maanantai 26. huhtikuuta 2021

Lumella on ihana leikkiä sisällä niin kotona kuin eskarissakin




Lumileikit ovat tosi kivoja sisälläkin! Muovivatiin laitetaan lunta ja (hiekka)leluja tai keittiöstä esimerkiksi aterimia, ja leikki voi alkaa.




Vaikka lunta on ulkona (täällä Muoniossa on nyt vielä 23 cm virallisen mittauksen mukaan) ja sillä on leikitty koko talvi, lumella leikkiminen kiinnostaa sisälläkin. Lumella on aivan erilaista leikkiä sisällä kuin ulkona.



Päivän kuluessa lumileikkeihin on mukava palata. On mielenkiintoista huomata, että lumi sulaa vähä vähältä.





Lumileikkejä eskariluokassa




"Miten sie voit olla niin hyvä, että annat meidän leikkiä lumella sisälläkin?"

En tavoitellut hyvyyspisteitä, mutta koska meillä kotona lumileikit ovat suosiossa olohuoneessa, toin lunta myös eskariluokkaani. Annoin jokaiselle lapselle veitsen, jolla he saivat työstää lunta. Lapset laittoivat hanskat käteen, kun muovasivat lunta käsin.




Vapaan lumileikin jälkeen pohdimme, mitä lumelle tapahtuu seuraavaan päivään mennessä, kun jätämme lumen eskariluokkaan. 

Aamulla oli yllätys, kun vettä oli paljon vähemmän kuin lunta edellisenä päivänä. Myös veden roskaisuus ja likaisuus ihmetyttivät.


Vilkaise Hääräämön kuvia Instagramista!


maanantai 19. huhtikuuta 2021

Kahdet farkkutossut saivat lisää käyttöikää pienillä korjauksilla




Töissä sisätossuina käyttämäni farkkutossut kuluivat pohjasta puhki. Olin tehnyt jo aiemmin tossuihin käyttöikää pidentäviä lisäyksiä:

  • ompelin tossuihin nahkapohjan ja
  • kiinnitin tossuihin tehdastekoiset pohjalliset, jotka lämmittävätkin mukavasti.


Ompelin tossujen nahkapohjaan ison paikan hammaslangalla. Värin puolesta olisin voinut valita muun langan, mutta hammaslangan kestävyys suhteessa paksuuteen oli käsillä olevista langoista ylivoimainen. 


Nahkapohjan korjauksen lähtötilanne



Tossut alkuperäisessä asussaan näet täältä (klik).


Sydäntossujen pohjallisten vaihto



Vanhoista farkuista ompelemani sydäntossut ovat olleet minulla kotitossuina monta vuotta. Niihinkin olen laittanut nahkapohjan vanhoista kirpparilta ostamistani nahkatakin paloista. Näet postauksen edellisestä korjauksesta täältä (klik).

Tehdastekoiset pohjalliset, jotka olin kiinnittänyt kolmella pistolla tossuihin, kuluivat puhki, joten laitoin uudet tilalle.


Katso kuvia uusista sydäntossuista viiden vuoden takaa täältä (klik).


Vilkaise Hääräämön kuvia Instagramista!