Jos etsit ideoita pienellä budjetilla toteutettaviin käsitöihin ja askarteluihin, olet oikeassa paikassa. Hääräämöstä löydät paljon tekstiilityöhön ja muuhun näpertämiseen liittyvää materiaalia.
Olin aivan surkea koulussa tekstiilitöissä kolmannella luokalla. Tilanne muuttui, kun äiti ilmoitti minut koululaisten ompelukurssille seuraavana kesänä. Innostuin ompelusta, ja vaatteita alkoi syntyä myös kotona sekä itselleni että sisaruksilleni. Nykyään teen käsitöitä monella eri tekniikalla.
Koulutukseltani olen kuvataideopettaja (TaM) ja luokanopettaja. Olen opiskellut myös tekstiilialaa (TaK) sekä valokuvausta. Suurimman osan työurastani olen opettanut yläkoulussa ja lukiossa kuvataidetta sekä ammattiopistossa taidetta ja kulttuuria Rovaniemellä ja sen lähistöllä.
Naimisiinmenon myötä muutin kesällä 2015 Rovaniemeltä mieheni lapsuudenmaisemiin Muonioon, Tunturi-Lappiin. Olen junantuoma lappilainen, lähtöisin Jyväskylästä.
Nykyään työskentelen eskariopena Muonion yhtenäiskoulussa. Hääräämössä onkin nähty monia esiopetusaiheisia postauksia. Julkaisen täällä myös tulostettavaa opetusmateriaalia ja kouluaiheisia ideoita.
Vuonna 2017 syntyneen lapsemme tiimoilta julkaisen Hääräämössä toisinaan myös lapsi-aiheisia postauksia.
Tavoitat minut sähköpostilla osoitteesta
haaraamo@gmail.com
Hääräämön kuvien lisäksi olen kerännyt paljon mielenkiintoisia juttuja
Voit seurata Hääräämöä myös
sekä
Tekemiäni käsityöohjevideoita näet