tiistai 28. tammikuuta 2014

Farkkutossut


Farkkutossut fleece-vuorilla


Ompelin tossut vanhoista farkuista. Hyödynsin housujen tikatun sauman laittamalla sen koristeeksi jalkapöydän päälle. Vuorin tein on fleecestä.

Tulostin tossujen kaavan pari vuotta sitten netistä. En muista osoitetta valitettavasti. Seuraaviin tossuihin ajattelin hakea muotoa kärkeen 21st Century Dressmakers -blogin tossujen tyyliin rypyttämällä (klik).


Olen kai aika tosissani tekemässä lisää tossuja, sillä yhtenä yönä suunnittelin tossukaavan muokkausta unissani. Herätessäni aamulla muistin suunnitelmani, mutta totesin mallin olevan liian lastentossumainen. Jään odottamaan, tulisiko tulevina öinä käyttökelpoisempia ideoita..



Valokuvausvinkki
Salaman softboksia käytin vain heijastimena.
Salamassa siis ei ole valoa, vaan softboksi 
heijastaa ikkunasta tulevaa valoa avaten
eli vaalentaen varjoja.

Näin kuvasin:


Olin ajatellut kuvata nämä tossut käyttäen kahta studiosalamaa, mutta kesken muiden tuotteiden kuvauksen salamani eivät enää yhtäkkiä toimineetkaan. Kuvasin tossut luonnonvalossa ikkunan alla pilvisenä päivänä, jolloin valo on mukavan pehmeä.

Avasin varjoja heijastimella, joka on toisen salaman softboksi. Heijastimeksi käy mikä tahansa valkoinen pinta. Minulla on softboksi jalustassa, joten sitä on kätevä käyttää. Varjoja olisi saanut jäädä valkoiseen alustaan. Minulla oli heijastin liian lähellä, niin se söi varjot. Tossujen sisälle se toi valoa toivomallani tavalla.

Käsittelin kuvan todella kevyesti. En syvännyt sitä eli en poistanut taustaa. Valotin kuvan niin, että valkoinen alusta näyttää valkoiselta.

Valotusaika oli pitkä: 3.2 s (eli yli 3 sekuntia), aukko f/11 ja ISO 200. Kamera oli jalustalla, ja tärähdyksen välttämiseksi käytin itselaukaisinta. Kameran histogrammista on kätevä katsoa, miten valotus on onnistunut, ohjeen näet täältä (klik).

21 kommenttia:

Hanna K kirjoitti...

Ihanat tossut! Pitää ehkä itsekin kokeilla :)

Hapa kirjoitti...

Onpa hyvän malliset tossut! Ja kiitos noista valokuvausvinkeistä! Itse taistelen tuon valotuksen kanssa aika usein.

Krista kirjoitti...

Kivat tossut ja niitä on niin mukava tehdä, kun pienillä yksityiskohdilla saa niin erinäköisiä :). Itse tein syksyllä yhdet ja suunnitelmissa on tehdä vielä toisetkin tälle talvelle!

Henna Jokio // Lankahelvetti kirjoitti...

Kiitos valokuvausvinkistä! Mie oon miettiny jonkin sortin valkoista kangasta hommata taustaksi ja lisäsalamakin ois ihan kiva mut työttömänä saa vaan haaveilla. Onneksi on aina pieniä kikkakolmosia mitä voi käyttää :)

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Ompas kivat tossut, josko pitäis joskus kokeilla.
Kiitos valokuvaus vinkeistä

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteista :)

sinisukka kirjoitti...

Mahtavat tossut! Loistoidea :D

Johanna kirjoitti...

Näillä tossuilla sipsuttelu on varmasti mukavaa :) Nyt kävin toisen kerran blogissasi ja selvisihän se hyvien valokuvien salaisuus, olet perehtynyt vähän tavallista tallaajaa enemmän aiheeseen. Sen kyllä huomaa.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kehuista Sinisukka ja Johanna :) Joo, olen perehtynyt jonkin verran ja tuntuu, että pitäis osata paljon enemmän, mutta tämähän on hyvää harjoitusta..

Hanna Mi kirjoitti...

Kyllä siitä farkusta saa vaikka mitä! Ihanat tossut, nämä ei ollut tullutkaan vielä mieleen toteuttaa farkuista. Noistahan saa vaikka miten erilaisia pienillä yksityiskohdilla. Kiva, kun sinä jaksat noita kuvausvinkkejäkin kirjoitella. Muistaisi vain kuvatessa vielä!

Tanja K kirjoitti...

=) Se on hyvä, että kun tehdään tossuja niin niitä sitten kanssa tehdään... yölläkin.

Tao kirjoitti...

Hyvä idea! Ovat varmaan kestävät ja mukavat käytössä. Ehkäpä se jalostettu versio putkahtaa jonain yönä...

KATJA/ NEOVIA HOUSE kirjoitti...

Hienot tossut! Sinäkin olet innostunut farkkujen uusiokäytöstä - eiks olekin hyvä ja monipuolinen materiaali :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kannustavista viesteistä! Katja, farkku on yllättävän monikäyttöinen materiaali :)

Laura kirjoitti...

Ihanat tossut, kuluneesta farkusta voisi tehdä kaikenlaista kivaa, on vaan niin paksua työstettävää :(
Kiitos kuvausvinkistä, varsinkin näin pimeän aikaan on niin vaikeaa saada hyviä kuvia...

Kati / KATIKOO kirjoitti...

Aivan ihanat tossut...kääk! <3

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Laura ja Kati :)

Aarnilintu kirjoitti...

Todella kivat! Ja tuo sauma hyödynnetty näppärästi.

annikka61 kirjoitti...

Aivan ihanat tossut. Ja kokonaisuudessaan aivan ihana sivusto. Haluaisin tehdä noita tossuja. Olen keräillyt jo aikuisten lasteni farkkuja kassi kaupalla. Kaksi lattiatyynyä olen jo tehnyt, mutta nuo tossut. Minulle kaavoittaminen on hieman vaikeaa. Pohja onnistunee, mutta päällyosa...pitänee olla hieman isompi kuin pohja, jos vielä rypyttääkin, että saa varpaille tilaa?

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Melkein sama vaikka olisit kirjoittanut unkarin kielellä. En ymmärtänyt juurikaan yhtään mitään. Niiiiin haluaisin oppia valokuvausta, mutta ei kukaan lähipiiristäni suostu/osaa opettaa. Käskevät vaan käyttöohjetta lukemaan, pyh.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitokset kommenteista!

Mervi, kiinnostaisiko sua valokuvauskurssi? Sellainen voisi olla antoisa. Netistä toki voi opetella paljonkin, mutta onhan se aina mukavampi, kun joku kertoo ja opettaa.