sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kirjain- ja tavukauppa eskarissa

Kirjaimiin tutustuminen: kirjainkauppa

Olemme harjoitelleet kirjaimia eskarissa monella tavalla toiminnallisesti. Kerran metsästimme muovikirjaimia, kuten lukumäärämetsästyksessä. Siinä saadaan samalla karkeamotoriikkatreeniä.

Lapset muodostivat oman nimensä sekä Salaisen maan hahmojen nimiä löytämistään kirjaimista. Jos omalla pulpetilla ei ollut kaikkia tarvittavia kirjaimia, lapset vaihtelivat kirjaimia keskenään ja ope leikkasi lisää kirjaimia paperista.


Kirjainkauppa

Esiopetuksen toiminnallinen äidinkieli

Kerran perustimme kirjainkauppoja, joissa käytimme valuuttana maitopurkin korkkeja. Ennen kauppojen avaamista perustimme pankkeja, joista jokainen sai nostaa 20 korkkikolikkoa. Yksi kirjain maksoi kaksi korkkikolikkoa. 

Lapset pääsivät vuorollaan myyjäksi yhteen kolmesta kirjainkaupasta. Kirjoitettava sana oli pulpetilla, joten lapsen täytyi muistaa kaupassa, mitä kirjaimia tarvitsee. Jos tarvittavan kirjaimen nimi ei ollut vielä muistissa, lapsi kuvaili kirjainta esimerkiksi piirtämällä sen sormellaan kaupan pöytään. Myyjä tunnisti kirjaimen ja nimesi sen.


Tavukauppa

Tavukauppaa tonttunimillä


Joulun alla kävimme kauppaa lasten tonttunimen tavuilla. Tein lapsille tonttunimen tonttunimigeneraattorilla (generaattoriin ei tarvitse kirjoittaa lasten oikeita nimiä eikä sukunimeä ollenkaan). Annoin lapsille tonttunimen joulukuun alussa, ja moni halusi kutsuttavan itseään tonttunimellä koko kuukauden. 

Kauppoja oli nytkin kolme, eli ostettava tavu ei välttämättä löytynyt siitä kaupasta, johon lapsi meni ensimmäisenä. Yksi tavu maksoi yhden kolikon enemmän kuin tavussa oli kirjaimia.


Tonttunimien muodostaminen tavuista


Juuri ennen joulua laitoin taululle ale-kyltin. Keskustelimme, mitä alennusmyynti tarkoittaa. Nyt tavun hinta oli yksi kolikko vähemmän kuin tavussa on kirjaimia. Yhden kirjaimen tavut olivat ilmaisia.

Kirjoitettavat sanat olivat pulpetilla ja lapsen piti muistaa kaupassa, mitä kirjaimia on tavussa, jota meni ostamaan. Kun lapsi oli kirjoittanut yhden tonttunimen, hän sai valita jäljellä olevista nimistä, minkä kirjoittaa seuraavaksi. Keräilin valmiiksi kirjoitettuja nimiä pois ja palautin tavuja tavukauppaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

TOSI KIVOJA JUTTUJA TEET ESKAREITTESI KANSSA !

Hanna kirjoitti...

Kiva idea!

Helinä kirjoitti...

Tosi kiva tuollainen kauppaleikki:-)

Hanna Mi kirjoitti...

Hauskaa puuhaa, näistä lapset varmasti tykkää!

Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Nämä kauppaleikit ovat kyllä olleet tykättyjä meillä.