perjantai 20. helmikuuta 2015

Mummon lapinsukat studiossa




Jo edesmennyt keskisuomalainen mummoni neuloi paljon lapinsukkia. Kuvasin yhtiä sukkia viime perjantaina studiokuvauksen näytössä Torniossa. Assistenttinani toiminut opiskelukaverini Tiina lupautui mallikseni. Olisin voinut pyytää erikseen mallin, mutta Tiinalta sujui hyvin kaksoisrooli. 

Studiokuvaukseen annettiin aikaa yksi tunti, ja saman verran kuvankäsittelyyn. Raadille täytyi toimittaa kolme vaihtoehtoista kuvaa. Etukäteen tuli näyttää kuvaus- ja valaisusuunnitelma.





Raadin palaute kuvista:

 1. Ensimmäinen kuva pois sarjasta, koska se ei  tuo uutta informaatiota. Jalat jäävät hautumaan toistensa varjoon. Ääriviiva ei piirry esim. oikean jalkaterän kärjessä.

2. Toisessa kuvassa ääriviiva piirtyy hyvin. Farkkujen olemus liittää kuvan tähän päivään, vaikka sukat ovat klassiset. Sommittelu on perusteltu (siis että housuja näkyy noin paljon, vaikka kuvasin sukkia).

3. Kolmannessa kuvassa on uutta informaatiota: kantapään rakenne. Sääriä voisi näkyä vähemmän. Tausta on melkein liian valoisa, mutta tämän tyyliseen se sopii.


Suoritin valokuvaajan ammattitutkintoon (VAT) valmistavan koulutuksen ammattiopisto Lappiassa työn ohessa 2011 - 2013. Minulta jäi vähän yli yksi näyttö rästiin, ja tässä hiljattain kuvasin puuttuvia tehtäviä. Näet näyttöihin ottamiani kuvia täältä.

14 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Sukat ovat upeat! Toinen kuva juurikin lempparini koska farkkuja näkyy noin paljon. Mietin ihan että ihanasti yhdistyy perinteet ja nykyisyys. :)

Nonnu Neuloja kirjoitti...

Mä olen haaveillut tekeväni lapinsukat, ne on niin kauniit! mielenkiintoinen tutkinto!! kauniit kuvat :)

Sanna kirjoitti...

Kauniit kuvat, ja hyvät rakentavat palautteet! Itsekin jossain vaiheessa haaveilin tuosta tutkinnosta, mutta ainakaan vielä ei ole opiskelulle aikaa löytynyt :-)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kivat sukat voi veljet! Ja ihania nämä sun kuvatkin, itse pidin ekasta eniten. :D

Pizzicato kirjoitti...

Ihanat sukat ja huikeat kuvat!

Tilkkureppu kirjoitti...

Kaikki kuvat ovat mielestäni kauniita ja sukat aivan upeat!

Krista kirjoitti...

Wau! Ainahan täällä on niin upeita kuvia, joista saa inspiraatiota, tulevaisuudessa ilmeisesti vielä upeampia kuvia tiedossa :). Varmasti ollut mielenkiintoinen koulutus. Sukat on tosi hienot myös!

Pikku Akka kirjoitti...

Kauniit sukat!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Paljon kiitoksia kommenteista :)

Jadezza kirjoitti...

Ilmankos sun kuvat onkin aina niin ihania!

Unknown kirjoitti...

Herkkukuvat ja herkkusukat

Unknown kirjoitti...

Sukat ovat tosi hienot, siitä ei pääse mihinkään! Valokuvat ovat mielenkiintoiset. Minäkin olisin hylännyt ylimmän, tulee mieleen vanhat sukkahousumainokset. Toinen on ihan paras. Siinä on just nuo risat farkut tätä päivää, mutta voivat antaa viitettä siihen, että ne olisi kamalan vanhat, kuten sukkien mallikin. Kiva kuva ja kaikki kuvathan sinulla on hyviä. Pidän hyvistä valokuvista. Niillä voi kertoa paljon enemmän kuin ensisilmäyksellä tulee havainneeksi.

Mira-Marie/ Always somewhere else kirjoitti...

Ihana blogi sinulla. En ole koskaan käynyt Lapissa ja kuvistasi huokuu niin ihana tunnelma.

Emiilia kirjoitti...

Nämä sukat olivat aivan ihanat! Törmäsin blogiisi puolivahingossa ja rakastuin näihin sukkiin niin paljon, että neuloin itsellenikin samantapaiset sukat :)
Sait minusta uuden lukijan :)