torstai 20. maaliskuuta 2014

Rukkasia nahkatakeista


Rukkaset vanhasta nahkatakista





Ompelin aiemmin talvella lapasia vanhoista villapaidoista, mutta niistä tuuli läpi pyöräillessäni. Ostin kirpparilta nahkatakeista ratkottuja nahkapaloja ja tein niistä rukkasia. Hyödynsin takkien tikattuja saumoja rukkasten koristeiksi. Vuorina on muun muassa fleeceä. 

Tein rukkaset lapasten kaavalla, joka on Mallikelpoinen-blogista. (Tuo kaava ei ole enää saatavilla, mutta Tehtaamosta saat lapaskaavan)

Olen ommellut tänä talvena viidet nahkarukkaset. Neljä ensimmäistä paria ompelin nahkaneulalla, mutta tehdessäni viidettä paria huomasin kesken ompelun, että olin unohtanut vaihtaa koneeseen neulan. En huomannut ommellessa mitään eroa tavallisen ja nahkaneulan välillä. Joistain valmiista rukkasista näkyy, että nahkaneula oli rikkonut resoria, siis resoriin oli tullut silmäpakoja. Vaikuttaa, että nahkaneula ei olisi mitenkään välttämätön tällaista pehmeää nahkaa ommeltaessa.

Edit: Nahkaneula oli tuhoisa resorille. Resori on ratkennut irti joistain rukkasista nahkaneulalla ompelemastani saumasta.


Kuvasin luonnonvalostudiossa:






Laitoin ison paksun valkoisen paperin lattialle ikkunan lähelle ja rukkaset paperin päälle. Aurinko ei paistanut suoraan kuvauspaikkaan, joten valo on sopivan pehmeä. Kamera oli jalustalla, koska valotusaika oli pitkä: 0,4 sekuntia. Käytin pienempää valkoista tukevaa paperia heijastimena, jolla vaalensin varjoja. Kaksi alinta kuvaa otin kännykällä.


Aika: 0,4 s, aukko: f/4.5, herkkyys: ISO 200



Toisteksi alimmassa kuvassa näkyvät farkkutossut näet tarkemmin täältä (klik).

Edit: Miehelleni tekemäni nahkarukkaset näet täältä (klik).

19 kommenttia:

Henni kirjoitti...

Miksei tämä ole tullut mieleeni. Mahtava idea!

Melissa kirjoitti...

Aivan ihania :)

Heidi kirjoitti...

Upeata kierrätystä.

HanNa kirjoitti...

Aivan ihanat!ja ihan pakko kokeilla kanssa:)

Unknown kirjoitti...

Tosi hienoja ja hyvä idea!

tarja marjeta kirjoitti...

Tosi hieno idea ja noin mahtavat kointaat.

Hatatuu kirjoitti...

Voihan sentään, jollei olisi kevät näin pitkällä, menisin saman tein ompelemaan! Voi kun muistaisi vielä ensi talveksi. Tosi kivat ja varsinkin tuo vanhan sauman hyödyntäminen koristeena.

-P- kirjoitti...

Näyttää toimivilta! Nahka on kyllä kiva materiaali!

Harmaan torpan emäntä kirjoitti...

WOW!! IHANIA!

margsan kirjoitti...

Upeaa työtä! En ole uskaltanut nykyisellä "Pfaffilani" ommella nahkaa, mutta kenties kuitenkin kannattaa yrittää....
Kiitos myös kuvausvinkeistä!

Hanna Mi kirjoitti...

Loistavaa kierrätystä, jälleen kerran! Kylläpä täytyisi vihdoinkin itsekin aloittaa näitä kokeilen joskus - töitä, tämä nahkakinnas sinne listalle päätyy nimittäin. Swantsit odottelee edelleen, kohta jo talvi loppuu :(.

miutsi kirjoitti...

Pitäsköhän kaivaa isännän pieneks jäänyt nahkatakki tuolta vaatehuoneen kätköistä. Hmmm... tulee se talvi (toivottavasti) ens vuonnakin ;)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Minulle ei tullut aiemmin mieleenkään, että nahkarukkasia voisi tehdä itse, mutta joo, miksipäs ei :)

Jokke kirjoitti...

Ai saako ompelukoneeseenkin nahkaneulan? Minä olisin ommellut varmaan käsin...

SaarA kirjoitti...

Voi että mä kaipasin näitä sinun käsineitä tänään kun lasten kanssa tehtiin lumiukkoa loskalumessa...

Lotta kirjoitti...

Tosi kivoja! Pitääpä kokeilla joskus itekki.. :)

Katja /Kakarat kirjoitti...

Vautsi mikä idea!

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Joo, ei siihen tarvitse nahkaneulaa, se vain rikkoo helposti liikaa. Tuo monen nahkan paksuinen saumakohta voi olla hieman hankala. Hienosti olet tehnyt.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitti viesteistä ja kehuista :)