Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. toukokuuta 2015

Pirilä ja Alariesto Korundissa


Marja Pirilä


Rovaniemen taidemuseossa Korundissa on nyt mielestäni todella mielenkiintoiset näyttelyt. Valokuvataiteilija Marja Pirilän Carried by Light -näyttely on läpileikkaus Pirilän laajasta tuotannosta 30 vuoden ajalta. Hän on kuvannut ihmisiä huoneissa, joista hän on rakentanut camera obscuran, eli pimeän huoneen, johon heijastuu ulkopuolella oleva maisema ylösalaisena. Museoon on rakennettu camera obscura, jossa tämän ilmiön voi nähdä. Sama tapahtuu kameran sisällä sekä silmässä.


Minäkin innostuin tekemään camera obscuroita joku vuosi sitten. Täältä (klik) näet makuuhuoneeseeni tekemäni camera obscuran.

Koulun tuulikaappiin oppilaiden kanssa rakentamani camera obscuran näet täältä.



Andreas Alariesto


Korundissa on nyt esillä myös sodankyläläisen Andreas Alarieston (1900 - 1989) näyttely Heinäkengät heittelevät - Elämää Lapin mailla.


Museon yläkerrassa on esillä muun muassa Markus Copperin teos Kursk, joka pohjautuu vuonna 2000 Barentsinmerellä uponneen venäläisen ydinsukellusveneen traagisiin vaiheisiin.  

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

VAT - Torniolainen maamerkki





Otin nämä kuvat helmikuussa valokuvauksen näytössä Torniossa. Aiheena oli torniolainen maamerkki. Kuvasin Porthanin koulua. Tehtävänannon mukaan täytyi ottaa viisi kuvaa kuvitteelliseen paperijulkaisuun ja kaksi verkkogalleriaan.


Kuvasarja meni läpi, mutta raati poisti sarjasta ylimmän kuvan vedoten sen sekavuuteen. Tai tarkasti ottaen tehtävä ei mennyt vielä läpi, vaan minun pitää täydentää sitä: verkkogalleriakuvien resoluutio täytyy muuttaa pienemmäksi. Käytännössä siis homma on jo pulkassa. Kyseessä oli digitaalisen työnkulun näyttö, joten raati haluaa nähdä, että ymmärrän erinäisiä aiheeseen liittyviä asioita.


Kolmanneksi alimman kuvan sommittelu ei saanut kehuja, mutta koulun entisen oppilaan kuva sai kiitosta, sillä henkilö luo tarinaa rakennukselle. Tämä eläkeläisrouva tuli jututtamaan minua kuvatessani koulua.














Verkkogalleriaan:



Porthanin koulun entinen oppilas Sirkka-Liisa Ponkala

Oletko jo osallistunut Hääräämön arvontaan? Osallistumisaikaa on la 11.4. klo 21.00 asti.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Mummon lapinsukat studiossa




Jo edesmennyt keskisuomalainen mummoni neuloi paljon lapinsukkia. Kuvasin yhtiä sukkia viime perjantaina studiokuvauksen näytössä Torniossa. Assistenttinani toiminut opiskelukaverini Tiina lupautui mallikseni. Olisin voinut pyytää erikseen mallin, mutta Tiinalta sujui hyvin kaksoisrooli. 

Studiokuvaukseen annettiin aikaa yksi tunti, ja saman verran kuvankäsittelyyn. Raadille täytyi toimittaa kolme vaihtoehtoista kuvaa. Etukäteen tuli näyttää kuvaus- ja valaisusuunnitelma.





Raadin palaute kuvista:

 1. Ensimmäinen kuva pois sarjasta, koska se ei  tuo uutta informaatiota. Jalat jäävät hautumaan toistensa varjoon. Ääriviiva ei piirry esim. oikean jalkaterän kärjessä.

2. Toisessa kuvassa ääriviiva piirtyy hyvin. Farkkujen olemus liittää kuvan tähän päivään, vaikka sukat ovat klassiset. Sommittelu on perusteltu (siis että housuja näkyy noin paljon, vaikka kuvasin sukkia).

3. Kolmannessa kuvassa on uutta informaatiota: kantapään rakenne. Sääriä voisi näkyä vähemmän. Tausta on melkein liian valoisa, mutta tämän tyyliseen se sopii.


Suoritin valokuvaajan ammattitutkintoon (VAT) valmistavan koulutuksen ammattiopisto Lappiassa työn ohessa 2011 - 2013. Minulta jäi vähän yli yksi näyttö rästiin, ja tässä hiljattain kuvasin puuttuvia tehtäviä. Näet näyttöihin ottamiani kuvia täältä.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Rakkautta arkistojen kätköistä




Otin tämän valokuvan vuonna 2003 musta-valkofilmille, kehitin filmin ja vedostin kuvan pimiössä. Kuvaustehtävän aihe oli rakkaus. Vaikken ole järjestelmällinen, tykkäsin pimiötyöskentelystä. Joskus tulee ikävä pimiön hiljaisuutta ja sitä tunnetta, että aika on pysähtynyt.


Hyvää ystävänpäivää!

tiistai 26. elokuuta 2014

Kameran hihnalle päällinen




Ostin vihdoin uuden kameran: Canon EOS 6D sekä pari objektiivia (50 mm f/1.8 ja 24 - 105 mm f/4). Tykkään piilottaa kameran hihnassa olevat tekstit, joten ompelin hihnalle päällisen. Hakusanalla "camera strap cover" löysin netistä paljon kuvia päällisistä.

Tein tosi simppelin päällisen hihnalle. Laitoin pehmusteeksi jotain pehmeää huopakankaan tyylistä. Tikkasin sen kiinni ohueen puuvillaiseen päälliskankaaseen. Päällinen on irrotettavissa helposti. Ajattelin tehdä eri tilanteisiin sopivia päällisiä, mutta itseni tuntien en kuitenkaan viitsisi irrotella niitä jatkuvasti, joten en ehkä sittenkään ompele lisää päällisiä. Jospa vaan ottaisin päällisen pois sellaisiin kuvaustilanteisiin, joihin se on liian rento.




Punavalkoinen kukkakangas on Tuurin kyläkaupasta, 5 e / m. Samaa kangasta violettisävyisenä käytin essuihin ja kassiin.

Vanhaa kameraani kuljetin yleensä käsilaukussa ilman sen kummempaa suojaa. Tälle kameralle pitäisi varmaan kehitellä jonkunlaista laukkua. Yli kymmenen vuotta sitten tein silloiselle filmijärkkärilleni laukun öljykanisterista, pinnasängyn pehmusteesta ja hameesta. Se on liian pieni nykyiselle kameralleni.



Ulkoiluttaessani kameraa tunturissa viime viikonloppuna hihnanpäällinen liukui helposti hihnan toiseen päähän. Ajattelin ommella pienet nepparit kokonaan auki olevaan päähän.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Selfie passikuvaksi + ohjelinkki




Otin selfien parvekkeella uutta passia varten. Kamera oli jalustalla ja käytin itselaukaisinta. Avasin varjoja valkoisella kartongilla (kerroin varjojen avaamisesta mm. täällä). Poliisin valokuvaohjeesta näet passikuvan vaatimukset. 

Latasin Gimp Suomen sivulta valmiin projektin (löytyy ohjeen lopusta), johon toin oman kuvani. Apuviivojen yms. avulla pienensin kuvan ja asettelin pään oikeaan kohtaan kuva-alalla. Kuvaa täytyi lopuksi vielä pienentää hieman, jotta se hyväksyttiin passikuvaksi. Jos olet käyttänyt Gimpiä vähänkin, kuvan koon muuttaminen passikuvan vaatimukset täyttäväksi on helppoa. Hääräämön kuvankäsittelyohjeita Gimpille on täällä. Kuvan voi toki säätää oikean kokoiseksi ilman netistä ladattuja apukeinojakin. 

Kuva on kätevä lähettää sähköisesti passihakemukseen Lupahallinnon valokuvapalvelimen kautta. Kuvaa ei siis tarvitse printata ollenkaan. Sekä värilliset että mustavalkoiset kuvat käyvät, mutta passissa kuva näkyy mustavalkoisena.

Olin yllättynyt, miten nopeasti passi toimitetaan. Kävin tekemässä passihakemuksen tässä yksi maanantai, ja jo saman viikon perjantaina sain tekstiviestin, että passi on noudettavissa Ärrältä.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Rukkasia nahkatakeista


Rukkaset vanhasta nahkatakista





Ompelin aiemmin talvella lapasia vanhoista villapaidoista, mutta niistä tuuli läpi pyöräillessäni. Ostin kirpparilta nahkatakeista ratkottuja nahkapaloja ja tein niistä rukkasia. Hyödynsin takkien tikattuja saumoja rukkasten koristeiksi. Vuorina on muun muassa fleeceä. 

Tein rukkaset lapasten kaavalla, joka on Mallikelpoinen-blogista. (Tuo kaava ei ole enää saatavilla, mutta Tehtaamosta saat lapaskaavan)

Olen ommellut tänä talvena viidet nahkarukkaset. Neljä ensimmäistä paria ompelin nahkaneulalla, mutta tehdessäni viidettä paria huomasin kesken ompelun, että olin unohtanut vaihtaa koneeseen neulan. En huomannut ommellessa mitään eroa tavallisen ja nahkaneulan välillä. Joistain valmiista rukkasista näkyy, että nahkaneula oli rikkonut resoria, siis resoriin oli tullut silmäpakoja. Vaikuttaa, että nahkaneula ei olisi mitenkään välttämätön tällaista pehmeää nahkaa ommeltaessa.

Edit: Nahkaneula oli tuhoisa resorille. Resori on ratkennut irti joistain rukkasista nahkaneulalla ompelemastani saumasta.


Kuvasin luonnonvalostudiossa:






Laitoin ison paksun valkoisen paperin lattialle ikkunan lähelle ja rukkaset paperin päälle. Aurinko ei paistanut suoraan kuvauspaikkaan, joten valo on sopivan pehmeä. Kamera oli jalustalla, koska valotusaika oli pitkä: 0,4 sekuntia. Käytin pienempää valkoista tukevaa paperia heijastimena, jolla vaalensin varjoja. Kaksi alinta kuvaa otin kännykällä.


Aika: 0,4 s, aukko: f/4.5, herkkyys: ISO 200



Toisteksi alimmassa kuvassa näkyvät farkkutossut näet tarkemmin täältä (klik).

Edit: Miehelleni tekemäni nahkarukkaset näet täältä (klik).

tiistai 28. tammikuuta 2014

Farkkutossut


Farkkutossut fleece-vuorilla


Ompelin tossut vanhoista farkuista. Hyödynsin housujen tikatun sauman laittamalla sen koristeeksi jalkapöydän päälle. Vuorin tein on fleecestä.

Tulostin tossujen kaavan pari vuotta sitten netistä. En muista osoitetta valitettavasti. Seuraaviin tossuihin ajattelin hakea muotoa kärkeen 21st Century Dressmakers -blogin tossujen tyyliin rypyttämällä (klik).


Olen kai aika tosissani tekemässä lisää tossuja, sillä yhtenä yönä suunnittelin tossukaavan muokkausta unissani. Herätessäni aamulla muistin suunnitelmani, mutta totesin mallin olevan liian lastentossumainen. Jään odottamaan, tulisiko tulevina öinä käyttökelpoisempia ideoita..



Valokuvausvinkki
Salaman softboksia käytin vain heijastimena.
Salamassa siis ei ole valoa, vaan softboksi 
heijastaa ikkunasta tulevaa valoa avaten
eli vaalentaen varjoja.

Näin kuvasin:


Olin ajatellut kuvata nämä tossut käyttäen kahta studiosalamaa, mutta kesken muiden tuotteiden kuvauksen salamani eivät enää yhtäkkiä toimineetkaan. Kuvasin tossut luonnonvalossa ikkunan alla pilvisenä päivänä, jolloin valo on mukavan pehmeä.

Avasin varjoja heijastimella, joka on toisen salaman softboksi. Heijastimeksi käy mikä tahansa valkoinen pinta. Minulla on softboksi jalustassa, joten sitä on kätevä käyttää. Varjoja olisi saanut jäädä valkoiseen alustaan. Minulla oli heijastin liian lähellä, niin se söi varjot. Tossujen sisälle se toi valoa toivomallani tavalla.

Käsittelin kuvan todella kevyesti. En syvännyt sitä eli en poistanut taustaa. Valotin kuvan niin, että valkoinen alusta näyttää valkoiselta.

Valotusaika oli pitkä: 3.2 s (eli yli 3 sekuntia), aukko f/11 ja ISO 200. Kamera oli jalustalla, ja tärähdyksen välttämiseksi käytin itselaukaisinta. Kameran histogrammista on kätevä katsoa, miten valotus on onnistunut, ohjeen näet täältä (klik).

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kämmekkäät ja syksyinen Hailuoto


  
En ottanut käsityötä mukaan menneen viikonlopun Hailuodon-reissulle, joten matkalta piti ostaa alpakkalankaa ja koukku. Virkkasin kämmekkäät tietokoneella työskentelyä varten. Ne ovat keskenään vähän erilaiset.  




  


Testasin kämmekkäitä tänään ja huomasin, että pitempi versio on hankala koneella kirjoittaessa. Purin sen lyhemmän mittaiseksi. Etusormenlämmitin sen sijaan vaikuttaa hyvältä. Aluksi kämmekkäät tuntuivat liian paksuilta hiirtä käyttäessäni, mutta taidan tottua. Kävin kuitenkin ostamassa lisää alpakkalankaa ranteenlämmittimiä varten. Olen aivan ihastunut alpakkalankaan. Monet muut villalangat kutittavat ihoani, mutta alpakka on ihanan pehmeää.

Terkut Hailuodosta Oulun edustalta, siellä oli vielä syksy:







Hailuodon Marjaniemen Eino-myrskyä:




tiistai 5. marraskuuta 2013

Valokuvausvinkki: valotuksen tarkasteleminen histogrammista

Kameran histogrammista on hyvä katsoa kuvan ottamisen jälkeen, onko valotus kohdillaan. Histogrammista näkee, onko kuva ali- tai ylivalottunut vai onko valotus onnistunut toivotusti.

Hyvässä kuvassa on musta ja valkoinen sekä rikkaasti sävyjä niiden välillä. Kuvankäsittelyllä voidaan säätää kuvan valoisuutta jälkikäteen. Tavoitteena on kuitenkin ottaa mahdollisimman hyvä kuva kuvaustilanteessa.




Ylivalottunut kuva



1. Maisema (ylivalottunut)
valotusaika: 1/250 s
aukko: f/4.5
herkkyys: ISO 200 


Ylivalottuneen kuvan histogrammi
Ylivalottunut kuva:
Sävyt eivät ala vasemmasta alanurkasta
eli kuvassa ei ole mustaa.
Sävyt katkeavat oikeasta reunasta eli kirkkaasta päästä.
Puhki palaneissa kohdissa ei ole lainkaan informaatiota
ja ne näyttävät valkoiselta.


Taivas palaa helposti puhki valokuvassa, eli taivas on niin kirkas, ettei siinä ole sävyjä lainkaan. Se näyttää kuvassa valkoiselta. Kameran histogrammin vieressä oleva pieni kuva varottaa puhki palaneista kohdista, kuten ensimmäisessä kuvassa.



  • Vähennä valoa joko valotusaikaa lyhentämällä, tai aukkoa tai herkkyyttä pienentämällä. 



Alivalottunut kuva



2. Revontulet (alivalottunut)
valotusaika: 8 sekuntia
aukko: f/3.5
herkkyys: ISO 800
käytin jalustaa 


Alivalottuneen kuvan histogrammi
Alivalottunut kuva:
Kuvassa on sävyjä vain tummassa päässä eli vasemmalla. 
Histogrammi katkeaa vasemmalta, eli kuvassa on paljon 
mustaa, jossa ei ole lainkaan informaatiota.

Vähässä valossa ilman salamaa valokuvattaessa kuva saattaa alivalottua, kuten yllä oleva revontulikuva. Tällöin kuvassa on paljon mustaa, jossa ei ole nähtävissä ollenkaan informaatiota. 


  • Kuva tarvitsee lisää valoa: valotusaika pidemmäksi, tai aukko tai herkkyys suuremmaksi. 



Oikein valotettu kuva



Valokuvausvinkki¨
3. Rappuset (valotettu oikein)
aika: 1/30 s
aukko: f/4.0
herkkyys: ISO 800
en käyttänyt jalustaa 


Oikein valotetun kuvan histogrammi
Oikein valotettu kuva:
Sävyt alkavat vasemmasta alanurkasta (musta)
ja loppuvat oikeaan alanurkkaan (valkoinen).


Rappusista ottamassani kuvassa on sekä musta että valkoinen ja rikkaasti sävyjä niiden väliltä. Kuva on siis valotettu oikein. 

Sisätiloissa ilman salamaa kuvatessa valotusaika täytyy usein säätää pitkäksi (ja aukko suureksi, kuten myös herkkyys), jotta saadaan valoa riittävästi. Pitkällä ajalla kuvattaessa kamera tärähtää kuitenkin helposti, eli kuvasta ei tule tarkka ilman jalustaa. Suuri herkkyys taas voi saada aikaan kuvassa kohinaa eli rakeisuutta.



Kuvankäsittely


Valokuva ei ole valmis siinä vaiheessa, kun se siirretään kamerasta tietokoneelle. Vaikka valokuva olisi valotettu oikein, se kaipaa silti käsittelyä. En ole käsitellyt näitä esimerkkikuvia lainkaan.


Hääräämön kuvankäsittelyohjeita Gimp-ohjelmalle löydät täältä.


Ruukaan katsoa lähes joka kuvan otettuani histogrammia. Säädän valotusta sen mukaan, miltä histogrammi näyttää. En tiedä, onko pokkari- tai kännykkäkameroissa mahdollista tarkastella histogrammia, mutta kaikissa järjestelmäkameroissa on.

torstai 12. syyskuuta 2013

Valokuvausopintojen näyttö: Historiallinen miljöö







Suoritin valokuvausopintojeni miljöökuvauksen simultaanitehtävän pari viikkoa sitten. Tehtävänä oli kuvata historiallinen miljöö Torniossa tai Haaparannalla, 3 - 5 kuvaa. Kuvasin Tornion Keskikadulla. Aikaa oli 24 tuntia kuvankäsittelyineen. 

Arviointiraati poisti alimman kuvan sarjasta. Tehtävä meni siis läpi neljällä ylimmällä kuvalla.


Tämä kuva pois sarjasta.
Ongelmana epäterävät kukat etualalla.
Kuva ei tuo uutta informaatiota sarjaan.


Lisää valokuvausnäyttöjen kuviani näet täältä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Valokuvausopintojen näyttö: skannaus ja toiminta




Minulla oli menneenä viikonloppuna valokuvausopintojen näyttö Torniossa. Palautin digitaalinen työnkulku -nimisen näytön kaikki ennakkotehtävät. Ne menivät läpi kahta omakuvaa lukuunottamatta.

Kuvan digitointi ja käsittely -tehtävässä täytyi skannata negatiivi tai dia, tai digitoida valokuva. Se piti käsitellä asiakkaalle painokuntoon. Skannasin noin kymmenen vuotta sitten neulanreikäkameralla ottamani negan. Olin tehnyt kameran Pringles-purkista. Valotin kuvan valoherkälle filmille, joka oli kooltaan 12 cm x 22 cm. Filmi oli purkin sisällä U-kirjaimen mallisesti, mistä johtuu linjojen vääristys. Otin kuvan silloisella koulullani, Piekkarilla. Tuohon aikaan taiteiden tiedekunta sijaitsi Piekkarilla eli Pienteollisuustalossa, tai siis osa TTK:ta.

Seuraavan kuvan olen jo kääntänyt positiiviksi ja peilikuvaksi. Ylin kuva on valmis Photoshopilla käsitelty kuva. Siitä olen poistanut roskat ja esim. pystyviivat, jotka olivat tulleet negatiiviin jostain syystä. Toin puhki palaneisiin kirkkaisiin kohtiin sävyjä tekemällä toisen valotuksen kuvasta ja maskaamalla kirkkaisiin kohtiin sävyjä tummemmasta kuvasta. Säädin kuvan valoisuutta ja kontrastia sekä rajasin kuvan.








Alkuperäinen nega



Samalla Pringles-purkkikameralla sekä filmipurkeista tekemilläni neulanreikäkameroilla ottamiani solarigrafiakuvia näet täältä

Menneen viikonlopun näyttöön palautin jo aiemmin täällä esittelemäni kuvasarjan, jonka aiheena oli toiminta. Tuon pilkkisarjan näet täältä. Käsittelin tosin kuvat uudelleen näyttöä varten. 

Tarkasti ottaen pilkkisarjani meni täydennettävästi läpi. En ollut täyttänyt kuvan metadataa tarpeeksi hyvin. Täytyy vielä palauttaa kuvat paremmilla ja tarkemmilla teksteillä varustettuina. 

Metatiedot kulkevat automaattisesti kuvan mukana. Kameran tiedot tallentuvat automaattisesti, mutta sinne voi lisätä esim. kuvaajan tiedot sekä hakusanoja. Facebook taitaa poistaa kaikki tiedot metadatasta, mutta Blogger tuntuu säilyttävän paljon, ellei kaikki?

Ajattelin tehdä ohjeen metadatan täytöstä tuonne Hääräämön kuvankäsittelyohjeisiin. Kun nettiin, esim. blogiin, laitetuissa kuvissa on hakusanoja metadatassa, hakukoneet löytävät kuvat paremmin. Hyvin täytetyt metatiedot auttavat myös omien kuvien löytämisessä esim. kovalevyltä.