysuuntainen kuva. Vaakakuva näkyy Pinterestissä pienenä, kun taas pystykuva saa paljon enemmän palstatilaa siellä. Teksti toimii hyvin Pinterest-kuvissa, mutta hakukoneet eivät tosiaan ymmärrä sitä. Kirjoita siis pinnatessasi tekstikenttään, mistä kuvassa on kyse. 


Pinterst-kuvan optimaalinen leveys on 735 pikseliä ja korkeus 1102 pikseliä. Kuva voi olla korkeampikin. Jos kuva on tosi korkea, lukija ei välttämättä viitsi rullata takaisin ylös pinnatakseen sen tai tykätäkseen siitä. Tallennuslaaduksi ei kannata valita parasta mahdollista, jotta kuvatiedostosta ei tule kovin iso eikä kuvan latautuminen blogissa kestäisi kovin kauan. Kätevä työkalu Pinterest-ystävällisten kuvien tekoon on Canva. Minä tein tämän postauksen ylimmän kuvan Gimpillä.

Olen linkannut hiljattain joissain Hääräämön postauksissa aiheeseen sopivan Pinterest-kansioni. Sen myötä seuraajamääräni on noussut aikalailla. Toteutan tätä vinkkiäni nytkin:






Tein ylimmän kuvan sanapilven Tagulissa.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Vetoketjun korjaus nopeasti



Vetoketjun korjaus nopeasti

Vaatteiden korjaaminen ja paikkaaminen on mielestäni tympeää. Erityisesti vetoketjun vaihtaminen voi viedä kohtuuttoman paljon aikaa. Yritin kiristää takkini vetoketjun löystynyttä lukkoa pihdeillä, mutta metallinen lukko napsahti poikki. 


Kuulin jostain vinkin, että uuden vetskarin voi ommella vanhan viereen. Sain tällä tavalla takista taas käyttökelpoisen verrattain vähällä vaivalla.








Vetoketjun korjaus: uusi ketju vanhan vetskarin viereen, vanha jää koristeeksi

Vanha vetoketju jäi takkiin raikkaaksi yksityiskohdaksi. Mielestäni vetoketju näyttää nyt paremmalta kuin alunperin:



Palkaskero, Pallas

Edit 8.6.2016: Yleisön pyynnöstä kuvat vetoketjun ylä- ja alareunasta:

Vetoketjun korjaus
Vetoketjun yläreuna

Vetoketjun korjaus nopeasti: Uusi ketju vanhan viereen
Vetoketjun alareunan saisi siistimmäksi siten,
että ottaisi vetimen irti muuten kuin leikkaamalla
ketjun alareunan irti.

Vanhan vetoketjun värinen ompelulanka maastoutuisi aivan näkymättömäksi.


Vetoketjun korjaus

Löydät lisää vaatteiden korjausvinkkejä sekä kierrätysideoita Hääräämön kierrätys-välilehdeltä (klik).