perjantai 30. maaliskuuta 2012

Luomispussi + ohje


uskonnonopetus ja pyhäkoulu
"Ja Jumala sanoi: 
"Tulkoon valo!" 
Ja valo tuli."


Uskonto Pyhäkoulu
"Kasvakoon maa vihreyttä, 
siementä tekeviä kasveja 
ja hedelmäpuita..." 
(1. Moos. 1)


Luomispussi soveltuu havainnollistamisvälineeksi, kun uskonnontunnilla tai pyhäkoulussa käsitellään Raamatun luomiskertomusta. Alussa pussi on musta, mutta kertomuksen edetessä pussi käännetään sisäpuoli ulos, ja aina kääntäessä tulee erilainen kangas esille.

Pussi on idealtaan aika simppeli, mutta sen tekoon tarvitaan tarkkuutta ja paksujen saumakohtien vuoksi se vaatii ompelukoneelta paljon. En tiedä pussin keksimisen alkuperää, mutta ainakin ApuPapit-niminen yritys on tehnyt niitä Suomessa.

Luomispussin ohje


Leikkaa puuvillakankaasta 20 cm x 20 cm kappaleita (tai vähän isompia, kaikki keskenään täsmälleen saman kokoisia) kaksi samasta kankaasta:

  • musta
  • valkoinen
  • sininen
  • kukallinen
  • eläinkuviollinen
  • ihmiskuviollinen (minä säästin ihmiskuvioista kangasta ja laitoin ihmishahmon vain toiseen kangasneliöön)

Voit myös applikoida kuvat.


Ompeluohje: Luomispussi
Ompele neliöt kahdeksi 
suikaleeksi yllä mainitussa 
järjestyksessä (kuvassa) 
siten, että eläinten ja 
ihmisten jalat ovat 
suikaleen mustaan 
päähän päin.


Ohje: Luomispussi
Ompele suikaleet päistään kiinni toisiinsa 
oikeat puolet vastakkain niin, että 
kokonaisuus muodostaa yhtenäisen ringin.


Ompeluohje: Luomispussi
Tähän kohtaan on kaksi vaihtoehtoa:

a) Huolittele reunat: Huolittele ensin 
mustien neliöiden reunat yksinkertaisina. 
Taita kangas siten, että saman väriset neliöt 
ovat päällekäin oikeat puolet vastakkain. 
Huolittele reunat kaksinkertaisina lähes 
mustan kankaan saumaan asti.
b) Älä huolittele.


Ohje: Luomispussi
Taita ihmisneliöt eläinneliöiden päälle 
ja taita näin neliö neliöltä kunnes tulet 
mustan neliön sauman kohdalle. 
On tärkeä saada saumat mahdollisimman 
kohdakkain.


Ompeluohje: Luomispussi
Laita kankaat kiinni toisiinsa nuppineuloilla.


Ohje: Luomispussi
Kiepauta mustat neliöt muiden päälle niin, 
että mustan kankaan oikea puoli tulee ulospäin. 
Ompele huolitellut (tai huolittelemattomat) 
reunat yhteen suoralla ompeleella.

a) Jos olet huolitellut reunat, ne lörpsöttävät.
Voit ommella suoralla ompeleella niitä 
aika reunasta enemmän kiinni toisiinsa. 

b) Jos et ole huolitellut reunoja vielä, 
huolittele ne nyt (haaste ompelukoneelle 
tai saumurille). 
Voit myös laittaa reunoihin vinokantin.


Ohje: Luomispussi luomiskertomuksen havainnollistamiseen


torstai 29. maaliskuuta 2012

Napin ompelu hammaslangalla


Hääräämö: Ompele nappi hammaslangalla, niin lanka ei katkea.


Ohje: Ompele nappi hammaslangalla, niin lanka ei katkea


Ohje: Ompele nappi hammaslangalla, niin lanka ei katkea


Villakangastakistani irtosi nappi. Ompelin sen kiinni hammaslangalla ja väritin langan permanettitussilla (piirtoheitintussi) mustaksi. Olen kuullut tästä kestävästä napinompelutavasta vuosia sitten ja se on ollut toimiva.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Valomaalausta kylppäristudiossa



ISO 200, aika 30 sek, aukko f/16


Innostuin menneenä viikonloppuna valomaalauksesta ja rakensin sitä varten studion. Se ei tosin ollut yhtä hieno kuin miltä ehkä kuulostaa. Tein studion pesuhuoneeseen ja saunaan, ainoa paikka, jonka sain pimeäksi ennen auringonlaskua. Taustaksi laitoin kaksi paksua harmaata kartonkia (yksi iso olisi ollut parempi), jotka taivutin nousemaan lattialta seinälle (siis pesukonetta vasten). Käytin pienintä jalustaani, jotta mahduin sen kanssa saunaan. Kyykin saunan lattialla kameran takana ja 30 sekunnin valotusajan aikana kävin valaisemassa kohdetta polkypyörän lampulla. 

Oli yllättävän vaikea maalata valolla niin, että kohteen muoto tulisi hyvin esille. Minulla on tavoitteena oppia jotakin studiotyöskentelystä tässä lähitulevaisuudessa. Luulen, että valomaalaus auttaa ymmärtämään vähän salamoiden toimintaa.

Rakensin tämän kuvan kahdesta kuvasta, siis photoshoppasin maskin läpi toisesta kuvasta lisää varjoja tuomaan kohteeseen enemmän kolmiulotteisuutta. Taustaa valaisin joissain kuvissa värillisen kalvon läpi kuvaustilanteessa, mutten saanut taustasta  mieleistäni, joten jätin sen yllä olevassa kuvassa mustaksi. Valomaalaukseen voisi käyttää myös salamoita. 

Tällaisen studion rakentaminen ja käyttäminen on käytännössä ilmaista, jos on käytettävissä pimeä tila, taskulamppu tai salama sekä kamera, josta voi säätää manuaalisesti herkkyyden, aukon ja ajan. Jalusta helpottaa kuvausta, mutta ilmastointiteipilläkin saa kameran pysymään paikallaan (kokemusta on..).

Kuvassa on elävästä mallista tekemäni plastisen sommittelun työ yhdeksän vuoden takaa. Tein ensin hahmon savesta, siitä kipsimuotin ja sitten valoin kipsiin. Hahmo on noin 40 cm pitkä. Minun studiossani taitaa olla hankala kuvata kovin paljon tätä suurempia esineitä.

Edit: Toinen valomaalauskokeiluni löytyy täältä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Pitsipalmikkoa villasukkaan + ohje

Käsityöohje: valepalmikko villasukkaan


Villasukkaohje: valepalmikko


Äitini on neulonut moniin naisten villasukkiin tällaista valepalmikkonakin tunnettua pitsipalmikkoa. Se näyttää mielestäni kauniilta ja on helppoa tehdä. Suurin osa kerroksista neulotaan joustinneuletta, eikä kuviokerrokselle tarvita apupuikkoa. 


Villasukkaohje: Valepalmikko, pitsi-palmikko ilman apupuikkoa

Pitsipalmikon ohje


1. Luo viidellä jaollinen määrä silmukoita, jos teet kuviota koko sukan varren ympäri, kuten ylimmässä kuvassa. Näissä valkoisissa naisten sukissa on 50 silmukkaa.

2. Neulo joustinneuletta 2 nurin, 3 oikein neljä kerrosta. Tee joka viidennelle kerrokselle kuvion aikaansaava kerros:

Villasukat Käsityöohje
3. Kun olet neulonut 2 silmukkaa nurin, nosta 3 oikeaa 
silmukkaa neulomatta oikeanpuoleiselle puikolle.

Ohje: Pitsi-palmikko villasukkaan

Villasukkaohje valepalmikko
4. Nosta kolmesta oikeasta silmukasta 
oikeanpuoleinen kahden silmukan yli.

Ohje: Pitsi-palmikko villasukkaan
5. Nosta kaksi silmukkaa neulomatta 
vasemmanpuoleiselle puikolle.

Neuleohje: valepalmikko, pitsi-palmikko
6. Neulo 1 silmukka oikein.

Ohje: Langankierto
7. Tee langankierto.

Ohje: Pitsi-palmikko villasukkaan
8. Neulo 1 oikein. 

9. Tee tätä kuviota (kohdat 3 - 8) koko kerros 

tai sille alueelle, jolle haluat kuvion.

10. Siirry ohjeen alkuun 

eli neulo 4 kerrosta joustinneuletta (2 n, 3 o).

torstai 22. maaliskuuta 2012

Digineulanreikäkameran objektiivi + ohje



Kameran runko: Canon EOS 500D
Kotitekoinen neulanreikäobjektiivi




Tällä ohjeella voit tehdä digijärkkäristä digineulanreikäkameran. Irrota objektiivi ja kiinnitä itse tekemäsi neulanreikäobjektiivi tilalle esimerkiksi kumilenkeillä. Saat kuvia, joissa on teoriassa ääretön syväterävyys. Minä en ole tosin saanut digineulanreikäkameralla teräviä kuvia lainkaan. Ongelma saattaa olla lyhyt polttoväli, jolloin aukon (siis neulanreiän) koon ja muodon pitäisi olla just eikä melkein.

VAROITUS: Kameran kenno yms. pölyyntyy helposti neulanreikäkuvauksessa.

Lisää digineulanreikäkuviani löydät täältä ja perinteisellä neulanreikäkameralla ottamiani kuvia täältä.


Ohje: digikameran neulanreikäobjektiivi



Tarvikkeet:

- musta nuuskarasia (muunkin väriset käyvät, mutta musta on kätevin, sillä se ei läpäise valoa) tai joku muu aika litteä rasia tai kansi. Voit myös askarrella objektiivin esim. kartoningista alusta lähtien.

- mustaa kartonkia / paperia, jos rasia ei ole musta (muun värisiin rasioihin täytyy liimata mustaa paperia sisälle, jotta rasiasta tulee valotiivis. Musta heijastaa vähiten valoa, erityisesti mattamusta. Sen vuoksi objektiivin sisäosan tulee olla musta)

-pala offset-peltiä (sitä saa ilmaiseksi esim. sanomalehtien painotaloista. Jotkut käyttävät alumiinifoliota, minä en ole kokeillut sitä.)

- musta tussi, jolla voi piirtää pellille

- nuppi- tai silmäneula

- hienoa hiekkapaperia

- kumilenkkejä tai jotain, jolla kiinnittää neulanreikäobjektiivi kameraan


Tee pieni (esim. 1 cm x 1 cm) reikä mustan
nuuskarasian kannen tai pohjan keskelle.


Leikkaa offset-pellistä esim. 2 cm x 2 cm pala
(isompi kuin rasiaan tekemäsi reikä).
Tee peltiin nuppi- tai silmäneulalla pieni aivan pyöreä reikä.
On tärkeää, että reikä on aivan pyöreä.
Hio roikaleet pois reiän reunoilta hienolla hiekkapaperilla.
Väritä kameraan päin tuleva puoli pellistä mustaksi.



Kiinnitä pelti, johon teit reiän, rasiaan tekemäsi aukon
kohdalle esim. mustalla teipillä. Minulla ei ollut mustaa
teippiä, joten teippasin kirkkaalla teipillä. Laitoin lisäksi
mustan kartongin palasen pellin päälle, jotta valo ei pääsisi
pellin reunoilta kameraan.



Huom! Jos et näe tarkasti ilman silmälaseja, voit kokeilla miten hyvin näet peltiin tekämäsi aivan pienen reiän läpi. Voit kokeilla tätä myös alumiinifolioon tehdyllä reiällä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Penaali Maija Isolan Vihkiruususta




Ompelin penaalin yhdelle ystävälleni. Valitsin kankaaksi Marimekon Vihkiruusun (1965), jonka on suunnitellut Maija Isola (1927 - 2001). Yksivärinen kangas on vanhasta miesten paidasta.

Edit: Ohje laatikkopenaaliin on täällä.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kuka on arvokas? + ohje


Kuka on arvokas? Kurkista purkkiin, niin näet vastauksen.

Tarvitset kannellisen purkin, palasen esimerkiksi rikkoutuneesta peilistä ja liimaa, esim. EriKeeperiä. Liimaa peilinpalanen purkin pohjaan, ja sitten tämä motivointiväline on valmis. Se toimii aiheeseen johdatteluna käsiteltäessä ihmisarvoon liittyviä kysymyksiä, Jumalan rakkautta tai vaikkapa itsetuntoa. 

Kuka on arvokas? Katso purkkiin, niin näet vastauksen. Ryhmässä jokainen saa vuorollaan katsoa purkkiin. Kysymystä voi soveltaa tilanteen ja osallistujien iän mukaan.


Kuka on arvokas?

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Uusia sivuja Hääräämössä


Ohje tuikkufolioista tehtyihin lehtiin



Nyt Hääräämössä julkaistut käsityöohjeet ja kierrätysvinkit on löydettävissä helpommin. Yläpalkista pääset selaamaan ohjeita ja vinkkejä koottuina omille sivuilleen.

Opettajalle-otsikon alle olen tehnyt linkkilistaa työni kannalta hyödyllisistä nettisivuista. Vaikka tämä ei varsinaisesti kuulukaan Hääräämön "toimialaan", laitoin kuvataiteen ja kielten opetukseen liittyvistä suosikkilinkeistäni listan kaikkien nähtäväksi. Mukana on myös mediakasvatukseen ja monikulttuurisuuteen sekä tekijänoikeusasioihin liittyviä linkkejä. Täydennän listaa vähitellen. Otan vastaan mielelläni vinkkejä hyviksi havaituista taiteen ja kielten opetuksen nettisivuista.


Tervetuloa uudet lukijat Frost ja Marjukka!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Ice Fishing in Finland
















Kävin pilkillä vanhempieni kanssa hiihtolomalla vajaa viikko sitten. Tai paremminkin kuvasin heitä heidän pilkkiessään. (Kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Isä on tehnyt pilkkivavoille säilytys- ja kuljetuskotelon pahviputkista. Näet sen täältä.


Tervetuloa uusi lukija Liisa!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Caj Bremerin valokuvia Jyväskylässä


 Oik. Caj Bremer: Veljekset. Hämeenkyrö, 1982.


Valokuvaaja Caj Bremerin (synt. 1929) näyttely on Keski-Suomen museossa Jyväskylässä 15.4.2012 asti. Esillä on yli puolen vuosisadan aikana otettuja kuvia Suomesta ja monista muista maista. Tässä näyttelyssä valokuvat poliittisesti tärkeistä tapahtumista ja henkilöistä saavat rinnalleen köyhän perheen arkea ja kuvia lasten koulumatkalta. Bremerin lempeä huumori sävyttää kuvia.



Keski-Suomen museon pysyvät näyttelyt esittelevät Jyväskylän ja Keski-Suomen historiaa:







Jyväskylän pienoismalli 1885




Työläisasunto Mäki-Matissa


Tervetuloa Hääräämön lukijoiksi Katja, Brechó do Sul, Mervi ja Ritva!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Tunisialaisittain virkatut lapaset + ohje

Koukutut vaaleanpunaiset lapaset


Tunisialainen virkkaus, jota kutsutaan myös koukkuamiseksi, taitaa olla melko uutta Suomessa (edit: kuulin tämän tekstin julkaisemisen jälkeen, että tämä tekniikka on ollut käytössä Suomessa jo vuosikymmeniä, mutta kovin yleinen se ei ole tainnut olla). Perusidea tässä tekniikassa on kerätä silmukoita kaksipäiselle virkkuukoukulle, kääntää työ ja koukuta silmukat toisella langalla. Jokainen kerros työstetään siis kahdesti. 

Silmukoiden keräyskierros on käytännössä neulomista (puhekielessä kutominen), mutta silmukat, joiden läpi haetaan lanka, eivät ole puikolla vaan työn reunassa. Virkkauskielellä tämä on kuin kiinteä silmukka, joka vedetään vain yhden silmukan läpi. Keräyskierroksella syntyy neulosta, aivan kuin olisi neulonut kahdella puikolla, mutta neuloksesta näkyy oikealle puolelle vain osa silmukasta, joten tunisialainen virkkaus ei näytä neulokselta. Kun taas kerran jouduin purkamaan tunisialaista virkkausta (en ollut osannut arvioida silmukkamäärää), valkoisen langan purettuani jäljelle jäi harva neulos, näet sen täältä.

Paluukierros on kuin kiinteiden silmukoiden tekoa, mutta ensimmäinen vaihe jätetään tekemättä. Siis ensin tehdään langankierto, sitten vedetään koukku kahden silmukan läpi.

Vaikka tunisialaisen virkkauksen työvaiheet ovat samoja kuin neulomisessa ja virkkauksessa, tunisialaisittain virkattu pinta ei muistuta neulosta eikä virkattua pintaa.


Älä säikähdä suurta kuvien määrää ohjeessa. Tämä on helppo tekniikka.


Ohje: tunisialaisittain virkatut lapaset


Tarvitset

  • tunisialaisen eli kaksipäisen virkkuukoukun nro 4
  • noin 150 g lankaa
    • esim. ohutta Pirkka-lankaa (tässä 50 g vaaleanpunaista, jota virkataan yksinkertaisena ja 
    • 100 g valkoista, jota virkataan kaksinkertaisena. Minulla jäi molempia vähän yli) 

Valkoinen lanka kannattaa keriä vyyhdiltä kerälle kaksinkertaisena (Huom! Nalle-lanka on sopivan paksua yksinkertaisena), punainen yksinkertaisena.

Koukkuaminen eli tunisialainen virkkaus
Tässä äidin tekemässä lapasessa tumma villalanka 
on ohuen Pirkka-langan paksuista ja 
vaalea lanka on Nallea yksinkertaisena.

Koko: naisten S (riippuu paljon käsialasta)

Tämän ohjeen lapanen on tasalevynen, siis silmukoita on yhtä paljon lapasen varressa kuin kämmenen kohdalla. Kun olet virkannut joitain kerroksia, kokeile, onko leveys sopiva kämmenessä sekä peukalon tyvessä.


Koukkuaminen
1. Tee 50 ketjusilmukkaa 
kaksinkertaisesta punaisesta langasta:
Tee vajaan 2 metrin päähän langan päästä aloitussilmukka
ja tee ketjusilmukat kaksinkerroin olevasta langasta.

Tämä on ainoa vaihe (vaiheen 2 lisäksi), 
jossa punainen lanka on kaksinkerroin.


Tunisialainen virkkaus Ohje
2. Yhdistä ketjusilmukat lenkiksi piilosilmukalla.
Varmista, että lenkki ei ole kierteellä.

Tämän vaiheen voi tehdä 
yksin- tai kaksinkertaisella langalla.


Käsityöohje: Tunisialainen virkkaus
3. Vie koukku ketjusilmukan läpi, 
kierrä yksinkertainen punainen lanka 
(tästä lähtien aina yksinkertaisena) 
koukulle ja vedä ketjusilmukan läpi. 
Kerää tällä tavalla silmukoita koukulle noin 20. 

Vie silmukat koukun toiseen päähän ja käännä työ. 
Nyt nurja puoli on itseesi päin.


Käsityöohje Koukkuaminen eli tunisialainen virkkaus
4. Ota kaksinkertainen valkoinen lanka 
(koko ajan kaksinkertaisena) 
ja vedä se puikolla olevan ensimmäisen silmukan läpi.


Tunisialainen virkkaus
5. Ota valkoinen lanka koukulle 
ja vedä se kahden silmukan läpi. 
Toista tätä, kunnes koukulla on jäljellä kolme silmukkaa.

5b) Käännä työ ja jatka silmukoiden keräämistä 
koukulle ketjusilmukoiden läpi (kohta 3) ja
mene kohtaan 5. 

Jatka näin ensimmäisen kerroksen loppuun asti.


koukkuaminen

6. Aloita toinen kerros keräämällä silmukoita 
koukulle punaisesta langasta siten, 
että viet koukun edellisen kerroksen pystysuuntaisen 
punaisen langan ali oikealta. 
Kierrä lanka koukulle ja vedä pystysuoran langan ali.

Kun koukulla on noin 20 silmukkaa, 
käännä työ ja koukkua silmukat valkoisella langalla (kohta 5).

Virkkaa tällä tavalla (kohdat 6 ja 5) noin 25 kerrosta.


Käsityöohje: Tunisialainen virkkaaminen


Peukalon aukko:


Koukkuaminen
7. Tee aukko peukalolle, 
kun olet virkannut noin 25 kerrosta 
tai kun lapasen varsi on mielestäsi sopivan mittainen:
Luo koukulle 8 silmukkaa.


Käsityöohje koukkuaminen
8. Hyppää sitten kahdeksan silmukan yli 
ja jatka koukkuamista, 
kunnes lapasen kärkeen on matkaa 7 kerrosta.


Kärkikavennus:


Koukkuaminen Kärkikavennus
9. Kavenna kummassakin reunassa 3 silmukkaa, 
eli jokaisella kerroksella 6 silmukkaa: 

Työnnä koukku kahden pystysuoran langan ali, 
tee langankierto ja vedä lanka koukulle 
pystysuorien alitse. 
Tee tämä joka kerroksella 
molemmissa reunoissa kolme kertaa.
(katso seuraava kuva)

Kun jäljellä on 8 - 12 silmukkaa, 
koukkua puolet silmukoista koukulle 
ja vedä valkoinen lanka niiden kaikkien läpi. 
Koukkua loput silmukat koukulle 
ja vedä punainen lanka niiden läpi. 

Katkaise langat noin 10-senttisiksi 
ja päättele ne nurjalle puolelle.
 

Koukkuaminen
Jos haluat, että kavennuksen reunoihin 
jää rivi pieniä nyppylöitä valkoisesta 
langasta kuten kuvassa, 
tee kavennukset samaan 
kohtaan joka kerroksella.


Peukalo:


Koukkuaminen
10. Poimi peukalon aukosta 20 - 22 silmukkaa. 
Poimittuasi noin 7 silmukkaa käännä työ 
ja siirrä silmukat koukun toiseen päähän. 

Ota valkoinen lanka ja vedä se 
kahden silmukan läpi, 
kuten aiemmissakin vaiheissa (kohdat 4 ja 5). 

Jatka koukkuamista, kunnes olet 
neljän kerroksen päässä peukalon päästä. 

Ala kaventaa peukaloa: 
työnnä koukku kahden pystysuoran 
punaisen langan ali, tee langankierto 
ja vedä lanka punaisten lankojen ali. 
Sitten poimi tavallisesti kaksi tai kolme silmukkaa 
ja kavenna taas.


Huom! Jätä langanpäät lapasen sisäpuolelle, 
ei ulos kuten kuvassa.


Ohje Tunisialainen virkkaus
11. Kun jäljellä on enää 8 silmukkaa, 
kerää koukulle 4 silmukkaa 
ja vedä valkoinen lanka 
niiden kaikkien läpi kerralla.


Koukkuaminen
12. Kerää koukulle loput silmukat 
ja vedä punainen lanka niiden läpi. 
Katkaise langat noin 10 cm päästä 
peukalosta ja päättele ne nurjalle puolelle.


Koukuttu lapanen
Minulla jäi pieni reikä peukalon tyveen. 
Kuroin sitä vähän kiinni sisäpuolelta.


tunisialaisesti virkattu lapanen


Ohje: Tunisialainen virkkaus eli koukkuaminen