maanantai 11. maaliskuuta 2024

Muovailualustat: lautaset ja nallejen herkkupurkit lukumäärien ja numeroiden 1 - 6 harjoitteluun





Yksi ryhmän lapsista osaa numeromerkit unissaankin ja ymmärtää, että vaikka napit laskee missä järjestyksessä tahansa, lukumäärä on sama. T
oinen lapsi taas takeltelee kolmen nallen laskemisessa ja ilmoittaa, että nalleja on yksi, kaksi, kolme. 

Näillä Hääräämön lukumäärämuovailualustoilla on kätevä eriyttää opetusta, sillä alustoja on monen tasoisia.

Lukumäärien laskeminen sekä subitisaatio eli pienten lukumäärien hahmottaminen laskematta ovat tärkeitä esimatemaattisia eli loogis-matemaattisia taitoja. Ennen kuin lapsi alkaa harjoitella numeroita, hänen on hyvä saada paljon treeniä lukumääristä. 

Luovailualustoilla lapsi harjoittelee hahmottamaan lukumääriä sekä käsitettä yhtä monta sekä myös numero-lukumäärävastaavuutta.

Nämä tehtävät on suunniteltu esiopetukseen, mutta sopivat hyvin myös viskaritehtäviksi ja myös nuoremmille, erityisesti lukumääräversiot. 




Lautastehtävissä ja herkkupurkkitehtävissä harjoitellaan samoja asioita. Molemmissä tehtävissä on muovailualustoja, joilla harjoitellaan lukumääriä lukualueella 1 - 3 tai 1 - 4 sekä 1 - 6. Numeron ja lukumäärän vastaavuuteen on harjoitukset samoilta lukualueilta. 
  • Muovailualustoilla voidaan harjoitella myös käsitteitä yksi enemmän ja yksi vähemmän.

Lapsi muovailee kämmentensä välissä muovailuvahasta palloja, joita asettaa muovailualustojen purkkeihin tai lautasille. Työskennellessään muovailuvahalla lapsi saa monipuolista hienomotoriikkaharjoitusta ja käsien pienet lihakset vahvistuvat. Tällöin lapsen valmiudet esimerkiksi kynätyöskentelyyn paranevat. 







Aikuisen tehtävänä on vain tulostaa muovailualustat ja laittaa ne muovitaskuihin (tai laminoida ne) sekä antaa lapselle muovailuvahaa. 
  • Muovailuvahan sijaan tehtävissä voidaan käyttää esimerkiksi nappeja, pieniä simpukoita tai askarteluhelmiä. Niidenkin käsittely harjaannuttaa lapsen hienomotorisia taitoja. 



Muovailualustat ovat myynnissä Freeedin verkkokaupassa


Ei kommentteja: