Tein Muonion maisemakuvista seitsemänmatematiikan palapeliä, joissa harjoitellaan lukujonotaitoja. Valitsin niihin kuvia sulan maan ajalta. Olen käyttänyt näistä helpoimpia lukujonopalapelejä eskarin matikkamaassa eriyttäessäni ylöspäin.
Tulosta palapelit ja laminoi ne. Leikkaa palapelit kapeiksi suikaleiksi mustia viivoja pitkin. Sidon palapelit kumilenkillä säilytystä varten, mutta kuminauha hapristuu melko nopeasti. Pieniä palapelejä olen laittanut pieniin Minigrip-pusseihin, mutta nämä ovat hankalan muotoisia sellaisiin. Kuulisin mielelläni ideoita, miten tällaisia palapelejä voisi säilyttää kätevästi niin, että eri palapelien palat eivät sekoittuisi.
Ompelin pienelle poikavauvalle lahjaksi köllöttelyalustan, jota voi käyttää myös peittona ja myöhemmin automattonapikkuautoleikeissä.
Tiet tein vanhoista maalitahraisista sammareista. Laitoin vakosametin nurja puoli ylöspäin. Kiinnitin tiet siksakilla pohjakankaaseen. Pohjakangas on kirpparilta ostetusta pöytäliinasta. Väliin laitoin pehmusteeksi kaksi kerrosta vanulevyä. Tikkasin vanun kiinni teiden ja talojen reunoista suoralla ompeleella. Talot ompelin melko pienistäkin tilkuista. Kiinnitin talot sekä niiden ikkunat ja ovet ompelemalla suoralla ompeleella monta kertaa kappaleen ympäri. Näin sain reunasta purkautuvan, ja hapsureuna tuo lisäilmettä rakennuksille.
Kokeilin ommella automattoon myös puita, mutta en ollut tyytyväinen ensimmäiseen ompelemaani puuhun, joten purin sen pois. Tein puiden tilalletaloja.
Ruudullisen taustakankaan ostin Palatalosta, joka on täällä Muoniossakin käyvä kangaskauppa-auto.
Virkkasin istuinalusen naapurin lampaiden villasta. Samaiselta naapurilta sain myös ohjeen tähän malliin.
Istuinalunen oli halkaisijaltaan 60 cm, mutta kutistui konepesussa 45-senttiseksi. Se on sopivan kokoinen keinutuoliimme. Olen tosin tekemässä keinutuoliin uutta päällistä, joten on paljon mahdollista, että keksin uuden paikan tälle istuinaluselle.
Istuinalunen ennen konehuovutusta
Kuvissa näkyvät räsymatot ovat 1950-luvulta. Äitini äiti teetti ne Jyväskylän Halssilassa (tai Kivistöllä tai jossain siellä päin) kutojalla, joka kutoi kotonaan tilauksesta mattoja. Ihastuin näihin mattoihin viime kesänä nähdessäni ne vanhempieni mökin aitassa. Nyt ne koristavat meidän olohuoneemme lattiaa.
Farkuistani irtosi nappi. Silmäneulasta ei ollut apua korjauksessa, sillä nappi oli sellainen tehtaassa housuihin painettu farkkunappi.
Leikkasin puhki kuluneista ja jo aiemmin monella tavalla hyödynnetyistä farkuista napin. Jätin napin ympärille sen verran kangasta, että pystyin ommella sen korjattavien housujen vyötärökaitaleeseen. Suurensin korjattavista housuista napin reikää hieman, jotta sain pujotettua siitä läpi toisista housuista leikkaamani napin.
Tajusin ommellessani, että kangas olisi tietenkin kannattanut huolitella ensin ja ommella palanen kiinni suoralla ompeleella. Käytin suoraa ommelta, mutta ompelin monta ommelta vierekkäin, jotta reuna ei puru.
Hääräämön kuvissa on jo vilahtanut keittiömme tekstiilejä, helppoja ja nopeita ompelutöitä. Ostimme pöytäliinan sekä verho- ja tyynyliinakankaan Kodin Ykkösestä. Vasta kotona huomasin, että tyynyliinoissa sekä pöytäliinassa oleva murrettu oranssi on melkolailla samaa sävyä kuin ikkunanpuitteet. Ylimmässä kuvassa näkyvän yrttilaudan näet tarkemmin täältä.
Ompelin pinnasohvalle tyynynpäälliset aiemmin Hääräämössä julkaisemani ohjeen mukaan. Minun ei tule loikoiltua olohuoneen sohvalla, mutta keittiön pinnasohvalle käyn usein makoilemaan ihanan lampaantaljan päälle. Toisen tyynyn laitan pään alle ja toisen jalkojen alle käsinojalle. Kyllä nuo tyynyt ovat miellyttävät selän takana myös pinnasohvalla istuttaessa.
Tyynynpäällisistä jäi kangasta, niin ompelin siitä patalaput. Kääntöpuolen tein vanhoista puuvillafarkuista. Vyölenkeistä tein ripustuslenkit. Lämpöeristeeksi laitoin froteeta vanhasta pyyhkeestä.
Yllä olevassa Heitä noppaa ja rakenna -pelissä harjoitellaan numerohahmoja sekä lukumäärän ja numeron vastaavuutta. Alemmassa kuvassa näkyy yhteenlaskupeli.
Heitä
yhtä tai kahta noppaa vuorotellen parisi kanssa (ylemmässä kuvassa on yhden nopan peli, alemmassa kahden). Rakenna Legoista
tai Multilink-palikoista torni, jossa on silmäluvun verran palikoita.
Laita torni ruutuun, jossa on tornin palikoiden lukumäärää
vastaava luku. Jos ruutu ei ole vapaa, vuoro siirtyy parillesi.
Jos haluatte kilpailla, käytä rakentamiseen erivärisiä palikoita kuin parisi. Pelin lopuksi voitte laskea, kumpi sai rakennettua enemmän torneja.
Tämä noppapeli sopii hyvin myös matematiikan pistetyöskentelyyn, esim. eskarin matikkamaahan (klik). Olen nähnyt tämän tyylisiä pelejä englanninkielisissä blogeissa. Tein suomenkieliset versiot peleistä.
Vanhasta miesten kauluspaidasta syntyy kätevästi tyynynpäällinen. Paidan nappilista on näyttävä yksityiskohta ja se toimii myös kääntöaukkona. Monesta paidasta saa rinnan kohdalta tyynyyn taskun. Tämä taitaa olla nopein ja helpoin ompelutyö, jonka tiedän.
Tyynynpäällisen ohje
Napita paita ja käännä se nurinpäin eli sisäpuoli ulos.
Leikkaa paidasta kaksi tyynyn kokoista palaa.
Kun paita on kaksinkerroin, saat leikattua kappaleet kerralla.
Jos haluat kohdistaa raidat, palat kannattaa leikata yksitellen.
Jos haluat tyynynpäällisestä napakan, älä lisää tyynyn mittoihin saumanvaraa.
Kiinnitä kappaleet toisiinsa reunoistaan nuppineuloilla.
Ompele kaikki neljä sivua suoralla ompeleella paininjalan etäisyydellä reunasta. Huolittele reunat siksakilla tai saumurilla.
Käännä tyynynpäällinen oikein päin ja laita tyyny sisälle.
Ota viisi tulitikkua ulos askista. Lapsen tehtävänä on soittaa tikut takaisin tulitikkuaskiin. Peliä voidaan pelata sekä soittotunneilla että kotiharjoittelussa.
Tulitikkupeli soittoläksyjen harjoitteluun
Määrittele soittoläksystä sopiva pätkä lapsen kanssa, esim. kaksi tahtia tai yksi rivi (pelin ensimmäiselle kierrokselle esim. kappaleen alusta).
Lapsi voi ottaa halutessaan haluamansa määrän harjoituskierroksia ennen varsinaisen pelin alkua eli harjoitella sovittua pätkää niin kauan, että on valmis pelaamaan.
Pelin kulku:
Ota viisi tulitikkua pois rasiasta.
Lapsi soittaa valitun pätkän.
Jos se menee oikein, yksi tulitikku laitetaan rasiaan.
Jos lapsi tekee virheen, yksi tikku otetaan ulos rasiasta.
Pelikierros loppuu, kun lapsi on soittanut kaikki tikut rasiaan.
Seuraavaksi määritellään seuraavalla kierroksella soitettava pätkä.
Kun lapsi on soittanut pelissä lyhyitä pätkiä esimerkiksi kahdella ensimmäisellä harjoittelukerralla, pätkien pituutta voidaan pidentää. Viimeisillä harjoittelukerroilla ennen seuraavaa soittotuntia voidaan pelata soittamalla koko kappale läpi.
Tulitikkupelissä toistoja tulee paljon, mutta lapsi ei koe jankkaavansa samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan, vaan keskittyy pelaamiseen. Lapsi huomaa yleensä itse, milloin tikun saa laittaa askiin ja millointikku täytyy ottaa ulos. Kun päivän harjoittelumäärä sovitaan harjoittelukerran alussa, lapsella on koko ajan selvillä, minkä verran hommaa on vielä edessä. Usein on mielekkäämpää tehdä urakka valmiiksi kuin määritellä harjoitteluun käytettävä aika. Pelissä voidaan käyttää tulitikkujen sijaan kyniä, jotka soitetaan purkkiin, tai vaikkapa Lego-ukkoja tai muita hahmoja, joista lapsi tykkää. Olen nähnyt tulitikkupelin toimivan oikein hyvinmonen lapsen kohdalla, niin suosittelen sitä muillekin. Pelin oppimiskäsitys on behavioristinen, mutta ei kai se haittaa? Tutustuin tulitikkupeliin Itävallassa vuosia sitten. Ollessani au pairina kuljetin isäntäperheeni kuusivuotiasta poikaa viulutunneilla, ja viuluope käytti tätä peliä paljon.
Keksin joululomalla vuonna 2010, että minäkin haluan alkaa pitää blogia. Mielessäni ei ollut sen syvällisempiä tavoitteita blogitaipaleelle. Tuntui luonnolliselta rajata blogin aihepiiriksi käsityöt ja kierrätys. Blogin nimen keksiminen oli erityisen vaikeaa, siispä kysyin apua äitiltä. Hänen ideavarastonsa ei pettänyt tälläkään kertaa. Hääräämö on osoittautunut oikein toimivaksi nimeksi. Perustaessani blogin en voinut kuvitellakaan, kuinka mukava harrastus tästä tulisi. Kuuden vuoden aikana minulla ei ole käynyt mielessä kertaakaan, että lopettaisin blogin pitämisen. Ideoita pulppuaa, ja postauksia on aina jonossa odottamassa julkaisua.
Ennen blogin perustamista listasin kaikki mahdolliset postausaiheet, joita keksin. Listassa taisi olla viisi kohtaa. Blogin perustamista suunnittelevalle suosittelen huomattavasti pidemmän listan laatimista ja useamman postauksen tekemistä valmiiksi ennen ensimmäisen blogitekstin julkaisua, jos blogi ei käsittele aivan ajankohtaisia asioita. Aluksi postasin joka toinen päivä. Sittemmin olen harventanut julkaisutahtia. Nykyään julkaisen uuden postauksen joka maanantai-ilta. En ole tainnut kertaakaan kirjoittaa postausta yhdeltä istumalta. Minulla on aina useampia postauksia kesken. Työstän niitä vähitellen. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota postauksia tehdessäni myös hakukoneoptimointiin. Sen avulla blogi löytyy paremmin esimerkiksi Google-haulla.
Hääräämön suosituimpia postauksia ovat neuleohjeet. TOP 10 -listalle pääsivät myös tuikkufoliosta tehdyn lehden ohje, tunisialaisittain virkattujen lapasten ohje, taputusmittari sekä farkkulaukku. Kaikkien aikojen luetuimmat jutut ovat:
Jokunen vuosi sitten en ymmärtänyt, miksi blogilla olisi hyvä olla Facebook-sivu. Tein kuitenkin Hääräämölle sellaisen. Lähetin FB-kavereilleni tykkäyskutsun ja moni alkoikin tykätä Hääräämöstä. En tiedä, mistä te muut löysitte sinne. Tosi mukava kun tulitte! :) Vaikuttaa siltä, että nykyään lukijoita liittyy Googlen lukijaraatiin vain vähän, kun taas moni seuraa blogeja Facebookissa. Pinterestiin on kätevä tallettaa eri aihepiireihin liittyviä löydöksiä netistä. Luulisin, että ompelemani laukku veljen farkuista (klik) on päässyt Hääräämön TOP 10 -listalle Pinterestin vaikutuksesta. Muutenkin Pinterest tuo paljon kävijöitä Hääräämöön. Hääräämön uusimpia tuulia ovat videot:
Jouluiset terveiset Lontoosta!
(2:55 min)
Ohje: Kolmiuotteinen lumitähti kahdesta A4-paperista (1:34 min)
Terveiset Pallakselta! (0:45 min)
Olen kuvannut videot Canon EOS 6D:llä ja editoinut ilmaisohjelma Elokuvatyökalulla eli Movie Makerilla.
Suosikkiblogini
Seuraan säännöllisesti monia blogeja, enimmäkseen käsityöaiheisia. Vierailen myös letti- ja opetusaiheisissa blogeissa. Lempiblogejani ovat:
Terveiset Lontoosta! Kävimme siellä haistelemassa joulutunnelmaa viime viikolla. Välkkyviä jouluvaloja oli paljon ja ihmisiä myös. Yllä olevan kuvan otin Hyde Parkiin rakennetusta Winter Wonderlandistä. Se on huvipuisto, jossa myydään paljon myös ruokaa. Siellä on erittäin suosittu luisteluratakin.
Bromton Roadilla huomasimme piparkakkutalonäyttelyn. Lontoolaiset arkkitehdit olivat loihtineet toinen toistaan upeampia rakennuksia.
Harrodsin tavaratalossa suosikkini on viisauden pylväiksi nimetyt massiiviset kirjapylväät.
Liberty on kaunein näkemäni tavaratalo. Kangasosastolta löytyy aivan ihania kankaita. Karuselli-kauppa myy Liberty Art Fabrics -kankaita Suomessa.
Video: Christmast Time in London
(2:55 min)
Kuvaamaltani videolta näet lisää Lontoon jouluhulinaa: