maanantai 13. tammikuuta 2014

Swantseissa Kemijoen jäällä









Ompelin kirpparivillatakista (5 €) swantsit (sweater pants). Pujotin jalat hihoihin ja otin neulosta sisään sieltä missä sitä oli liikaa. Vyötärölle pujotin kuminauhan kuten aiemminkin tekemiini swantseihin, jotka näet täältä ja täältä. Neulosta jäi sen verran yli, että sain tehtyä siitä lapaset. Toiseen kämmenkappaleeseen täytyi tosin laittaa jatkopala. Lapaskaava on Mallikelpoinen-blogista. Edit: Lapasista lisää täällä.

Toissapäivänä täällä Rovaniemellä - ja varmaan muuallakin - oli ihanan aurinkoinen ilma, ja kuvasin uusia vaatteita erään ystäväni päällä Kemijoen jäällä. Hänellä oli jalassaan Norjasta ostetut hylkeennahkakengät. Kiitos mallille!







Hääräämö täytti vuoden alussa kolme vuotta. Teitä lukijoita on kirjautuneena 450, ja vierailulaskurissakin on jo yli 450 000 käyntiä. Facebookin kautta Hääräämöä seuraa yli 260 henkilöä. Kiitos teille kaikille! Kuten kliseinen sanonta kuuluu, ilman teitä blogia ei olisi näin kiva kirjoittaa. 

Laitan nyt about vuoden viiveellä eteenpäin Hyvän mielen haasteen, jossa lupaan lähettää jotain itse tehtyä kolmelle ensimmäiseksi ilmoittautuvalle. Ilmaise halukkuutesi osallistua haasteeseen tämän postauksen kommentteihin ja laita sitten hyvä kiertämään. Alunperin haasteen ohjeissa oli lähettää kotitekoista viidelle, mutta ressin ehkäisemiseksi vähensin määrää. Lienee OK? Nappasin haasteen Aarnilintu-blogista.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Rimpsulaukku äidille ja tyttärelle











Ompelin 1,5-vuotiaalle neidille ja hänen äidilleen samistelulaukut. Ostin laukuissa käyttämäni kankaat viime syksynä Sisustusliike Vasasta (ent. Takkaporo), joka sijaitsee Kittilässä Osuuspankin talossa K-kauppaa vastapäätä. 

Pitsin olin ostanut aiemmin kirpparilta. Laukkujen mallin suunnittelin kankaita leikatessani. Olisi varmaan hyvä laittaa mittoja ylös siltä varalta, että jos tuote on toimiva, samoilla mitoilla voisi tehdä uudemman kerran. No, ne lappuset kuitenkin häviäisivät.

Tein pieneenkin rimpsulaukkuun rusetin, mutta siitä tuli epäsiisti, niin en kiinnittänyt sitä laukkuun ollenkaan.





Lähetin nämä pitsilaukut lahjaksi postitse. Laitoin laukkujen sisään pikkulahjat. Laukut toimivat lahjojen pakkauksena pakettinarun pitäessä paketit kasassa. Lähetin näiden lahjojen lisäksi samassa paketissa vähän muutakin. Tapani mukaan laitoin postimaksun merkkeinä:





Mie niin tykkään suomalaisista postimerkeistä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Tuliaiseksi lapaset DIY


DIY lapaset


Vein tuliaiseksi lapastentekopaketin ystävälleni, joka järjesti DIY-henkisen kokoontumisen loppiaisviikonloppuna. Materiaalit ovat kierrätettyjä resoria lukuunottamatta. Sinertävä neulos on puhki kuluneesta ohuesta villapaidasta. Fleecevuori on pienestä peitosta, jota ei parin tahran vuoksi voinut viedä kirpparille. Turkoosi pitsi on kirpparille kelpaamattomasta paidasta. Turkoosin pitsin ajattelin näissä lapasissa kämmenselkäkappaleeseen sinisen villaneuloksen päälle.



DIY lapaset


Paketoin lapasiin tarvittavat kappaleet sellofaaniin. Alimmaiseksi laitoin kaurahiutalepaketista leikkaamani kartongin, jotta pakkaus pysyy paremmin koossa. En peittänyt paketin alle jäävää kuvaa ja tekstiä, mutta niin toki voisi tehdä, jos lahjan saaja ei olisi erityisen innostunut kierrätysmateriaaleista.





Minun tekemäni lapaset näet täältä.

Edit: Lapasten kaavanpiirto-ohjeen löydät Tehtaamosta.

Taustakuvan löysin googlaamalla Freebies-sivustolta. 

Kuvankäsittelyohje taustan lisäämiseen löytyy Simple as that -blogista. Ohjeessa on käytetty Photoshopin versiota CS4, mutta uudemmat versiot ovat näiltä säädöiltään samanlaiset. Gimpilläkin pystyy tehdä tuolla ohjeella.

torstai 2. tammikuuta 2014

Farkkukassi


Ompelin farkkujen lahkeista kassin. Leikkasin takataskun irti ja ompelin sen kassin julkisivulle. Laitoin heijastinnauhaa taskun saumaan.





Farkkujen lahkeet olivat melko kuluneet. Vahvistin kassinsuun kuluneimmat kohdat ompelemalla nurjalle puolelle farkkukankaasta paikat. En tikannut kovin tiheään, jotta kuluneisuus näkyy.


perjantai 27. joulukuuta 2013

Swantsit, kauluri ja lapaset


Lapaset ja kauluri vanhasta villapaidasta

Lapaset ja kauluri vanhasta villapaidasta


Ompelin siskolleni swantsit eli housut (sweater pants) kirpparilta ostetusta villapaidasta. Niitä täytyy vielä fiksata, sillä edessä oleva sauma on liian kireä. Swants-ohje on Westknits-sivustolta. Samasta villapaidasta tein myös kaulurin, siis huolittelin saumurilla housujen tekoa varten paidasta pois leikkaamani kappaleen.

Omien swantsieni jämäpaloista ompelin lapaset. Vuorin tein puuvillaisesta college-neuloksesta, jonka nurja puoli on harjattu ihanan pehmeäksi. Laitoin nurjan puolen lapasissa ihoa vasten. Puuvilla ei mahda olla kovin lämpöinen, mutta ainakin näin aluksi tuntuu miellyttävältä. Lapasten suulla on resori.

Edit: Lapasten kaava löytyy Tehtaamo-blogista.



Lapaset ja swantsit vanhasta villapaidasta


Tykkään swantseista ja näistä lapasista niin paljon, että meinaan ommella niitä lisää. Edit: Uudemmat swantsit ja lapaset löytyvät täältä (klik).


Edit: Suomenkielisiä swants-ohjeita löytyy blogeista Laivakissa ja KimpsuliKampsuli.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Hihatin pikkujouluihin ja hautajaisiin




Piirsin vanhasta hihattimesta kaavat ja ompelin kahteen mekkoon sopivan mustan hihattimen joustavasta sametista. Vuorin tein puuvillatrikoosta.




Löysin harmaan mekon Utsjoen kylätalo Giisássa sijaitsevalta pieneltä kirpputorilta viidellä eurolla pari viikkoa sitten. Mustan mekon ompelin reilu vuosi sitten. Kerroin siitä täällä (klik), ohje täältä (klik). Kengätkin ovat kirpparilöytö, muistaakseni 4 e. Myös laukku on kirpparilta, 1,5 e.




Syväsin kuvat ja laitoin taustaksi kuvia Rovaniemeltä ja Norjan Vesisaaresta.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Neulepalmikko neljällä + ohje


Tässä neulepalmikossa risteilevien osioiden väliin neulotaan nurjia silmukoita, joten se näyttää aivan erilaiselta kuin esim. kolmella neulottu palmikko, jonka ohjeen näet täältä. Tätä ohjetta voit soveltaa monenlaisiin palmikoihin. Tässä neulotaan aina 2 oikein, 2 nurin. Palmikon kiertokohdassa oikein neulotut silmukkaparit vaihtavat paikkaa.



Neljällä letitetyn palmikon neuleohje



1. Neulo joustinneuletta (2 oikein, 2 nurin) noin 7 kerrosta.


Tee palmikon kierto:


Olet neulonut viimeksi 2 nurjaa silmukkaa.


2. Siirrä 2 oikeaa ja 2 nurjaa silmukkaa apupuikolle.

Vie apupuikko työn taakse tai eteen riippuen siitä,
kumpaan suuntaan haluat palmikon kääntyvän.


(Voit halutessasi käyttää kahta apupuikkoa:
Siirrä 2 oikeaa silmukkaa yhdelle apupuikolle ja
2 nurjaa silmukkaa toiselle.)


3. Neulo 2 oikeaa silmukkaa.


4. Siirrä 2 nurjaa silmukkaa apupuikolta vasemmassa 
kädessäsi olevalle puikolle ja neulo ne. 
(Jos käytät kahta apupuikkoa, neulo nurjat silmukat 
yhdeltä apupuikolta.)

5. Neulo apupuikolta 2 oikeaa silmukkaa.
(Jos käytät kahta apupuikkoa, neulo oikeat silmukat
toiselta apupuikolta.)


6. Neulo seuraavat 2 nurjaa silmukkaa.

7. Siirry kohtaan 2, jos teet samalle kerrokselle kaksi kiertoa.

torstai 12. joulukuuta 2013

Mondo-kasseja maailmanmatkaajille



Löysin Anttilan poistopöydästä Vallilan Mondo-kangasta. Tanja Orsjoen suunnitteleman kuosin kaupungeista minulle tuli heti mieleen ystäviä ja ostin kangasta tehdäkseni siitä lahjaksi kasseja. Rovaniemeläisenä oli mukava huomata, että Rovaniemi oli päässyt maailmankartalle. Kaikki neljä kassin saajaa ovat asuneet tai asuvat Rovaniemellä.

Amerikka-kassien sininen puoli ja kantohihnat ovat kirpparilta ostetusta pussilakanasta, kuten myös kaikkien kassien sisällä olevat taskut, joihin on ohje täällä.










Korostin Novosibirsk-nimisen kaupungin nimen heijastikolmiolla Novossa asuneen ystävän kassiin. Heijastimet olen ratkonut kirpparilta ostamastani huomioliivistä.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Swantseissa Varanginvuonolla


Nutukkaat ja swantsit


Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Pohjois-Norja









Miellyttävimmät housut ikinä! Minulla ei ole ollut lapsuuden jälkeen pitkälahkeisia villahousuja. Nyt ymmärrän, mistä olen jättäytynyt paitsi. Swantsit eli villapaidasta tekemäni housut (sweater pants, ohje täältä) ovat ihanan lämpöiset ja pehmeät. Villapaita maksoi kirpparilla 3 euroa. No, ei se täyttä villaa ole, siinä on puolet akryyliä. Laitoin housujen vyötärölle kapean kuminauhan. Pujottelin sen neuloksen läpi.

Kuvasin swantsejani eilen Norjassa Varanginvuonolla erään ystäväni päällä matkalla Vesisaareen (Vadsø). Sinne on noin kahden tunnin ajomatka Utsjoelta, Suomen pohjoisimmasta kunnasta.





Ystävälläni oli jalassaan tätinsä tekemät nutukkaat, poron koipinahasta tehdyt kengät. Nutukkaat ovat uskomattaman mukavat jalassa, ihan kuin sukkasillaan kävelisi. Ne ovat tosi lämpöiset.



Nutukkaat

Pohjois-Norjassa kaamos on pitkä, eikä aurinko nouse horisontin yläpuolelle joulukuussa lainkaan. Keskipäivällä on kuitenkin jokunen tunti melko valoisaa. Käytin täytesalamaa monessa kuvassa, eli vähensin kameran kiinteän salaman tehoa, jotta sain kuvaan myös vallitsevaa valoa.



Varanginvuono




Villapaidan jämäpaloista ompelin lapaset. Näet ne sekä siskolleni ompelemani swantsit ja kaulurin täältä.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulua keittiöön, vain 2,5 €




Ompelin jouluilmettä keittiööni. Löysin SPR:n Kontti-kirpparilta Rovaniemeltä sydänkangasta, joka maksoi 2,5 euroa. Tein siitä kaitaliinan, pari koristetyynynpäällistä (ohje täällä) sekä leivinliinan. Ajattelin, että leivinliinaa voisi käyttää myös tarvittaessa pyyhkeenä, joten ompelin siihen ripustuslenkin.




Aivan ensiksi ompelin sydänkankaasta neliön muotoisen pöytäliinan, jota ajattelin pitää pöydällä kulmittain, sillä se on pienempi kuin keittiön pöytäni. Koska kuvio on yhteen suuntaan, vinottain oleva liina näytti hassulta. Onneksi kangasta oli sen verran, että sain siitä myös kaitaliinan.




Nuukailin kankaan kanssa, joten tyynynpäällisten takapuolella kankaat menevät turhan vähän limittäin. Ompelin napin pitämään kankaat halutussa asennossa. Yhdessä tyynyssä napillinen tasku on sivulla, toisessa ylhäällä. Huomasin, että ylhäällä oleva napillinen tasku voisi olla tyynyn julkisivulla. Tässä tyynyssä tosin kuvio on väärin päin juuri tuolla puolella. 

Kangasta ei jäänyt yhtään jäljelle. Minun tulee harvoin tai oikeastaan ei juuri koskaan hyödynnettyä materiaali aivan kokonaan. Nyt se oli melko helppoa, sillä kaikki tekemäni tuotteet ovat nelikulmioita.