tiistai 11. joulukuuta 2012

Veikko siirtolapuutarhamökillä


Tämä henkilömuotokuvasarja on yksi neljästä ennakkotehtävästä viime viikonlopun näyttöön. Tehtävänä oli kuvata henkilöä miljöössä, 3 - 5 kuvaa. Minä valitsin sarjaani vain neljä kuvaa, mikä ei ole kovin viisasta. En löytänyt ottamistani kuvista tarpeeksi hyvää viidenneksi kuvaksi. Näyttöraati hyväksyi kaikki ennakkotehtäväni, tämäkin sarja siis meni läpi.

Yleistä palautetta kuvasarjasta:
Puolipilvinen sää olisi auttanut. Nyt valo on hirvittävän raaka. Harkitse henkilökuvauksessa kymmenen kertaa ennen kuin käytät kovaa valoa. Henkilön vieminen puun varjoon tai eteiseen auttaisi valon hallinnassa. Heijastimia (siis jotain esimerkiksi valkoista pintaa, joka heijastaa valoa ja avaa varjoja) ja täytesalamaa kannattaisi käyttää. 

Kuvat suurenevat klikkaamalla 


1 (osa raadista poistaisi tämän kuvan sarjasta, 
mutta tuli myös esille näkemys, että tämä 
kuva toimisi lehden sisällysluettelossa)

+ tausta jäsennelty, jolloin henkilö saatu esiin
- henkilö ei katso kameraan missään kuvassa,
silmät eivät näy

2 (hyväksytty)

3 (hyväksytty)

Puutarhanhoitoa harrastavat raadin jäsenet 
kiinnittivät huomiota kukkien kasteluun 
keskellä lämmintä päivää.

Vesisuihkua olisi voinut kokeilla kuvata vastavalossa.

4 (hyväksytty)


Ei kommentteja: