maanantai 21. lokakuuta 2019

Leikkiruokadonitseja vanhoista sukista + lumiset terveiset Pallakselta


Leikkiruokadonitseja vanhoista raidallisista sukista


Tein vanhoista lasten sukista leikkiruokadonitseja Kangaskorjaamolla-blogin ohjeella. Tämän helpommaksi leikkidonitsien ompelu tuskin voi enää tulla.

Yllä olevaan paksuun donitsiin laitoin sisälle vanhan oman sukkani, kun taas ohuessa donitsissa ei ole ylimääräistä täytettä.



Leikkiruokadonitsit





Näin kuvasin luonnonvalostudiossa:



Leikkiruokadonitsien kuvausolosuhteet


Minulla on hyvä paikka ottaa tuotekuvia olohuoneemme nurkassa. Valoa tulee kahdesta suunnasta isoista ikkunoista. Kuvaan usein lattialla, jotta valo tulee riittävän ylhäältä. 

Luonnonvalostudio-termi saattaa viedä ajatukset hienompaankin studioon, mutta minun versionikin on oikein toimiva :)

Kuvausalustoina minulla oli tällä kerralla kaksi vanhaa tietosanakirjaa. Käsittelin kuvat kevyesti Lightroomilla.



Lumiset terveiset Pallakselta:




Olen ihastuksissani ihmetellyt viime päivinä tätä Muonion alkutalvea. Tuntuu, kuin olisin hypännyt aikakoneella helmikuuhun. 




Tämän aamupäivän pikkupatikoinnilla Pallaksella aurinko paistoi ihanasti. Luontopolulla (joka on osittain Hetta-Pallas-reitin pää) oli kuljettu viime päivinä aika paljon, niin tamppaantuneella polulla oli hyvä vetää taaperoa pulkassa.





Eilen aamupäivällä Muoniossa oli pakkasta -1 °C, ja tänäänkin yli -10 °C. Virallinen lumimäärä nyt on 9 cm, mutta huomiselle on luvassa runsastakin lumisadetta.









9 kommenttia:

Elina //Vauhtihirmun elämää kirjoitti...

Ihania donitseja! :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Elina :)

Tiina kirjoitti...

Ihana idea! Ehkä pakko kokeilla, parittomien sukkien loputtomasta suosta löytyy matskua. :D

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Tiina! Idea ei tosiaan ole omani, vaan Kangaskorjaamolla-blogista. Donitseja on mukava tehdä, sillä ne valmistuvat nopeasti :)

Johanna kirjoitti...

Hyvä idea käyttää värikkäämmän sukkadonitsin sisällä toista sukkaa täytteenä, niin tulee muhkeampia donitseja.

Pikku Akka kirjoitti...

OI, että siellä on kaunista! Ja kyllä, niin kevättalven näköistä. :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista Johanna ja Pikku Akka! Donitsista tulee tosiaan eri tyylinen, kun laittaa toisen sukan sisälle, ja tulee käyttöä myös mustille reikäsukille.

Minäkin niin tykkään näistä maisemista ja ilmoista.

Anonyymi kirjoitti...

Samana päivänä samalla polulla. Minä (mummo) + lapsia ja lastenlapsia. Kyllä oi upeata.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hei Anonyymi, tosi mukava kun pääsitte ihailemaan samoja maisemia :)