sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Valmistujais- ja ylioppilaskortteja







Tein alkuviikosta kortteja tänä viikonloppuna valmistujaisiaan ja ylioppilasjuhliaan viettäville nuorille.

Ylempään korttiin sain materiaalia ystävältä, jonka vanhemmat poistivat vanhoja tapetteja remontin yhteydessä. Tapetit olivat irronneet seinästä siististi ja ystäväni jemmasi yhden rullan minulle. Tätä talvella saamaani tapettia käytin nyt ensimmäistä kertaa. Saa nähdä, mitä muuta keksin tehdä siitä. Paljon kiitoksia tapetista asianosaisille! Kortin pohja on kauraryynipaketista ja paperi, jolle kirjoitin tekstin, on ainakin kerran käytettyä lahjapaperia.

Ylioppilaskortit askartelin paperista leikaten ja liimaten. Tein lakin lipasta vähän suuremman kuin mitä kortissa näkyy, jotta sain liimattua sen osittain toisen mustan kappaleen alle. Sain korkeuseroa kahdelle mustalle pinnalle, joten lippa erottuu paremmin. Piirsin lakin valkoisen osan ääriviivan lyijykynällä, jotta lakki ei sulaudu taustaan.


Onnittelut uusille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille! 

Ei kommentteja: