maanantai 12. marraskuuta 2018

Ohjevideo: Taittele tähden muotoinen kynttilälyhty paperista



Keltainen tuikkulyhty paperista (A4)


Tavallisesta kopiopaperista taiteltu tähtilyhty loistaa valoa taianomaisesti. Ruokaöljyllä sively saa paperin muuttamaan olemustaan.


A4-kokoisesta paperista syntyy pieni lyhty, johon mahtuu tuikkukynttilä. Tuikku näyttää hyvältä myös A3-kokoisesta paperista tehdyssä lyhdyssä.



Paloturvallisuussyistä lyhdyssä tulee polttaa kynttilää riittävän korkeassa lasiastiassa. Pilttipurkki ei sovellu tuikkulyhdyksi, sillä se kapenee ylöspäin. Lyhdyn valonlähteeksi käy hyvin myös ledituikku.






Tähtilyhtyvariaatioita



Origamikuusi kolmesta tähtilyhdystä


Taittelin kynttilälyhtyjä yhtenä iltana ystävien kanssa. Minna keksi tehdä kuusen vanhan kirjan sivuista tekemistään hieman eri kokoisista lyhdyistä. Hän jätti pohjan taittamatta, niin kolme lyhtyä muodostavat päällekkäin aseteltuina puun.

Paperin valinta vaikuttaa ratkaisevasti tuikkulyhdyn tyyliin. Alla olevat lyhdyt tein kierrätyspaperista:


Tuikkulyhty aikakauslehden sivusta



Tähtilyhty pienestä julisteesta


Lyhdyn tekemiseen tarvitset:

  • paperia (kooltaan vähintään A4)
  • sakset
  • ruokaöljyä (ei välttämätön)




Katso tähden muotoisen kynttilälyhdyn ohjevideo:




3:27 min



Tämän kuvan voit tallentaa Pinterestiin:

Ohjevideo: Taittele tähtilyhty paperista


Nyt loppuvuodesta Hääräämössä on luvassa lisää origamiaiheisia ohjevideoita, joista saat ideoita joulukoristeisiin. 


Pysy kuulolla! :)

2 kommenttia:

pike kirjoitti...

upea kynttilälyhty ja nuutakin mielenkiintoista askartelua löytyy täältä, shoppaillen löysin tänne ja liityin.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Pike! Tervetuloa seuraamaan Hääräämön touhuja :)