lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuulomuistipeli pääsiäismunista


Kuulomuistipeli suklaamunien muovikuorista



Tein suklaamunien muovikuorista kuulomuistipelin. Laitoin kahden kuoren sisälle samaa ainetta, esim. riisin tai muovisen pullonkorkin. Kahden munan sisälle en laittanut mitään. 

Huovutin luonnonvalkoista villaa ohuen kerroksen munankuorien päälle. Teippasin kuoren saumakohdan ennen huovutusta, jotta vesi ei pääsisi sisälle, mutta teippaus ei tainnut aina ihan pitää. Veden pääsy kuoren sisälle haittaa erityisesti, jos sisällä on esimerkiksi suolaa, joka paakkuuntuu ja tarttuu kuoreen kiinni.

Pian kuvassa oleva keltainen muna saa valkoisen villapäällisen eikä erotu enää ulkonäöltään muista. Olen iloinen, kun minulla ei ole ollut käsissä ihottumaa pitkään aikaan, niin on mukava huovuttaa.


Villan huovutus muovimunien päälle ei ole mitenkään välttämätöntä. Kuulo- eli äänimuistipeli toimii toki ilman villaakin.


Edit: Toinen tekemäni kuulomuistipeli sekä ideoita, mitä laittaa munankuorien sisälle, löytyy täältä.



13 kommenttia:

Pihi nainen kirjoitti...

Todella hyvä idea! Ihanaa, että muoviset pääsiäismunat pääsevät hyötykäyttöön. Voisi itsekin taas pitkästä aikaa huovuttaa tämän innostamana. :)

Saara kirjoitti...

Tosi hyvä idea! Meillä on lähipiirissä yksi sokea 1,5-vuotias tyttö, tämmönen peli voiskin olla sille kiva vaikkapa 2-vuotislahjaksi :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Saara, varmasti erityisen sopiva sokealle, mutta hyvää keskittymisharjoitusta kaikille. :)

Anne-Riitta Laukka-aho, ArtBox kirjoitti...

Kiva peli kaikille.

Stella Vanilja kirjoitti...

Uusi blogi tuttavuus, tie löytyi googlen kautta ja lukijaksi jäin :-)

Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa! :-)

Hauska idea tuo peli :-)

Tervetuloa kurkkimaan myös blogiin :-)

VMS kirjoitti...

Olis mukavaa, jos linkkaisit tai vinkkaist, mistä idea lähti?! Olen julkaisuut kuulomuistipelin jo kaksi vuotta sitten Ihana-askartelulehdessä ja siitä on kuvia blogissani, sekä Fb-ryhmän sivuilla. VMS

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hei Virpi! Kiitos kommentistasi. Näin puusta tehdyn kuulomuistipelin Zürichissä kesällä 2009. Tykkäsin ideasta ja aloin miettiä, mistä materiaalista voisin toteuttaa vastaavanlaisen. Seuraavana pääsiäisenä jemmasin muutaman kananmunanmuotoisen munankuoren. En muista, milloin huovutin ensimmäiset päälliset niille. Tämän vuoden pääsiäislauantaina jatkoin projektia.

Minulle oli kertynyt myös sen muotoisia munankuoria, joita sinä olet käyttänyt. Pääsiäissunnuntaina tein niistä toisen muistipelin. Muistin hämärästi, että sinun blogissasi oli ollut juttua kuulomuistipelistä. Tuohon postaukseeni (http://haaraamo.blogspot.fi/2013/03/kuulomuistipeli-nro-2.html) laitoin maininnan siitä.

Sinä julkaisit huomattavasti minua aiemmin kuulomuistipelin blogissasi. Minun ideani lähti kuitenkin aivan toisaalta. Kerroin siitä julkaistuani tämän kuulomuistipelini kuvan FB:n Käspaikka-ryhmässä.

Ihailen ideoitasi sekä energisyyttä ja taitoa toteuttaa niitä. En halua julkaista sinun enkä kenenkään muunkaan ideoita ominani. Tässä ei kuitenkaan ollut siitä kyse, vaikka materiaalin samankaltaisuuden vuoksi saattaa näyttääkin siltä.

Mukavaa ja idearikasta kevättä!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Tämä on aivan valloittava idea ja nuo huovutetut pallukat näyttävät niin söpöiltä!

Haluaisinkin kysyä, että miten tuo huovutus munankuorn päälle käytännössä tapahtuu? Haluaisin kamalasti tehdä tällaisen myös, mutta en ole huovuttanut elämässäni kuin ihan pari kertaa lapsena. Ei ole aavistustakaan mistä alkaa tai mitä tehdä :(

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hei, kiitos kommentista! Siitä on jo aikaa, kun tein näitä. Muistaakseni laitoin ohuita villalevyjä (huovutusvillasta varovasti irrottamiani kerroksia) eri päin (jotta huopuvat paremmin) munan päälle ja otin vähän vettä ja mäntysuopaa ja hankasin kämmenillä villaa. Huovasta tulee helposti liian iso, mutta sitä häätyy yrittää huovuttaa siten, että huopa ei veny, vaan on napakasti muovin päällä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos paljon vastauksesta ja neuvoista! :)
Eihän tässä muu auta sitten kuin kerätä noita kuoria ja lähteä kokeilemaan!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Eipä kestä. :) Mukavaa huovutusta!

muntaipale kirjoitti...

Ihan huippuidea ja helposti toteutettavissakin - kiitos vinkistä :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Seija! Nyt vaan suklaamunia syömään :)