Helpoin ja nopein ompelutyö ikinä: kalenterin vaihdettavat kannet vanhoista farkuista. Samalla periaatteella voit tehdä päällisen myös esimerkiksi kirjaan, kansioon tai neuvolakorttiin (klik). Farkkujen tehdastekoisesta saumasta tulee kaunis koriste kanteen.
Farkkukankaan sijaan voit toki käyttää myös muuta kangasta kansien tekoon.
Vanhasta pöytäliinasta tekemäni kansion kannet näet täältä (klik).
Ohje:
1. Leikka farkuista palanen kangasta. Käytä kalenteria apuna mittauksessa:
- Lisää korkeuteen sekä ylä- että alapuolelle noin 1,5 cm, yht. 3 cm.
- Sivuille tarvitset taskuja varten kangasta. Katso kuvasta 3, miten kangas taitetaan ompelua varten. Varaa taskuille haluamasi verran kangasta. Taskun reunan ei tarvitse ylettyä kalenterin selkämykseen asti.
2. Huolittele kankaan lyhyet sivut saumurilla tai ompelukoneen siksak-ompeleella.
- Jos et halua jättää esille huoliteltua reunaa, silitä reunoihin 1 cm käänne ja ompele suoralla ompeleella.
3. Taita kangas kalenterin ympärille nurja puoli ulospäin. Taita reunat kansien väliin.
4. Jätä taitteeksi kuvan 3 taitteet ja kiinnitä reunat nuppineuloilla.
5. Ompele ja huolittele kankaan pitkät sivut, jolloin taskut muodostuvat, ja samalla huolittelet kalenterin selkämykseen tulevan reunan. Taskut saavat olla kooltaan melko napakat.
6. Silitä huolittelemasi reunat kankaan nurjalle puolelle ja ompele suoralla ompeleella kiinni.
7. Pujoita kalenteri kansiin.
13 kommenttia:
Tosi särmä!
Kiitos ohjeesta!!
Kiva idea ja ohje!
Hienot!
Nämä kangaspäällysteiset muistikirjat ovat kyllä niin kivoja, hieno tämäkin!
Siistit kannet!
Ja farkunrähjiä löytyy vintiltä iso kasa, ku mitään ei raski heittää pois. Kiitos siis näistä sun ihanista ohjeista. Ehkä nekin rassukat pääsevät joskus vielä uusiokäyttöön, ku näin kelpoja ohjeitakin ois tyrkyllä.
Kiitos ihanista kommenteista. :)
Hienon näköiset kannet!
Hienot kannet. Kiitos ohjeesta!
Näpsäkät ja hienot!! Kiitos ohjeesta!!
Kiitokset rohkaisevista kommenteista :)
You can take a look at|try} all the casinos that did not make the grade right right here on our list net sites|of websites} to keep away from. We go through a 25-step evaluate course of for each and every on line casino we recommend, starting by ensuring that they've a correct license from a revered jurisdiction. The best websites are licensed in places like Malta, Gibraltar, Alderney, or the UK. We also wish to know that every on line casino web site is secure and has totally encrypted 점보카지노 software program using SSL. Finally, we carry out a background verify on the corporate to see where it's registered and investigate their online presence.
Lähetä kommentti