maanantai 6. helmikuuta 2012

Kamerasimulaattori



Rovaniemen rautatiesilta
Valotusaika: 20 sekuntia
Aukko: f/25 
Herkkyys: ISO-100


Ylen sivuilla on kamerasimulaattori, jonka avulla voi tarkastella havainnollisesti kameran toimintaa. Siitä näkee, miten aika, aukko ja herkkyys vaikuttavat kuvan valotukseen. Simulaattorista voi katsoa myös, miten kuva muuttuu valkotasapainoa tai polttoväliä muuttamalla.

Otin yllä olevan kuvan tässä hiljaittain kokeillessani pitkiä valotusaikoja niin, että saan autojen valot viivoiksi. Illan hämärtyessä valoa oli vielä sen verran, että sain sävyjä taivaaseen.

Uusi kameran jalusta pääsi hankintalistalle säätäessäni nykyistä ei-niin-kovin-tukevaa jalustaani viileähkössä talvisäässä. Jalustan jalkojen kierrelukitus jää minulla toivottavasti pian historiaan. Nyt ymmärrän myös, miksi jalustan jaloissa kannattaa olla sellainen lämpöä eristävä pehmuste - tai vaikkapa neulegraffiti. Tähän mennessä en ole käyttänyt jalustaa juurikaan, mutta viime aikoina olen tajunnut, että se on välttämätön monissa tilanteissa terävien kuvien aikaansaamiseksi. Lisäksi olen innostunut panoraamakuvista, joten kipin kapin jalustaostoksille.


Rautatiesilta näiden lumien aikaan:
(joo, junat kulkevat tuolla sillan katolla, mm. se kuuluisa Kemijärven yöjuna)









Tervetuloa uudet lukijat Saila ja Jonna!

11 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Vau - upeita!!!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Pieni Lintu :)

Annika kirjoitti...

Tulin vastavierailulle blogiisi, ja täällähän olikin kiva meininki, jään seurailemaan! :) Upeita kuvia tuossa yllä!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hei Annika! Kiitos ja tervetuloa lukijaksi.

Outi kirjoitti...

Voi kun hienoja kuvia entisiltä kotikulmiltani :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Outi. Oot asunut täällä. :)

Maru kirjoitti...

Kuljin monta vuotta katselematta tätä siltaa sen enempää, nyt muutettiin ihan viereen ja olen vihdoin huomannut sillan kauneuden :) Upeasti näkyy sinunkin kuvissasi!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Maru! Muuttaessani Rovaniemelle en ollut erityisen ihastunut tähän siltaan, mutta vuosien varrella olen alkanut tykätä siitä enemmän ja enemmän. Nauti ihanista näkymistä! :)

Paula kirjoitti...

Ah, mitä kuvia. Tulee oikein ikävä entistä kotikaupunkia!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Paula. Ai sie olet täältä kotoisin tai ainakin asunut täällä. :)

Paula kirjoitti...

Sieltähän mie :)