Lukumääräsyötin avulla aikuisten on kätevä saada lapset kiinnittämään huomio lukumääriin. Osa lapsista toki katselee maailmaa "matikkalasien" läpi luonnostaankin. Jotta kaikki lapset saisivat arjessa kokemuksia lukumäärien havainnoinnista, aikuiset voivat rikastuttaa toimintaympäristöä lukumääräsyötillä. Ja mikä parasta, lapset rakastava etsimistä eivätkä huomaa opiskelevansa matematiikkaa etsiessään apinoita, joiden banaanit laskivat äsken.
Olen toteuttanut lukumääräsyöttiä monella tavalla. Voit lukea ensimmäisistä lukumääräsyöttikäytännöistäni esiopetuksessa Hääräämön neljän vuoden takaisesta postauksesta. Aluksi käytin kolmiulotteisia esineitä lukumääräsyötteinä. Ne ovat mielestäni parhaita, mutta niiden siirtely eri paikkoihin on rajallista. Sittemmin olen käyttänyt laminoituja kuvia. Ne on kätevä kiinnittää seinälle sinitarralla.
Tänä syksynä olen laajentanut lukumääräsyöttikonseptia kaksivaiheiseksi ykkösluokassani. Minulla on taulu (katso ylin kuva) yhden kaapin ovessa. Siihen laitoin luun kuvia neljä kappaletta. Koiran kuvia laitoin seinille yhtä monta. Minun ei tarvinnut edes kertoa oppilaille koirista ja luista. Joku huomasi taulun ja kertoi löytäneensä yhtä monta koiraa seiniltä kuin taulussa on luita. Aina, kun olen siirtänyt koiria, joku huikkaa välitunnilta tultuaan "Kaikki löydetty!". Sitten moni muukin alkaa etsiä koiria.
Olen vaihdellut luiden lukumäärää sen mukaan, mitä lukua milloinkin käsittelemme matematiikan tunneilla. Koiria on seinillä aina yhtä monta kuin taulussa luita. Ryhmittelen kuvia tauluun ja seinälle eri tavoilla, niin oppilaat saavat harjoitusta hajotelmiin.
Lukumääräsyötti ei vie aikaa, mutta sen myötä saadaan harjoitusta moniin matemaattisiin taitoihin:
- lukumäärän laskeminen
- subitisaatio eli pienten lukumäärien hahmottaminen laskematta
- käsite yhtä monta
- lukujen hajotelmat
- muutoksen havainnoiminen
Tässä postauksessa näkyvät lukumääräsyöttikuvat ovat nyt myynnissä Freeedin verkkokaupassa.
Olen jäävi sanomaan, mutta sanon kuitenkin:
"Jos saisin valita vain yhden toiminnallisen matikka-aktiviteetin varhaiskasvatukseen, eskariin tai ykkösluokalle, se olisi lukumääräsyötti."
Lukumääräsyötin voi toteuttaa tosiaan kolmiulotteisilla esineillä, mutta jos haluat päästä helpolla ja saada monipuolista kuvamateriaalia syötteihin, vilkaise materiaali Freeedistä :)
Osallistu lukumääräsyöttimateriaalin arvontaan Facebookissa ja Instagramissa ke 12.11.2025 klo 21 mennessä.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti