perjantai 28. lokakuuta 2011

Puinen sokerikon kansi ja muuta tunnustettavaa


1. Käsityösi, josta olet ylpein. Liitä mukaan kuva.





Opintojeni alkuaikoina ensimmäisellä plastisen sommittelun eli kuvanveiston kurssilla meillä oli materiaalina puu. Kun opettaja opetti vannesahan käyttöä, minä seisoin muiden tyttöjen kanssa kädet puuskassa ja ilmoitimme, ettemme koske niin vaaralliseen koneeseen. Sanoimme sahaavamme vaikka käsin, kunhan ei tarvitse koskea pelottaviin laitteisiin. Tunnin edetessä huomasimme kuitenkin, miten kätevästi puun saa poikki vannesahalla. Lopulta katkaisimme vuorollamme pitkästä lankusta pätkän itsellemme ensimmäistä harjoitustyötä varten.

Tein tuolla plastisen kurssilla ylimääräisenä omana hommana sokerikon kannen ja sokerilusikan. Niiden tekoon käytin montaa aluksi niin pelotavan näköistä konetta. Lusikkaan mahtuu sokeria ruokalusikallisen verran ja kansi menee kiinni vain tietyssä kohdassa sokerikkoa, joka siis ei olekaan symmetrinen. Olen kuitenkin niin ylpeä näistä töistäni, että säilytän ne ja käytän niitä pienistä puutteista huolimatta.


2. Kaunein rakennus, jonka olet nähnyt. Liitä mukaan kuva.


Petäjäveden vanha kirkko

Petäjäveden vanha kirkko Keski-Suomessa on kaunein näkemäni rakennus. Ei ihme, että se kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.


3. Laulu, joka koskettaa sinua. Liitä linkki tai sanoitus.

Joel Hallikainen: Kaksi loppuun palanutta 


4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?

Aa-nelos-saaste on yksi arkeni kuormittava tekijä. Olen huono pitämään papereita järjestyksessä. Yritystä mapitteluun on ollut vuosien varrella moneen otteeseen ja taas pitäisi. Pitäisi-listan pidentyminen ressaa, siis tekemättömät työt.


5. Mistä asioista nautit eniten arjessasi?

Tykkään perusarjesta. Eniten taidan nauttia siitä, kun kalenterissa on aivan tyhjiä iltoja, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Silloin usein syntyy uusia ideoita, tuotoksia ja lyhyellä varoitusajalla sovittuja tapaamisia.


Nämä kysymykset liittyvät 37 tuntia -blogin Leenalta sekä Aarnilinnulta saamaani tunnustukseen. Paljon kiitoksia!

Annan tunnustuksen
RocKing´sKidin Elisalle,
Tästä kaikesta -blogin Reetalle ja
Jokkemaan Jokelle.


6 kommenttia:

Aarnilintu kirjoitti...

Hauska oli lueskella sinunkin tunnustuksiasi.

Hääräämön Laura kirjoitti...

:) Kiitos kun lähetit sen mulle.

Elisa kirjoitti...

Ihana Laura, kiitos vielä! Tulee taas ikävä kun lukee tunnustuksiasi ja katselee kuviasi <3

Hääräämön Laura kirjoitti...

Moi Elisa. Niinpä, tässä hiljattain just muistelin keskustelujamme Ratakadulla jumpan jälkeen. Hali :)

Jokke kirjoitti...

Kiitos paljon! Nyt on vähän ruuhkaa, mutta vastailen kun kerkiän! On vastaanotettu :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Jokke: Ole hyvä. Ei mitään kiirettä vastaamisella. :)