Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huovutus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. tammikuuta 2017

Hääräämö 6 v

Keksin joululomalla vuonna 2010, että minäkin haluan alkaa pitää blogia. Mielessäni ei ollut sen syvällisempiä tavoitteita blogitaipaleelle. Tuntui luonnolliselta rajata blogin aihepiiriksi käsityöt ja kierrätys. 

Blogin nimen keksiminen oli erityisen vaikeaa, siispä kysyin apua äitiltä. Hänen ideavarastonsa ei pettänyt tälläkään kertaa. Hääräämö on osoittautunut oikein toimivaksi nimeksi.


Perustaessani blogin en voinut kuvitellakaan, kuinka mukava harrastus tästä tulisi. Kuuden vuoden aikana minulla ei ole käynyt mielessä kertaakaan, että lopettaisin blogin pitämisen. Ideoita pulppuaa, ja postauksia on aina jonossa odottamassa julkaisua.



Postauksen suunnittelu



Ohje: huopahelmi
Ohje: Huovutetut helmet


Ennen blogin perustamista listasin kaikki mahdolliset postausaiheet, joita keksin. Listassa taisi olla viisi kohtaa. Blogin perustamista suunnittelevalle suosittelen huomattavasti pidemmän listan laatimista ja useamman postauksen tekemistä valmiiksi ennen ensimmäisen blogitekstin julkaisua, jos blogi ei käsittele aivan ajankohtaisia asioita.


Aluksi postasin joka toinen päivä. Sittemmin olen harventanut julkaisutahtia. Nykyään julkaisen uuden postauksen joka maanantai-ilta.


En ole tainnut kertaakaan kirjoittaa postausta yhdeltä istumalta. Minulla on aina useampia postauksia kesken. Työstän niitä vähitellen.


Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota postauksia tehdessäni myös hakukoneoptimointiin. Sen avulla blogi löytyy paremmin esimerkiksi Google-haulla.






Suosituimmat postaukset



Pitsi-palmikko villasukkaan
Kuvallinen neuleohje: Pitsi-palmikko


Hääräämön suosituimpia postauksia ovat neuleohjeet. TOP 10 -listalle pääsivät myös tuikkufoliosta tehdyn lehden ohje, tunisialaisittain virkattujen lapasten ohje, taputusmittari sekä farkkulaukku. 


Kaikkien aikojen luetuimmat jutut ovat:


  1. Pitsipalmikkoa villasukkaan + ohje
  2. Valkoiset villasukat + ohje
  3. Neulepalmikko kolmella + ohje
  4. Kolmiulotteinen neulekuvio + ohje
  5. Ruskeat palmikkovillasukat + ohje
  6. Tuikkufolioista lehtiä + ohje
  7. Tunisialaisittain virkatut lapaset + ohje
  8. Taputusmittari esi- ja alkuopetuksen äidinkieleen ja matematiikkaan + pdf
  9. Villasukan nyppyreuna eli hiirenhammasreunus + ohje
  10. Laukku veljen farkuista



Uusia some-tuulia


Jokunen vuosi sitten en ymmärtänyt, miksi blogilla olisi hyvä olla Facebook-sivu. Tein kuitenkin Hääräämölle sellaisen. Lähetin FB-kavereilleni tykkäyskutsun ja moni alkoikin tykätä Hääräämöstä. En tiedä, mistä te muut löysitte sinne. Tosi mukava kun tulitte! :) Vaikuttaa siltä, että nykyään lukijoita liittyy Googlen lukijaraatiin vain vähän, kun taas moni seuraa blogeja Facebookissa.


Pinterestiin on kätevä tallettaa eri aihepiireihin liittyviä löydöksiä netistä. Luulisin, että ompelemani laukku veljen farkuista (klik) on päässyt Hääräämön TOP 10 -listalle Pinterestin vaikutuksesta. Muutenkin Pinterest tuo paljon kävijöitä Hääräämöön.


Hääräämön uusimpia tuulia ovat videot:



Jouluiset terveiset Lontoosta!
(2:55 min)



Ohje: 
Kolmiuotteinen lumitähti kahdesta A4-paperista
(1:34 min)



Terveiset Pallakselta!
(0:45 min)


Olen kuvannut videot Canon EOS 6D:llä ja editoinut ilmaisohjelma Elokuvatyökalulla eli Movie Makerilla.


Suosikkiblogini


Seuraan säännöllisesti monia blogeja, enimmäkseen käsityöaiheisia. Vierailen myös letti- ja opetusaiheisissa blogeissa. 


Lempiblogejani ovat:




Hyvää alkanutta vuotta! Se on jo Hääräämön seitsemäs.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Varrelliset nahkapohjaiset huopatossut


Varrelliset huopatossut + ohjelinkki

Huovutin varrelliset tossut joululahjaksi. Edellisten tossujen huovutuksesta oli niin kauan aikaa, että turvauduin reilut kolme vuotta sitten laatimaani ohjeeseen, joka löytyy täältä. 


Hääräämö: Huopatossut + ohjelinkki





Ompelin tossuihin kalastajanlangalla nahkapohjan, sillä pelkkä villa kuuluu puhki turhan nopeasti. (Edit 2016: kalastajanlankakaan ei ole osoittautunut riittävän kestäväksi) 

Käytin kirpparilta ostamaani nahkatakista ratkottua nahkaa, josta tein viime talvena rukkaset. Nahkaneula olisi ollut varmasti hyvä tähän tarkoitukseen, mutta minulla ei ole sellaista. Ompelin nahkasormikkaat kädessä, niin sormenpäät eivät tulleet kovin kipeiksi.



Varrelliset nahkapohjaiset huopatossut + ohjelinkki


Koko: 43




lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuulomuistipeli pääsiäismunista


Kuulomuistipeli suklaamunien muovikuorista



Tein suklaamunien muovikuorista kuulomuistipelin. Laitoin kahden kuoren sisälle samaa ainetta, esim. riisin tai muovisen pullonkorkin. Kahden munan sisälle en laittanut mitään. 

Huovutin luonnonvalkoista villaa ohuen kerroksen munankuorien päälle. Teippasin kuoren saumakohdan ennen huovutusta, jotta vesi ei pääsisi sisälle, mutta teippaus ei tainnut aina ihan pitää. Veden pääsy kuoren sisälle haittaa erityisesti, jos sisällä on esimerkiksi suolaa, joka paakkuuntuu ja tarttuu kuoreen kiinni.

Pian kuvassa oleva keltainen muna saa valkoisen villapäällisen eikä erotu enää ulkonäöltään muista. Olen iloinen, kun minulla ei ole ollut käsissä ihottumaa pitkään aikaan, niin on mukava huovuttaa.


Villan huovutus muovimunien päälle ei ole mitenkään välttämätöntä. Kuulo- eli äänimuistipeli toimii toki ilman villaakin.


Edit: Toinen tekemäni kuulomuistipeli sekä ideoita, mitä laittaa munankuorien sisälle, löytyy täältä.



sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Huovutetut helmet + ohje




Huovutin pienet helmet pujotettavaksi rannekorun huopahelmien väliin


Huovutusohje


Huovutusohje helmi
Tarvikkeet: 
- huovutusvillaa
- mäntysuopaa tai marseille-saippuaa
- kuumaa vettä

Voit sekoittaa lorauksen mäntysuopaa veteen tai
laittaa ne eri astiaan.

Ota vähän huovutusvillaa ja muotoile se palloksi.
Käytin tässä kierrätettyä villaa, joka on käsittääkseni
valmistettu vanhoista vaatteista. Se ei huovu hyvin,
mutta se ei haittaa helmen sisällä. Helmen sisus voi
siis olla eri väriä kuin päällinen.


Kasta villa vesi-mäntysuopaliuoksessa ja huovuta
pyörittelemällä kämmenten välissä palloksi.


Kun villa on huopunut palloksi, lisää sen ympärille
ohut kerros villaa. Lisää kerroksia edellisen kerroksen
huovuttua kunnes pallo on sopivan kokoinen.
Älä kuitenkaan huovuta kerroksia liian valmiiksi,
jotta seuraavat kerrokset tarttuvat hyvin kiinni.

Huuhtele valmista helmeä vuorotellen kuumalla ja
kylmällä vedellä. Purista ylimääräinen vesi ja saippua pois.
Anna helmen kuivua.

Varo, ettei päällimmäiseen kerrokseen jää kielekettä
kuten tässä. Sain korjattua sen huovuttamalla uuden
kerroksen villaa helmen päälle.

Jos et huovuta helmestä kovin kovaa,
voit halutessasi painaa se litteäksi.
Jos haluat siitä litteämmän, litistä se jo
ensimmäisessä huovutusvaiheessa ja
lisää litistettyyn helmeen uusia villakerroksia.



Helmiä on kätevä huovuttaa lavuaarin tai tiskipöydän päällä. Hyvin se onnistuu myös sanomalehden päällä pöydällä tai lattialla. Koulussa olen teettänyt huopahelmiä pulpetin ääressä. Muutama sivu sanomalehteä riittää aluseksi, kunhan vettä ei käytetä liikaa.

Villaa ohjeistetaan huovuttamaan lämpöisellä tai kuumalla vedellä, mutta nämä helmet huopuivat minulla ihan hyvin myös huoneen lämpöisellä vedellä.

Villansäästövinkki: Jos teet helmistä koruja, helmien ei tarvitse olla kovia. Pehmeisiin helmiin menee verrattain vähän villaa.


Äidin tekemiä huopahelmiä:

Yhdet jo esittelinkin täällä.








keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Varrelliset huopatossut + ohje

Kuvitettu ohje: Huovutetut varrelliset tossut

Luulin, että varrellisten tossujen huovutukseen tarvitaan kolmiulotteista muottia, mutta yllätyin, kuinka kätevästi tossuparin voi tehdä yhtenä kappaleena kaksiulotteisen muotin ympärille. Opin tällaisten tossujen huovuttamista äidiltäni, joka oli ollut vuosia sitten huovutuskurssilla, jolla oli tehty varrellisia tossuja.

Huom. Tarvitset perustiedot huovutuksesta käyttäessäsi tätä ohjetta.


Varrellisten tossujen huovutus:


Ota kengästä pohjallinen malliksi ja piirrä tossun kaava sen avulla:
Lisää sivuille n. 2 cm (leveyteen yht. n. 4 cm) ja
ylös sekä alas (varpaisiin ja kantapäähän) 4 - 5 cm
(siis pituuteen yht. 8 - 9 cm). (Koko 38 pituus n. 34 cm)
Voit piirtää näillä mitoilla suorakulmion ja pyöristää kulmat,
kuten kuvassa.

Varren leveyden on hyvä olla noin puolet tossun pituudesta
(kuvassa varsi on vähän väljempi). Varren korkeus tässä n. 14 cm.

Kuvassa keskellä oleva katkoviiva on kaavan keskikohta,
vasen ja oikea puoli ovat toistensa peilikuvat.
Tossupari huovutetaan yhtenä kappaleena ja huovuttamisen jälkeen
tossut leikataan irti toisistaan katkoviivan kohdalta.


Leikkaa muotti piirtämäsi kaavan avulla
esim. pahvilaatikkopahvista.

Päällystä muotti kuplamuovilla tai tuorekelmulla,
jotta pinnasta tulee karhea ja villa huopuu paremmin.
Muovi myös suojaa pahvia vedeltä.

Kieputa ohuita villakerroksia muotin ympärille eri päin monta kerrosta.
Varteen (kuvassa keskiosa) ei tarvitse niin paljon villaa
kuin pohjiin (kuvassa vasemmalla ja oikealla).

Huovuta lämpöisellä vedellä ja esim. mäntysuovalla.
Kuvassa vesi on eri astiassa kuin saippua, mutta
halutessasi voit sekoittaa ne. Huovuta reunoilta keskelle,
jotta villa huopuisi mahdollisimman tiukasti muotin päälle
eikä siitä tulisi liian iso.

Kun villa on huopunut napakasti muotin ympärille,
leikkaa tossupari keskeltä kahtia. Ota muotti pois
tossujen sisältä ja käännä varret kaksinkerroin. Kutista tossuja
kastelemalla niitä vuoroin kuumassa ja kylmässä vedessä.
Puristele niitä ja/tai heitä niitä lavuaariin.
Laita tossut jalkaasi ja kävele niillä hetki, jotta ne
muotoutuvat jalkaan. Jalassa voit muotoilla
esim. kantapäät hyvän mallisiksi.

Hääräämö: Varrelliset huopatossut + ohje
Anna tossujen kuivua. Tossuihin on hyvä ommella nahkapohja
esim. vanhasta nahkatakista,
joitteivät ne kulu puhki pohjasta.

Edit: Nahkapohjaiset miesten tossut näet täältä (klik)


Jos haluat tossujen sisäpuolen eri väriseksi, kuten aiemmin tekemissäni varrellisissa huopatossuissa: kieritä muotin ympärille ensimmäiset kerrokset sitä väriä, jota haluat näkyvän taitetuista varsista. Päällimmäiset kerrokset taas sitä väriä (värejä), jonka haluat tossujen eniten näkyväksi väriksi. Voit koristella tossut esimerkiksi kirjomalla tai neulahuovuttamalla.


lauantai 27. elokuuta 2011

Varrelliset huopatossut & purasin


Varrelliset huopatossut
Huopatossut, koko 38/39


Huovutin varrelliset tossut, joihin käyttämäni villat ovat värjäämättömiä harmaan sävyjä. Suunnitelmissa on myös tehdä tossujen teko-ohje. (Edit: Ohje varrellisiin huopatossuihin täältä.) Ohje varrettomiin huopatossuihin löytyy postauksesta Huopatossut + ohje.


Varrelliset huopatossut


Nahkapohjan ompelu tossuihin käsin on aika työlästä ja ottaa sormenpäihin. Se kannattaa kuitenkin, sillä käsin huovutettu tossu kuuluu puhki liian pian ilman nahkapohjaa. Ostin purasimen, jolla voi pistää nahkaan reikiä ompelua varten. Kokeilin sitä sen verran, että huomasin että sillä saa helposti reikiä nahkaan - ja myös alustaan ja sen alla olevaan pintaan. Minulla oli alustana tilkkutöihin tarkoitettu vihertävä kirpparilöytöalusta. Tähän tarkoitukseen se ei kuitenkaan oikein soveltunut.

Neulominen ja käsin ompelu ovat minulle matkustustekemistä. Jostain syystä minun ei tule harrastettua niitä paljoakaan kotioloissa. Nämä tossut odottavat siis reissuun pääsemistä.

Purasin ja kätevä terävän pään suoja

Ostin kirpparilta nahkatakeista ratkottuja eri sävyisiä hihoja ja etukappaleita. Täytyy katsoa, sopisiko niistä joku väriltään näihin tossuihin.


Edit: Ystäväni Elina vinkkasi, että nahan ompelussa auttaisivat myös nahkaneula sekä sormustin. Täytyypä laittaa hankintalistalle. Kiitos Elina!

Edit 2014: Uusimpiin tossuihin ompelin nahkapohjan kalastajanlangalla nahkasormikkaat kädessä. Purasimella saa kyllä hyvin reikiä nahkaan, mutta pehmeään nahkatakista ratkottuun nahkaan sitä ei tarvitse.

Edit 2016: Kalastajanlankakin osoittautui liian heikoksi pitämään tossun pohjan paikoillaan. Ompelin pohjat uudestaan langalla, jolla mieheni ompelee lapikkaita.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Huovutetut tennaritossut

Huopatossut


Koristelin tossut neulahuovuttamalla. Kengännauhat ovat mummolta saatua villalankaa. Pujotin langat paikoilleen silmäneulalla ja solmin kiinni sisäpuolelta. Kiinnitin vaaleat nahkapohjat käsin ompelemalla. Pidin tossuja parina päivänä töissä, ja pohjat tulivat aika hurjan näköisiksi, aivan tummiksi. Taidan laittaa valkoiset pohjat jatkossa vain kotitossuihin, jos niihinkään.

Ohje näihin tossuihin postauksessa Huopatossut + ohje.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Huopatossut + ohje


Hääräämö: Huopatossut + ohje

Kuvitettu ohje: Huovutetut tossut

Kantapäässä koristeena vanhan aarrelipaston avain.

Ostin siskoni kanssa monenlaisia nauhoja siskomme häihin käydessämme Bangkokissa viime kesänä. Chatuchak-niminen tori oli nähtävyys sinänsä, ja monet tuotteet olivat edullisia euron heikkoudesta huolimatta.




Tämä nauhanpätkä oli siskomme häissä muistaakseni pöytäkoristeessa. Ompelin siihen koneella rypytysnauhan ja sitten ompelin nauhan kiinni tossun suuaukkoon.


Huopatossujen huovutusohje



1. Leikkaa paksusta muovista (tai esim. pahvilaatikkopahvista) pari numeroa kengännumeroasi suuremmat ja vähän leveämmät muotit, joiden päälle huovutat tossut. Muotin materiaalin tulee olla sen verran taipuisaa, että muotin saa irti huovutetun tossun sisältä.

2. Teippaa kuplamuovia muottien molemmille puolille kuplapuoli ylöspäin (tai kääri tuorekelmua pahvin ympärille), jotta pinta on karhea, jolloin villa huopuu paremmin. Muovi myös suojaa pahvia, jotta se ei mene aivan lötköksi huovutettaessa.


3. Irrota huovutusvillasta ohuita levyjä ja kiedo niitä eri päin muottien ympärille.

Tässä kuvassa on kolme kerrosta villaa. Noin viisi - kuusi kerrosta olisi ehkä riittävä.



4. Huovuta veden ja esim. mäntysuovan avulla villa muottien ympärille.


5. Kun villa on huopunut napakasti muottien päälle, leikkaa jalkaterän mentävä viilto tossuihin. Aloita viilto noin 5 cm päästä kantapään reunasta. Ota muotti pois tossujen sisältä.

6. Kutista tossuja kastelemalla niitä vuoroin kuumassa ja kylmässä vedessä. Voit myös heittää niitä (paiskoa täysiä) lavuaariin, mikä nopeuttaa kutistumista.


Hääräämö: Huopatossut + ohje

7. Laita tossut jalkaasi ja kävele vähän, jotta tossut muotoutuvat jalkaan sopiviksi. Muotoile kantapäätä, jotta siitä tulee hyvän mallinen.

Nahkapohjat pidentävät tossujen käyttöikää.
Kannattaa ommella ompelulankaa
vahvemmalla langalla. Hammaslanka kestää hyvin.

Huom. Tarvitset perustiedot huovutuksesta käyttäessäsi tätä ohjetta.


Edit: Varrellisten huopatossujen ohje on täällä.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Huovan lämpöön -näyttely


Ritva Peura: Itkee Saana
Ritva Peura: Itkee Saana
- suomenlampaan villa

Huovan lämpöön -näyttely on esillä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan Valo- ja Katve-galleriassa Rovaniemellä 10.2.2011 asti. Tässä Suomen Huopayhdistys Filtin näyttelyssä on 30 teosta lähes yhtä monelta tekijältä. Joukossa on pienistä kaksiulotteisista teoksista suuriin kolmiulotteisiin. Kuvausteknisistä syistä esittelen tässä kaksiulotteisia teoksia.

Ihastuin villan taidokkaaseen käsittelyyn. En ollut aiemmin nähnyt tämän tyylistä huovutusilmaisua.


Ritva Peura: Sininen sielu
Ritva Peura: Sininen sielu
- suomenlampaan villa


Tiina Heinonen: Onnen varjoja
Yksityiskohta teoksesta
Tiina Heinonen: Onnen varjoja 1 - 3
- suomenlampaan villa



Hellevi Lovén: Talvikeijun kenkä
Hellevi Lovén: Talvikeijun kenkä
- suomenlampaan villa, kirjonta


Kiitokset teosten tekijöille upeasta näyttelystä ja kuvien julkaisuluvasta!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Huovutetut helmet


Huovutetut helmet

Sain huovutetut helmet lahjaksi äidiltä. Hän oli pujottanut napin helmien väliin. Hän ratkoo talteen napit vanhoista käyttökelvottomista vaatteista, ja nämäkin napit ovat hänen nappirasiastaan.

Edit: Katso myös huovutettujen helmien ohje.