maanantai 17. helmikuuta 2020

Leikkihiekkareseptejä + ideoita kirjainten ja matemaattis-loogisten taitojen harjoitteluun



Vapaata leikkiä leikkihiekalla


Leikkihiekka tuntuu käsissä ihanalta. Siitä voi tehdä hiekkakakkuja, kuten hiekasta hiekkalaatikollakin.


Leikkihiekkaa on helppo ja nopea tehdä itse. Ainekset löytyvät keittiöstä ja ovat hinnaltaan edullisia.

Leikkihiekkaleikit ovat hyvää hienomotoriikkatreeniä ja niissä harjaantuu myös silmän ja käden yhteistyö.

Leikkihiekka sopii sekä pienille että isommille lapsille. 
Vapaan leikin lisäksi leikkihiekan äärellä voidaan harjoitella monia äidinkieleen ja matematiikkaan liittyviä taitoja.


  • Tämän postauksen lopusta löytyy leikkihiekkareseptejä.


Hiekalla voidaan saada aikaiseksi mahtava sotku. Meillä on usein hiekkavadin alla tarjotin, jolle enimmät vadin yli tippuvat muruset päätyvät. Olen leikkinyt paljon kahdestaan hiekalla kaksivuotiaan lapsen kanssa enkä ole kokenut hiekkaa sotkevana. Hihat kääritään ennen hiekkaleikin alkua ja kädet pestään lopuksi. Jos lapset jätetään yksin hiekkaleikkeihin, voin kuvitella, että siivottavaa saattaa tulla.



Välineitä hiekkaleikkeihin



Kiviä, keppejä ja mittalusikoita leikkihiekassa



Hiekkaleikkeihin sopivat kotoa ja pihasta löytyvät esineet:
  • keppit
  • kivet
  • lusikat ja esim. kahvimitta
  • lelut, jotka on helppo pestä, esim. muoviautot, Lego-hahmot tai hiekkalaatikkoleikkeihin tarkoitetut lelut

Muovinen pesuvati on osoittautunut meillä käteväksi hiekkaleikkipaikaksi. Jotta vadissa mahtuu leikkimään hyvin, siihen ei kannata laittaa niin paljon tavaroita kuin ylimmässä kuvassa näkyy.




Kirjainten harjoittelu



Muovikirjainten etsiminen leikkihiekasta


Leikkihiekkaan voidaan piilottaa muovikirjaimia. Kun lapsi löytää kirjaimen, hän nimeää sen tai jos hän ei vielä tunne kirjainta, aikuinen auttaa nimeämisessä. 

Jos lapsi osaa jo lukea, hän voi muodostaa sanoja löytämistään kirjaimista. 


Kepeistä kirjaimia


Kepeistä on kätevä muodostaa kirjaimia. Myös kivistä voidaan tehdä kirjaimia. 


  • Aikuinen tekee kepeistä tai kivista tai hiekkaan kirjoittaen kirjaimen ja nimeää sen. Kun lapsi tuntee kirjaimen, lapsi nimeää sen.
  • Lapsi tekee kirjaimen ja nimeää sen.
  • Kuulostellaan kirjaimen äännettä.
  • Keksitään sanoja, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella.

Hiekkaan on mukava kirjoittaa kirjaimia sormella niin, että hiekka-astian pohja tulee näkyviin. Tämä kirjoitustapa toimii silloin, kun hiekkaa ei ole astian pohjalla kovin paksua kerrosta.






Matemaattis-loogisten taitojen harjoittelu



Kepit pituusjärjestykseen



Sarjoittaminen


Keppejä voidaan käyttää sarjoittamisen harjoittelussa. Näitä tehtäviä käytetään esi- ja alkuopetuksessa:

  • Lapsi järjestää kepit pituusjärjestykseen esim. pienimmästä suurimpaan. 
    • Kepit voidaan järjestää myös paksuuden mukaan, jos käytössä olevat kepit ovat riittävän eripaksuisia. 
    • Myös esim. kiviä tai leluja voidaan laittaa riviin kokojärjestyksessä.
  • Aikuinen rakentaa sarjan alun (esim. keppi, kivi tai kivi, kivi, keppi) ja lapsi jatkaa sarjaa mallin mukaan.
    • Lapsi voi tehdä sarjan alusta asti itse.





Hiekkakakkuja



Muutoksen havaitseminen


Leikkihiekassa voidaan leikkiä KIM-leikkiä: 
  1. Laitetaan hiekalle näkyviin esineitä, kuten kivi, keppi, kahvimitta, muoviauto... 
  2. Muut leikkijät sulkevat silmänsä ja yksi leikkijä peittää hiekkaan yhden esineen. Voidaan sopia, että vain toisella kädellä käsitellään hiekkaa sotkun minimoimiseksi.
  3. Muut leikkijät katsovat esineitä ja se leikkijä, joka keksii puuttuvan esineen, saa kaivaa sen esiin. 
  4. Löytäjä saa piilottaa seuraavan esineen.



Lukumäärän vertailu


Lapsi vertaa, onko kiviä vai keppejä (tai pyöreitä vai litteitä hiekkakakkuja) enemmän. Kivet voidaan laittaa jonoon ja kepit niiden viereen toiseen jonoon, tehdään siis parijono, jossa toisia esineitä jää yli (jos niitä ei ole yhtä monta). Tällöin nähdään, kumpia on enemmän. 
  • Termejä enemmän ja vähemmän on hyvä käyttää parina: Keppejä on enemmän kuin kiviä, ja kiviä on vähemmän kuin keppejä. Käsitettä "vähemmän" pidetään nimittäin vaikeampana lapsille.

Kun käsitteet enemmän, vähemmän ja yhtä monta ovat tuttuja, voidaan tarkastella, kuinka monta keppiä on enemmän kuin kiviä.



Hajotelmat


Otetaan esim. viisi kiveä. Lapsi piilottaa hiekkaan osan kivistä. Toinen lapsi päättelee näkyvillä olevien kivien perusteella, kuinka monta kiveä on piilossa.



Hiekkakakkuja leivottaessa voidaan pohtia, kuinka monta kakkua 


  • on yhteensä, jos tehdään yksi kakku lisää (tai rikotaan yksi kakku)
  • täytyy vielä tehdä, jotta kakkuja olisi viisi
  • kuinka monta kakkua on tarpeen rikkoa, jotta kakkuja on jäljellä kaksi. 





Kiviä muovisen kuorma-auton lavalla leikkihiekassa




Leikkihiekkareseptejä



Netti on pullollaan leikkihiekkareseptejä, ja nimityksiä leikkihiekalle on monia: narskuhiekka, taikahiekka, ja sitä kutsutaan myös lumeksi. Englanninkielisissä blogeissa siitä käytetään termiä moon sand.


Yhteistä resepteille on suhdeluku 1:8. Öljyä laitetaan yksi osa, jauhoja 8 osaa. Ruuanlaitossa käytettävä öljy, esim. rypsiöljy käy hiekkaan hyvin. Monissa ohjeissa mainitaan vauvan kylpyöljy (baby oil).



Hinnaltaan edullisinta leikkihiekkaa valmistetaan vehnäjauhoista:

4  dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

Gluteenittoman hiekan saa tehtyä perunajauhoista:

4  dl perunajauhoja
½ dl öljyä

Silkkistä pehmeyttä hiekkaan tuo maissitärkkelys:

2  dl vehnäjauhoja (tai perunajauhoja)
2  dl maissitärkkelystä
½ dl öljyä


Aineet sekoitetaan keskenään.

  • Hiekkaan voidaan laittaa myös kahvinporoja (keitetyt kahvinporot kuivataan). 
  • Hiekkaa voidaan värjätä kaakaojauheella. 



Yllä olevissa kuvissa oleva hiekka oli aluksi vaaleaa, tehty pelkästä vehnäjauhosta ja öljystä. Muutaman leikkikerran jälkeen siihen lisättiin kahvinporoja ja väriaineeksi tummaa kaakaojauhetta sekä vähän öljyä. Myöhemmin siihen lisättiin eri vatiin tehty silkkisen pehmeä hiekka, jossa jauhoina oli perunajauhoja ja maissitärkkelystä.



Leikkihiekka on säilynyt meillä useamman kuukauden hyvänä. Leikkien jälkeen olen laittanut hiekkavadin muovikassiin. Hiekka ei ole siellä ilmatiiviisti.


maanantai 3. helmikuuta 2020

Ohje: Ompele nopea ja helppo nyöripussi



Ompeluohje: Nopea & helppo nyöripussi


Tämä nyöripussi näyttää siistiltä niin sisältä kuin ulkoakin, ja se on tosi helppo ja nopea ommella. Pussi tehdään yhdestä kappaleesta. Toki jos haluat säästää kangasta, joka näkyy pussissa, voit tehdä vuorin eri kankaasta.


Tällaisissa pusseissa olen antanut lahjaksi hernepusseja (katso litteän ja kolmiulotteisen hernepussin ohje täältä). Myös lorupusseiksi olen ommellut näitä pusseja.


Nyöripussin tekemiseen tarvitset

  • kangasta
  • nyöriä
  • ompelulankaa
sekä
  • ompelukoneen
  • hakaneulan 



Nyöripussin ompeluohje



Leikkaa kankaasta pala 50 cm x 40 cm
1. Leikkaa kankaasta pala. 
(tässä korkeus 50 cm, leveys 40 cm)

Valmiin nyöripussin koko on noin neljäsosa kankaan koosta
eli puolet korkeudesta ja puolet leveydestä (miinus saumanvarat). 





2. Huolittele pitkien sivujen keskeltä noin 10 cm siksakilla.





3. Taita kangas pituussuunnassa kaksin kerroin. 
Jätä nurja puoli ulospäin.

4. Kiinnitä reunat toisiinsa nuppineuloilla.

5. Ompele reunat (ei taitteelta) yhteen suoralla ompeleella
ja huolittele reuna siksakilla, mutta jätä kääntöaukko:


Älä ompele edellisessä vaiheessa ompelemasi siksakin kohdalta.
(Jos aivan tarkkoja ollaan, kääntöaukoksi riittää 
kankaan paksuudesta riippuen esim. 8 cm, 
eli ompele noin 1 cm:n matkalta siksakin kanssa samasta kohtaa.)


Nyöripussukan kulmien ompelu



6. Halutessasi voit ottaa kulmat sisään
saadaksesi pussille kolmiulotteisuutta:

Taita kulmasta saumat (taitereunalta taite) kohdakkain
ja ompele noin kolmen senttimetrin päästä kulmasta suoralla ompeleella.

(Jos haluat vain vähän kolmiulotteisuutta, 
ompele esim. 1,5 cm päästä kulmasta)





7. Käännä pussi oikein päin siksakkaamastasi kääntöaukosta.







8. Työnnä pussin toinen pää toisen pään sisään.

9. Pujota nyöri hakaneulan avulla kääntöaukosta pussinsuun ympäri.



Nyöripussukka


10. Solmi nyörinpäät yhteen.

Halutessasi voit vielä kiinnittää nyörin:

11. Ompele kääntöaukon vastakkaiselta reunalta nyöri kiinni
suoralla ompeleella.

12. Ompele kääntöaukkoa pienemmäksi, jos haluat.




Hääräämön kuvia näet myös Instagramissa (klik).