maanantai 19. maaliskuuta 2018

Virkattu valokuvaaja Korundissa Rovaniemellä + arvonnan voittaja

Liisa Hietanen, 2012: Sirpa (yksityiskohta)


Sirpa herättää huomiota Rovaniemen taidemuseon ohi kulkevissa. Virkaten, neuloen sekä kirjoen toteutettu ihmishahmo valokuvaa pokkarikameralla museon entisen pääsisäänkäynnin luona. 

Taiteilija Liisa Hietasen teos sopii mielestäni hyvin tuohon vähän kuin museon näyteikkunaan. Moni ohikulkija hieraisee silmiään, kun luulee ensivilkaisulta teosta oikeaksi ihmiseksi.


Liisa Hietanen, 2012: Sirpa (virkattu valokuvaaja)



Wihurin taidekokoelma



Virkattu valokuvaaja Sirpa on Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelman uusi hankinta, tai siis ei kovin montaa vuotta vanha. 

Wihurin kokoelma on siinä suhteessa erityinen, että se karttuu vuosittain. Kokoelmaan ostetaan taideteoksia elossa olevilta taiteilijoilta ja teokset lahjoitetaan Rovaniemen kaupungille. 

Liisa Hietanen, 2012: Sirpa (virkattu valokuvaaja takaa)



Rovaniemen taidemuseo avattiin entisen postiautovarikon tiloihin vuonna 1986, ja suurin osa Wihurin kokoelman teoksista on museon varastoissa. Museon laajennus valmistui toukokuussa 2011. Samassa rakennuksessa, kulttuuritalo Korundissa, toimii nykyään myös Lapin kamariorkesteri. 

Wihurin kokoelmasta kootaan näyttelyitä Korundiin vuosittain. Teoksia myös lainataan eri näyttelyihin, joten niitä voi nähdä usein myös Etelä-Suomessa. Taidekokoelmassa on nykyään yli 3 000 teosta.



Liisa Hietanen, 2012: Sirpa (virkattu valokuvaaja)


Arvonnan voittaja


Hääräämön arvonnassa Kuplassa-runokirjan voitti Marja-Liisa. Paljon onnea! 
Kirja on jo matkalla voittajalle.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Ohjevideo: Kukkakuvioinen joustinneule syntyy helposti ilman apupuikkoa

Kukkakuvioinen joustinneule



Kukkakuvioinen joustinneule joustaa hyvin. Se on helppo tehdä eikä apupuikkoa tarvita. Siitä tulee näyttävä varsi villasukkaan, ja pipoonkin se käy mainiosti.

Tämän joustinneuleen kääntöpuoli näyttää tällaiselta:






Ohjevideolta Youtubesta näet vaihe vaiheelta tämän neuloksen tekemisen:


Ohje: Kukkakuvioinen joustinneule



3:13 min



Neulotaan kolme kerrosta joustinneuletta: 2 nurin, 3 oikein. 
  • Ensimmäisellä kuviokerroksella neulotaan joustinneuleen lisäksi löysä lenkki kolmen oikean silmukan kummallekin puolelle keskimmäisen oikean silmukan kohdalta kolme kerrosta alempaa.
  • Toinen kuviokerros neulotaan joustinneuletta. Lenkkejä ei neulota, vaan ne nostetaan puikolta toiselle.
  • Kolmannella kuviokerroksella lenkit kiinnitetään oikeiden silmukoiden kummallekin puolelle kuin tehtäisi kavennuksia.
  • Sitten neulotaan aivan tavallisesti joustinneuletta yksi kerros ja aloitetaan taas tekemään kuviota.
 
Edit: 

Toinen tapa tehdä sama kuvio:


Lenkit poimitaan neljä kerrosta alempaa, jolloin lenkkien nostelukerrosta ei tarvita:

Neulotaan neljä kerrosta joustinneuletta: 2 nurin, 3 oikein. 

  • Ensimmäisellä kuviokerroksella neulotaan joustinneuleen lisäksi löysä lenkki kolmen oikean silmukan kummallekin puolelle keskimmäisen oikean silmukan kohdalta neljä kerrosta alempaa.
  • Toisella kuviokerroksella lenkit kiinnitetään oikeiden silmukoiden kummallekin puolelle kuin tehtäisi kavennuksia.
  • Sitten neulotaan aivan tavallisesti joustinneuletta kaksi kerrosta ja aloitetaan taas tekemään kuviota.


Kaksi vinkkiä:
Miten saan kukan terälehdet ylöspäin?

Jaoin tämän ohjevideon Käsitöiden ystävien vinkkipankki -nimisessä Facebook-ryhmässä ennen tämän postauksen julkaisua. Tuossa ryhmässä pari neulojaa kertoi, miten tämän kuvion saa neulottua sukkaan niin, että kukan terälehdet ovat ylöspäin.


Kuva: Aino Rybicki, kukkakuvioinen joustinneule
Kuva: Aino Rybicki


1. Aino Rybicki vinkkasi, että jos sukan aloittaa kärjestä, kukan terälehdet kasvavat ylöspäin.



Kuva: Helena Haimakka


2. Helena Haimakka kertoi neuloneensa kukkakuvioista joustinneuletta sukkiin siten, että neuloi ensin varren ja päätteli silmukat. Sitten hän poimi silmukat toisesta päästä ja jatkoi sukan normaalisti loppuun. Hänen sukissaan kukat näkyvät erityisen hyvin monivärisen langan ansiosta.



Isot kiitokset vinkeistä ja kuvista Aino ja Helena!



Ohjevideo: Kukkakuvioinen joustinneule


Oletko jo tutustunut Pinterest-tauluihini (klik)? Niistä löydät paljon ohjeita ja ideoita neuleisiin sekä muihin käsitöihin.


maanantai 5. maaliskuuta 2018

Arvonta: Mirkka Auvisen runokirja Kuplassa


Mirkka Auvinen: Kaikkiko jo kirjoitettu rakkaudesta

Kuplassa-nimisessä runoteoksessa nelilapsisen perheen äiti Mirkka Auvinen kuvaa arkea, perhettä sekä monenlaisia tunteita onnesta uupumukseen. 

Kirjan runoissa arkistakin arkisempia asioita käsitellään oivaltavista näkökulmista pilke silmäkulmassa. Vaikka esillä on myös surullisia ja raskaitakin asioita, sävy ei ole valittava. Runoissa on toivoa. 

Huomasin tämän runokirjan ilmestymisen Facebookista ja lainasin kirjan kirjastosta. Tykkään näistä runoista niin paljon, että rohkaistuin pyytämään kirjaa palkinnoksi Hääräämön arvontaan. 


Mirkka Auvinen: Keski-ikäisyys kasvaa minussa



Valitsin tähän postaukseen kaksi suosikkirunoani kirjasta. Taustakuvat otin häämatkallamme Roomassa 2½ vuotta sitten.

Kuplassa-kirja on ensi viikolla (vko 11) viikon teoksena Radio Deissä.


Arvonta


Osallistu Kuplassa-runokokoelman arvontaan kommentoimalla tätä postausta viimeistään sunnuntaina 18.3.2018 klo 21.00. 

Jos kommentoit anonyyminä, kirjoita viestiisi esim. sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni, jos onnetar suosii sinua.


Kuplassa-runokirja on myytävänä esim. Mediapinnalla ja Deikaupassa



Mirkka lahjoittaa arvonnan voittajalle runokirjan.