maanantai 20. tammikuuta 2020

Numero 8 koristaa miehen olohousujen reittä, jotta kuluneet kohdat eivät erottuisi


Miehen college-housujen paikattu reisi


Miehen olohousut olivat kuluneet pienille rei´ille reidestä. Paikkasin housut alikeompelemalla.

Tein vanhasta mustasta sukastani paikan. Sain sukasta yllättävän ison neulospalan, kun leikkasin sukan auki keskitakakohdasta kantapään kautta varpaisiin. Silitin neulokseen venyvää mustaa tukikangasta ja ompelin sen kiinni housujen reiden sisäpuolelle.

Ompelin paikan housuihin siksakilla ja näön vuoksi tein vielä suoran ompeleen siksakin kummallekin reunalle. Ompelin numero kahdeksan ääriviivat suoralla ompeleella, ja ulkonäöllisistä syistä tein vielä toisen ompeleen viereen. Leikkasin kasin pois harmaasta kankaasta, jolloin musta tukikangas tuli näkyviin.


Yksityiskohta korjatuista college-housuista



Olisi sittenkin pitänyt laittaa paikka niin päin, että tukikangas olisi tullut alaspäin, sillä se nyppyyntyy jonkin verran.

Näitä housuja on pesty korjauksen jälkeen ja niitä on käytetty päivittäin parin kuukauden ajan. Hyvin on korjaus ajanut asiansa.

Numerolla kahdeksan ei ole tässä sen syvällisempää merkitystä. Tuntui, että se on muodoltaan sellainen, että se peittää puhki kuluneet kohdat mahdollisimman hyvin.



Lähtötilanne:




Reikiä olohousujen reidessä


Lisää kierrätysvinkkejä ja korjausideoita löydät Hääräämön kierrätysvinkkejä-välilehdeltä.




Pakkastalven terveisiä Muoniosta:




Auringonnousun aikaan Pallaksella tammikuussa 2020
Pallas auringonnousun aikaan
10.1.2020 klo 11.28



Aurinko paistaa kaamoksen jälkeen Muonionjoella
Aurinkoinen päivä Muonionjoella


4 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Olipa harmi, että tukikangas jäi näkyviin ja nukkaantuu. Hieno paikka silti, alikeompelu sopii tähän hyvin. Kasi on varmasti isoin numero pinta-alaltaan, joten se peittää reiät hyvin.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kommentista Johanna. Tulipa kokeiltua nyt tuon joustavan tukikankaan nukkaantuvuuskin... Kuvassa nukka korostuu, mutta oikeissa housuissa saa melko läheltä katsoa, että se näkyy.

Pikku Akka kirjoitti...

Minä kans yhtenä päivänä paikkailin poikien housujen lahkeita. En jaksanut alkaa mitään hienouksia näpräämään, vaan ratkoin lahkeen saumoista auki ja vaihdoin polven kohdalle uuden palasen. Viisvuotiaan mielestä eri väriset polvet oli "siistit". Kiva idea paikata alikeompelulla!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kommentista Pikku Akka! Minäkin voisin kokeilla tuota mainitsemaasi paikkaustapaa. Kiitos vinkistä :)