perjantai 30. joulukuuta 2011

Solarigrafiakuvia vuosien takaa


Worcester, Etelä-Afrikka, 2007
Valotusaika: 3 vko
Kamera: Pringles-putkilosta tehty neulanreikäkamera

Aurinko piirsi taivaalle viivan aurinkoisina päivinä.
Se paistoi joka päivä matalammalta, sillä oli tulossa talvi.


Otin paljon valokuvia neulanreikäkameralla ollessani Etelä-Afrikassa reilut neljä vuotta sitten. Minulla ei ollut pimiötä, joten ainoa vaihtoehto neulanreikäkuvaukseen oli solarigrafia.

Kun tavallisessa neulanreikäkuvauksessa valotusaika on muutamista sekunneista muutamiin tunteihin, solarigrafiakuvissa se on vähintään viikko. Useamman kuukauden valotusajalla kuvista saa laadultaan parempia. Minun kuvieni rakeisuus johtuu liian lyhyestä valotusajasta. Kerroin neulanreikäkuvauksesta postauksessa Neulanreikäkuvia vuosien takaa.

Yleensä kun valokuvauksessa käytetään valoherkkää filmiä tai paperia kameran sisällä, filmi tai paperi kehitetään, jotta kuva saadaan näkyviin. Solarigrafiassa valoherkkää materiaalia ylivalotetaan niin paljon, ettei kehitysprosessia tarvita, vaan kuva alkaa muodostua itsestään paperille. Jos tällaisen ylivalottuneen negatiivin kehittäisi, se menisi aivan mustaksi. Pitkän valotusajan vuoksi esimerkiksi auringon kulkema rata piirtyy kuvassa taivaalle. Pilviset päivät on luettavissa valojuovien välistä. Kun negatiivin poistaa kamerasta, siitä täytyy ottaa nopeasti digikuva tai se pitää skannata. Kuvankäsittelyohjelmalla negatiivi käännetään positiiviksi ja peilikuvaksi sekä lisätään kontrastia.

Kuvasin Pringles-putkilosta sekä useammalla filmipurkista tekemälläni neulanreikäkameralla Etelä-Afrikassa. Valoherkkä paperi oli kameran sisällä U:n mallisesti. Siitä johtuu kuvien kalansilmäefekti, eli rakennukset kaartuvat ja näyttävät todellista suuremmilta. En ole lisännyt värejä kuviin, vaan ne ovat tulleet itsestään. Osan kuvista muutin musta-valkoisiksi.

Worcester
Valotusaika: en muista, ehkä 3 vko
Kamera: filmipurkista tehty neulanreikäkamera


Muizenberg
Valotusaika: 1 vko
Kamera: filmipurkista tehty neulanreikäkamera
 
Luulin, että filmipurkista tekemäni kamera päästi valoa
muustakin kohdasta kuin neulanreiästä, sillä taivaalle
oli piirtynyt auringon lisäksi toinenkin viiva. Olin ottanut
samasta maisemasta useamman kuvan eri kameroilla ja
kaikissa oli nuo kaksi viivaa. Päättelin, että toisen viivan
täytyy olla kuu. Vai voiko se olla? Lukisin mielelläni kommentteja.


Solarigrafiakuvan käsittelyprosessi:

Durban
Valotusaika: 2 vko
Kamera: filmipurkista tehty neulanreikäkamera

Valokuvasin negatiivin.

Käänsin negatiivin positiiviksi kuvankäsittelyohjelmalla (Gimp).

Rajasin kuvan ja käänsin sen peilikuvaksi,
jotta se näyttää siltä kuin luonnossakin.
Lisäsin kontrastia ja valoisuutta.


Tästä klikkaamalla pääset postaukseen, jossa näytin, millaisen camera obscuran tein viime kesänä.


Hyvää vuotta 2012!

5 kommenttia:

Lea/kiertoidea kirjoitti...

Huikeita kuvia! Ja ihanaa tässä kaikki-mulle-heti-nyt -maailmassa se, että kuvaa valotetaan pitkään, jopa kolme viikkoa ja että kuvan kauneus on juuri sen epätäydellisyydessä.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Lea. Solarigrafia on mahtava laji. :)

Saara kirjoitti...

Tää onkin mulle ihan uus tekniikka! Olispa jännä kokeilla koulussa oppilaiden kanssa! :) Oppisivat samalla vähän kärsivällisyyttä! :D Neulanreikäkameroilla kuvattiin joskus opiskeluaikana ja sekin oli hauskaa, mutta siihen tartteis aina sen pimiön, mitä ei kovin monelta koululta kyllä löydy! :/

Hääräämön Laura kirjoitti...

Tämä on mielenkiintoinen tekniikka. Kannattaa kokeilla! Camera obscuran tekoa (huone pimeäksi ja pienestä reiästä vain tulee valoa) suosittelen myös. Niiden molempien kautta ymmärtää aika paljon valokuvauksen perusasioista.

Ninnu kirjoitti...

Vau! Tosi mielenkiintoista. Heräsi innostus ja uteliaisuus kokeilla itse. Kiitokset!