maanantai 20. helmikuuta 2017

Automattopeitto vauvalle

Automattopeitto vauvalle

Ompelin pienelle poikavauvalle lahjaksi köllöttelyalustan, jota voi käyttää myös peittona ja myöhemmin automattona pikkuautoleikeissä.


Vauvan automattopeiton taloja

Tiet tein vanhoista maalitahraisista sammareista. Laitoin vakosametin nurja puoli ylöspäin. Kiinnitin tiet siksakilla pohjakankaaseen.

Pohjakangas on kirpparilta ostetusta pöytäliinasta. Väliin laitoin pehmusteeksi kaksi kerrosta vanulevyä. Tikkasin vanun kiinni teiden ja talojen reunoista suoralla ompeleella.

Talot ompelin melko pienistäkin tilkuista. Kiinnitin talot sekä niiden ikkunat ja ovet ompelemalla suoralla ompeleella monta kertaa kappaleen ympäri. Näin sain reunasta purkautuvan, ja hapsureuna tuo lisäilmettä rakennuksille.


Vauvan automattopeitto

Kokeilin ommella automattoon myös puita, mutta en ollut tyytyväinen ensimmäiseen ompelemaani puuhun, joten purin sen pois. Tein puiden tilalle taloja.


Automattopeiton suunnittelua

Ruudullisen taustakankaan ostin Palatalosta, joka on täällä Muoniossakin käyvä kangaskauppa-auto.


Vauvan automattopeiton taustakangas ruudullisesta puuvillakankaasta


Aiemmin ompelemiani vauvan peittoja näet täältä, täältä ja täältä.

18 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Kyllä on kiva ja monikäyttöinen peitto....jos sitä malttaa käyttää....ehkä sitä vain katsellaan:)
Ompelin kerran maatila-aiheisen vauvapeiton pojalle. Vierailulle mennessämme huomasin että se oli laitettu pojan sängyn viereen seinälle katseltavaksi:)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Irma! Tuollein kuvailemallasi tavalla voi toki käydä.. Yritin ommella peiton niin kestäväksi, että sitä kärsii hyvin käyttää. :)

Irja kirjoitti...

Olet taitava, tämä on aian ihana.

Marle kirjoitti...

Erittäin hauska! Kauniit värit olet valinnut työhön.

Elina / Lumienkeli kirjoitti...

Onpas suloinen! :)

Suvituulian kasityopaja kirjoitti...

Onpa todella nätti.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kehuista Irja, Marle, Elina ja Suvituulia :)

Hanna Mi kirjoitti...

Suloinen peitto, tällaiset harmoniset värisävyt sopivat monenlaiseen sisustusmakuun. Huokuttelee varmasti sitten isompana ajelemaan autolla peiton päällä :).

Silausta vailla - Minna kirjoitti...

Todella kaunis peitto! Upea ja ainutlaatuinen. :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Hanna ja Minna! Itselleni en olisi tällaisista sävyistä tehnyt mitään, mutta täytyy myöntää, että tykkään hillityistä kokonaisuuksista, sen kerran kun sellaisia toteutan. Värit yritin passailla vauvan kodin värimaailmaan.

Hanna kirjoitti...

Sulla kyllä näitä mahtavia ideoita riittää!!! Peitto on hyvin hurmaava! Ja hurmaava on myös kangaskauppa-auto!!! Miten ihana sellainen onkaan!!!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Hanna :)

Minna - Ku ite tekee kirjoitti...

Ompa ihana idea :)

Peggyn pieni punainen keittiö kirjoitti...

Peiton saaja on varmasti iloinen siitä, ihana.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Minna ja Peggy! Kuulosti kyllä, että peitosta tykättiin tuoreessa vauvaperheessä :)

Mallaspulla kirjoitti...

Oot sä kyllä taitava! Ja taidan ehkä tietää, kenelle peitto meni, jos lehdestä oikein bongasin :) Ihana juttu!

Nelli L kirjoitti...

Todella kaunis :)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Pulla ja Nelli! Pulla, kyllä taisit nähdä lehdestä peiton omistajan :)