tiistai 22. helmikuuta 2011

Pehmokirja


Ompelin pehmokirjan lahjaksi puolivuotiaalle veljenpojalleni.

Olin löytänyt kadulta joskus lenkkeillessäni rikkinäisen pysäköintikiekon. Kiinnitin kiekko-osan napin avulla kirjan keskiaukeamalle hammaslangalla.

Tarrakiinnitys
Hankin kankaita harvoin uutena, en edes joka vuosi. Joskus ostan kirpparilta kangasta tai vaatteita ompelutöiden materiaaliksi. Enimmäkseen käytän ompeluksiin vanhoja puhki kuluneita vaatteita.

Nämä kankaat ostin viime kesänä Laosista Luang Prabang -nimisestä kaupungista, jossa kävin reppureissatessani Kaakkois-Aasiassa siskoni kanssa. Se on kaunein kaupunki, jossa olen käynyt. Tätä samaa raitakuosia oli myytävänä monen värisenä. Minä ostin kolmea väriä. Myös monissa Thaimaassa myytävissä tuotteissa oli käytetty tätä kangasta, kuten yhden Bangkokista ostamani tunikan helmassa.

Silitin kankaisiin tukikankaan. En tiedä, onko sillä käytännössä ryhdistävää vaikutusta. Kirjan sivujen pehmusteena on ohut vanu. Vaikka kirja on aika simppeli, yllättävästi sen tekoon hurahti aikaa. Tein sitä useamman kuukauden aikana aina silloin tällöin.

Käytän ompelukoneessa nykyään saumurilankoja edullisen hinnan vuoksi. Harvoin valikoimastani löytyy aivan kankaan väristä lankaa. Usein valitsen tikkauksiin kankaasta hyvin erottuvan langan, kuten tässä pehmokirjassa keltaisen.

Ei kommentteja: