maanantai 10. lokakuuta 2022

Eskarimatikka: Purkkitehtävissä harjoitellaan luokittelua, lukumääriä ja numeroita




Purkkitehtävän lukumääräversiossa (kuva yllä) harjoitellaan yksi yhteen -vastaavuutta. Numeroversiossa treenataan lukumäärän ja numeron vastaavuutta. Kummassakin purkkitehtävässä harjaantuvat myös luokittelutaidot sekä lukujonon hallinta.


Tein lukumääräpurkit 0 - 10 sekä samalta lukualueelta numeropurkit. Teippasin pilttipurkkien kylkeen lukumäärät/numerot. 

  • Tämän postauksen lopusta löydät linkin tulostettaviin lukumäärä- ja lukukortteihin.

Kovin homma oli haalia kokoon erilaisia korkkeja. Maitopurkin korkkeja kertyi kyllä kätevästi, mutta sinappituubin ja öljypullon korkkeja verrattain hitaasti. Onneksi olin kaukaa viisaana (tai tyhmänä hamstraajana) kerännyt korkkeja jo vuosien ajan, niin ei tarvinnut aloittaa nollasta. Tähän tehtävään käyvät myös esimerkiksi napit ja helmet.


Lasiset lastenruokapurkit ovat kokemukseni mukaan kestäviä. Eskarilaiseni eivät ole saaneet niitä hajalle, mutta joku aika sitten minä sain aikaan aikamoisen lasinsirusotkun (onneksi eskaripäivä oli jo loppunut ja lapset lähteneet pois luokasta). Olen miettinyt tähän tehtävään korvaavaa läpinäkyvää purkkia lasisille, tietenkin kierrätyshengessä ilmaisia purkkeja. Vielä en ole keksinyt, joten otan vinkkejä vastaan mielelläni.



Purkkitehtävän ohje lapselle:

(Tämä toimii hyvin paritehtävänä)


  • Luokittele korkit niin, että samanlaiset ovat yhdessä kasassa tai lähekkäin. 
  • Laita korkit, joita on kolme, purkkiin, jonka kyljessä on kolme pistettä (numeroversiossa: numero kolme) jne. 
  • Lopuksi laita purkit järjestykseen 0 - 10.
  • Ota yksi (tai useampi) purkki pois rivistä. Parisi päättelee, mikä luku puuttuu.


Nuorempien lasten kanssa voidaan käyttää lukumääräpurkkeja esim. lukualueelta 0 - 5.




Tulosta purkkien kylkeen 

Tilly Kajetskin ja Minna Salmisen kirjassa Matikasta moneksi  (Lasten Keskus) on esitelty lukumäärä- ja numeropurkkitehtävä. Lisäsin tehtävään luokittelun eli kunkinlaista korkkia on eri määrä ja korkit ovat aluksi sekaisin.

2 kommenttia:

Spireida kirjoitti...

Hei tää oli ihana idea ja menee ehdottomasti testiin ^_^

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hei Spireida, kiitos mukavasta kommentista :)