perjantai 6. helmikuuta 2015

Raitahame villapaidasta Oloksen maisemissa




Minusta on tullut villavaatteiden fani. Ompelin tämän hameen vanhasta villapaidasta. Vyötärölle laitoin resorin. Aikaisemmin tekemäni villahameet näet täältä ja täältä. Ne ovat lähes päivittäisessä käytössä. Tykkään käyttää villahametta farkkujen päällä leudolla pakkaskelillä pyöräillessäni sekä leggingsien kanssa kotioloissa.


Oli sääli tuhota todennäköisesti käsityönä neulekoneella tehty upea neule. Sille ei ollut lähipiiristä sopivan kokoista käyttäjää. Toki sen olisi voinut viedä kirpparille, mutta.. Joku olisi saattanut ostaa tämän neuleen kirpparilta käsityötarkoituksiin, halvalla kun sai. Iso ongelma yhteiskunnassamme on mielestäni tuotteen, ainakin vaatteiden, arvon romahtaminen ostohetkellä. 


Merkittävällä osalla suomalaisista on varaa ostaa tavaraa enemmän kuin tarvitsee. Kirpparilla sitten myydään ylimääräistä kampetta, jotta voidaan ostaa taas uutta. En pidä kierrättämisenä käyttökelpoisten tuotteiden tuhoamista ja käyttämistä muuhun tarkoitukseen. Se on vain hyvän tavaran haaskaamista. 


Mielestäni tuote pitäisi käyttää loppuun siinä tarkoituksessa, johon se on tehty. Kun esimerkiksi vaate on korjattu niin monta kertaa, ettei sitä ole mahdollista tai järkevää enää korjata, jäljellä olevasta käyttökelpoisesta materiaalista voisi tehdä jotain. Sellaiseen kierrättämiseen pyrin. Käytännössä kuitenkin käytän hyväksi sitä, että saan materiaalia käsitöihin kirpparilta pilkkahinnalla.


Otin taustakuvan viime kesänä Oloksella.

12 kommenttia:

AnniKainen kirjoitti...

Onpas upea kuva! Hauska idea käyttää tuommoista maisemaa taustana. Liekö oltu samaan aikaan pohjoisessa kun juuri tuollaiset ilmat oli meilläkin.

Kaunis hame.

Laura kirjoitti...

Kiitos AnniKainen! Et siis ollut pohjoisessa kesäkuun kylmillä? :)

Nelli L kirjoitti...

Villahameet on pop. Itse haen ilmaispisteiltä materiaalit. Sieltä kun ne menee muutoin hävitykseen. Itse lahjoitan Hopeen kaikki sellaisen vaatteen jota en halua tuunata. Eli sen kunnollisen käyttökelpoisen. Loput muuttuvat joksikin muuksi.

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Kaunis hame siitä tulikin. Juuri ostin kirpparilta villaisen ison röyhelöisen hartiahuivin josta saan sekä hameen että hartianlämmittäjän. ajattelen samoin kuin sinäkin kulutushysteriasta ja kierrätyksestä

Krista kirjoitti...

Villahame on aivan varmasti ihana näin talvisin!

Minä ajattelen juuri toisella tavalla kierrätyksestä eli katson aika tarkkaan kankaan tai vanhan vaatteen kunnon, mistä alan uusia vaatteita tekemään. Meillä kyllä paljon korjataankin vaatteita eli ei housut sen takia että on reikä polvessa lennä kierrätyskoppaan :). Kaikki kierrätysmateriaali tulee omasta, miehen tai lähisukulaisten kaapeista ja lemppareitani ovat (villa)neuleet, miesten kauluspaidat ja sisustustekstiilit juuri sen takia että ne ovat yleensä pysyneet hyväkuntoisina käytöstä huolimatta. Koska meillä varsinkin tyttöjen vaatteet kiertää lähes aina kolmen tytön päällä ne on mielestäni heti järkevää tehdä hyväkuntoisesta materiaalista, olkoonkin että joku toinen olisi saattanut hylkäämääni vaatetta vielä käyttää sellaisenaan. Ajattomasta kankaasta tehdyn vaatteen käyttöikä kun on yli kuusikin vuotta omilla tytöillä jos se noin kahden vuoden välein siirtyy aina seuraavalle. Ja jos vaatteeseen ei ole tullut mitään pysyviä tahroja sen voi vielä lahjoittaa eteenpäin. Lisäksi lapset saattavat olla vallan ihastuksissaan esimerkiksi vaatteesta, jota olen pitänyt heidän raskausaikanaan ja sitten se muuttuu heille mekoksi :).

Vaatteet, joissa on tahroja, pieniä repeytymiä yms käytän yleensä tilkkupeittoihin, jolloin kohdat pystyy yleensä kiertämään. Nyppyiset/nuhjuiset menee täytemateriaaliksi, räteiksi, tilkkupeittojen väliin, askarteluun ja muuhun sellaiseen, jossa pienet nyppyisyydet ei haittaa :). Välillä lahjoitan, lähinnä pojan vaatteita, hyväntekeväisyyteen.

Samaa mieltä olen kanssasi sitä että tavaraa ostetaan enemmän kuin tarvitaan. Kyllä minäkin ompelen vaatteita liikaa, mutta olen ajatellut niin että ihan mielenterveydenkin vuoksi ihmisellä on hyvä olla joku harrastus ja minulla se nyt sattuu olemaan vain tämä yksi ja ainoa eli ompelu ;). Muissa asioissa sitten kohtuus, kun ompelussa menee yli!

Tulipas nyt pitkät perjantaipörinät, mukavaa viikonloppua!

Mehukekkerit Veera kirjoitti...

Hyviä pointteja! Olen samaa mieltä myös siitä, että ostos kirpparilta on sekin aina ostopäätös ja vaikuttaa jonkun toisen ostopäätökseen. Meilläkin pyritään ensin korjaamaan, sen jälkeen tuunaamaan ja vasta viimeisenä tehdään sitten kokonaan uusi tuote. Miehen puhkikulutetu t-paidat on todella hyvää materiaalia, samoin kuin farkut. Farkkuja ei tule enää omista kaapeista kun olen siirtynyt enemmän leggingseihin, mutta sukulaiset roudaavat puhkikuluneita farkkuja meille aina säännöllisesti.

Huomaan että esim. farkkujen hinta on todella alhainen kirppareilla. Niiden arvo on romahtanut siis täysin, mutta toisaalta ne eivät mene edes juuri kai kaupaksi. En ymmärrä miksi farkkuja ei voisi ostaa kirppareilta enemmän, onko syynä se ettei kirppareilla jaksa sovittaa?

Nuo sinun villahameet ovat kyllä hienoja! Täytyy itsekin kokeilla :)

Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Krista, kyllä minustakin on tärkeää katsoa, että ompeluksiin käytettävä materiaali on hyvää, ei liian kulunutta tms. Minäkin käytän materiaalina käyttökelpoisia vaatteita, mutta en laske sitä kierrätykseksi. Rahaa siinä kyllä säästyy. Mielestäni kaikista tuotteista pitäisi tehdä mahdollisimman pitkäikäisiä.

Ihanne mielestäni olisi, että tuote hyödynnettäisi alkuperäisessä tarkoituksessaan mahdollisimman pitkään. Jos minä ompelen mekon ja lihon niin paljon, että se jää pieneksi ja vien sen kirpparille, niin harmittaisi, jos joku vain leikkelisi sen palasiksi. Työni olisi mennyt hukkaan. Mielummin hän olisi voinut ommella kankaasta ennen minun ompeluani. Toki ompeleminen on sinällään minulle rentouttavaa ja mukavaa, mutta arvostan tekemiäni tuotteita niin paljon, että en katsoisi hyvällä, jos ne tuhotaan.

Lisäksi monet vaatteemme on tehty onnettomissa työolosuhteissa. Minusta tuntuu väärältä heittää orjien tai lähes sellaisten työ roskiin. Koen, että silloin he ovat työskennellet epäinhimillisissä oloissa vain sen takia, että minä saan edullista kangasta eli mieluiten olisin ottanut kankaan ompelemattomana.

No, ehkä aika idealistista pohdintaa. :)

Krista kirjoitti...

Hienoa pohdintaa Laura! Täytyy tunnustaa, että minä en käy vaatetarkoituksessa kirppareilla enää. Mua alkoi vuosi-kaksi sitten niin ottaan päähän se hinnoittelupolitiikka lastenkirppareilla. Esimerkiksi jonkun tietyn merkin nyppyisestä ja värinsä menettäneistä vaatteista saatettiin pyytää ihan hirveitä hintoja ja sitten täysin hyväkuntoisesta, värinsä säilyttäneestä, mutta ei niin muodikkaasta merkistä pyydettiin sitten ihan murto-osa.

Mun ymmärrykseen se ei vain mennyt että hinta määriytyi niin paljon merkin perusteella ja lopetin kiertelyn sekä myös omien lasten sekä aikuisten vaatteiden myymisen kirppareilla. Koska itsekin tekee vaatteita niin se tuntui väärältä, että jonkun toisen työtä arvostettiin pelkän brändin takia enemmän kuin toisen oli vaatteen kunto mikä tahansa. En tiedä, onko ajat muuttuneet, täytyisi ehkä käydä katsomassa :).

Pitkälti kuitenkin tämän takia aloin laittaa lähes kaikki meidän perheen hylkäämät vaatteet säilöön (meillä on onneksi aika pitkä tuo kierto vaatteissa, niin materiaali pysyy hallinnassa, mutta nyt olen alkanut saamaan myös sukulaisilta lahjoituksia, ja se aiheuttaa välillä ongelmia säilytyksen kannalta). Ne päätyy mulla kierrätyskoppaan ja jossakin vaiheessa jatkokäsittelyyn. Mulla on kolmen kohdan lajittelu käytössä eli priimat, ok:t ja huonot, ja tästä riippuu, mihin niitä jatkokäytän. En halua myydä kaunista ja hyväkuntoista kangasta sisältävää vaatetta pilkkahintaan kirpparilla vaan toivon antavani kankaalle uuden elämän toisessa muodossa. Arvostan kyllä ompelijoiden työtä, vaikka näin toimiessani sen tietysti osittain tuhoankin. Monesti yritän säilyttää mahdollisimman paljon vanhoja rakenteita, jolloin voisi ajatella, että osa alkuperäisen ompelijan työstä myös säästyy ja vain muuttuu toiseen, meille sillä hetkellä käyttökelpoisempaan muotoon :). Kyllä minuakin harmittaisi, jos joku ostaisi minun tekemän vaatteen kirpparilta ja silppuaisi sen ihan kokonaan muuhun tarkoitukseen. Toistaiseksi olen nyt kuitenkin lopettanut tuon kirpparitouhun ja oma tekemät (ja ne harvat kaupan) vaatteet kuluvat aika kivasti lasten käytössä. Niistä, mistä jää hyvää materiaalia jäljelle, voi sitten taas keksiä jotakin muuta, tehdä vaikka niitä muistojen tilkkupeittoja :). Tällaisessa tapauksessa kankaan palalla saattaa olla jo kolmas, jopa neljäs, uusi elämä menossa ja minusta se on hienoa :).

Se on Laura hyvä, että on olemassa idealisteja, jotka yrittävät tehdä maailmasta parempaa paikkaa meille kaikille <3

Marle kirjoitti...

Kaunis hame joka tapauksessa.

Villaa ja vikatikkejä kirjoitti...

Ihanan värinen neule sinulla on ollut materiaalina :) Minulla on työn alla juuri samantyylinen neuleesta hame -projekti, postaan sen blogiini aivan näinä päivinä, käypä kurkkimassa!

Kuten blogini aiheesta jo saattaa päätellä, ylikuluttaminen on minunkin mielestäni suuri ongelma. Vaatteiden osalta ylikuluttaminen on erityisen räikeää ja halvalla ostettuja vaatekappaleita ei arvosteta, aivan kuten kirjoitit. Todennäköisesti sen viiden euron alepaidan takia joku on istunut jossain luokattomissa ja vaarallisissa työolosuhteissa ja saanut pennosia korvaukseksi, kun isot brändit käärivät voittoa.

Ja mitä kierrättämiseen tulee, olen vähän samaa mieltä tavallaan siinä, että kirpparilta löydetyn käyttökelpoisen tuotteen silpominen vain siksi, että saisi materiaalia käsitöihinsä, ei mielestäni hirveästi eroa siitä, että tekisi tuotteen uudesta materiaalista. Silloin esim 2-laatu, jämäpalat tai muu ylijäämä voisi olla parempi vaihtoehto. Mutta sitten taas jos keksii vanhalle tuotteelle uuden ja oikeasti toimivan käyttötarkoituksen (itse on ainakin tullut testattua muutamia erittäin huonosti toimivia ideoita :D), niin sehän on tosi hyvä juttu.

Kas nyt mäkin aloin avautumaan. Mutta ajankohtainen ja mielenkiintoinen aihe :) Hyvä hyvä hyvä, että näistä asioista puhutaan! Lämmittää kovasti minun mieltäni :)

Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista Krista, Marle sekä Villaa ja Vikatikkejä! :) Tosi mukava lukea pohdintaanne aiheen tiimoilta.

Väkertäjä kirjoitti...

Kaunis hame, ja nyt uudessa kuosissa villapaitakin saa jatkaa eloaan :) Reikiintyneistä ja vanuneista olen tehnyt säärystimiä, pipoja, pannulappuja ym. Moneen sopivaa materiaalia nuo villavaatteet.