maanantai 28. marraskuuta 2022

4 ideaa: Joulukortit lasten musiikkihetkissä





Joulukortit sopivat moneen aktiviteettiin lapsiryhmissä joulun alla, myös musiikkihetkiin. Minulla on vaikutelma, että kortit ovat helposti lähestyttäviä, vaikka olisivatkin nimekkäiden taiteilijoiden teoksia. Ne ovat arkipäivän käyttötavaraa. Monet lapset kertovat mielellään, mitä kuvassa näkyy ja mitä kuvasta tulee mieleen. 



1. Joulukortit laukusta





Eräänä aamuna open laukusta löytyy joulukortti. 
Kortin kuvassa on suuri joulukuusi, jossa on paljon koristeita. Yksi lapsista kertoo, että hän osaa laulun Joulupuu on rakennettu. Niinpä ope ottaa kitaran esiin, ja lauletaan kyseinen laulu. 

Open laukusta löytyy toinenkin kortti. Siinä on luminen maisema ja hevosen vetämä reki. Opelle tulee mieleen kuvasta joululaulu Lunta tulvillaan on raikas talvisää. Moni lapsi tuntee laulun, ja laulamme sen.

Laukusta löytyy vielä muitakin kortteja, jotka johdattavat meidät joululaulujen pariin. 



2. Joulukortit lorupussista





Seuraavassa joululauluhetkessämme lapset nostavat joulukortin lorupussista
 vuorollaan. Pussissa on samoja kortteja kuin open laukussa edellisellä kerralla. 

Samasta kuvasta voi tulla mieleen montakin laulua. Eri ihmiset saattavat nähdä samassa kortissa aivan eri laulujen aiheita. Keskustelemme siitä, miten jokainen tulkitsee kuvaa omalla tavallaan omasta kokemusmaailmastaan käsin. 

Laulutuokion pituutta on helppo passailla pussiin laitettavien korttien lukumäärällä. 

Vilkaise 




3. Joulukorttien etsiminen





Eräänä aamuna kortteja ei löydy open laukusta eikä lorupussista. Kortit ovat hävinneet. Ope kertoo, mistä kortteja lähdetään etsimään. Kun lapset ovat löytäneet kortit, laulut lauletaan löytymisjärjestyksessä. 

Kaikista lauluista ei lauleta kaikkia säkeistöjä, jotta ehditään tehdä muutakin. Osa lauluista leikitään ja joihinkin lauluihin otetaan soittimia mukaan.  



4. Joululauluäänestys korteilla ja Lego-palikoilla





Kun käytössä olevat joulukortit lauluineen ovat tulleet tutuiksi lapsille, järjestämme joululauluäänestyksen. Kortit laitetaan vierekkäin lattialle ja sovimme yhdessä, mitä laulua mikäkin kortti edustaa. Jokainen lapsi vie kaksi Lego-palikkaa suosikkilaulujensa luo. Jos joku tykkää yhdestä laulusta erityisen paljon, hän voi laittaa molemmat palikat kyseisen kortin luo. 

Lego-palikat kasattaan torneiksi. Tornien korkeutta verrataan, ja tornit kortteineen laitetaan korkeusjärjestykseen. Näin saadaan tietää laulujen suosituimmuusjärjestys. Laulut lauletaan tässä järjestyksessä. Korkeimman tornin laulu lauletaan ensin. 

Äänestyksessä saadaan harjoitusta pylväsdiagrammin tekoon sekä vertailuun ja järjestykseen asettamiseen, eli ollaan aivan eskarimatikan ytimessä. 




Mukavia joululauluhetkiä! 



Nappaa kuva talteen Pinterestiin






maanantai 21. marraskuuta 2022

Eskarimatikka: Sarjoitusharjoituksena sinivalkoinen paperiketju itsenäisyyspäiväkoristeeksi





Paperiketjun teossa voidaan harjoitella kätevästi sarjoitusta. Sinivalkoisena ketju sopii hyvin itsenäisyyspäiväkoristeeksi.
 Toisiin juhliin ja vuodenaikoihin voidaan valita muita värejä. 

Lapsi voi suunnitella paperiketjussa toistuvan sarjan esimerkiksi Multilink-kuutioilla tai leikkaamillaan paperisuikaleilla.

Kierrätysmateriaali esimerkiksi vanhoista lehdistä käy hyvin paperiketjun materiaaliksi. Voit vaihtoehtoisesti tulostaa paperille Hääräämön viivadokumentin, jonka viivoja pitkin leikatessaan lapsi saa hyvää saksitreeniä.




Sininen ja valkoinen A4-paperi leikataan suikaleiksi viivoja pitkin. Suikaleet liimataan ketjuksi paperiliimalla.




Lapsi harjoittelee monia taitoja tehdessään paperiketjua:

  • sarjoitus
  • hienomotoriikka (saksilla leikkaminen)
  • silmä-käsikoordinaatio


Paperiketjun ohjevideo

1:51 min



AB- ja AABB-rakenne


Vilkaise myös ohje ikkunaan laitettavaan itsenäisyyskynttilään, joka on siisti kummaltakin puolelta.


Löydät lisää sarjoitusharjoituksia sarjoituskansiostani Pinterestistä.


maanantai 14. marraskuuta 2022

Itsenäisyyspäiväaskartelu: Suomen lippu paperista leikatuista lumitähdistä + PDF-ohje




Näyttävä Suomen lippu saadaan aikaan paperista leikatuista lumitähdistä. Lippu on kätevä kiinnittää sinitarralla ikkunaan, jolloin se näkyy kauniisti ohikulkijoillekin. 




Törmäsin tällaiseen lumitähdistä tehtyyn lippuun jossain täällä netissä. Pähkäilin, miten tähdet tulee leikata ja sommitella, jotta lipun mittasuhteet tulevat oikein. 

Tämän postauksen kuvissa näkyvän lipun kiinnitimme ikkunaan peilikuvana, jotta se näkyy ulos oikein päin. 





Suomen lipun ohje 




Tulosta Suomen lipun askarteluohje (kuva yllä).


Vilkaise Hääräämön kuvia myös Instagramista.


maanantai 7. marraskuuta 2022

Taputa ja rakenna pdf: Mittaa sanan tavumäärä ja rakenna Legoista torni

 



Taputa ja rakenna -tehtävässä mitataan taputusmittarilla, kuinka monta tavua alustan sanoissa on. Legoista (Duplo) tai esimerkiksi Multilink-kuutioista rakennetaan torni, jossa on yhtä monta palikkaa kuin sanassa on tavuja. Torni laitetaan kuvan päälle. 

  • Olen käyttänyt eskarissa nyt syksyllä taputusmittarin lukumäärä- eli pisteversiota (lukualue 1 - 5), sillä emme ole vielä yhteisesti harjoitelleet numero-lukumäärävastaavuutta. Tulosta pisteversio taputusmittarista. Leikkaa paperi puoliksi, niin saat A4-arkista kaksi taputusmittaria hieman erilaisilla pisteiden sommitteluilla. 




Kun on rakennettu yhdeksän tornia, verrataan, minkä sanan torni on korkein ja minkä matalin eli missä sanassa on eniten/vähiten tavuja. 




Taputa ja rakenna -tehtävien aiheet:

  • kulkuneuvot 
  • eläimet 
  • ruoka 
  • sää 
  • värit 


Tulosta viisi (5) taputa ja rakenna -tehtävää


Vilkaise Hääräämön kuvia myös Instagramista ja Pinterestistä