Sivut

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Ikuisessa neuletakissa Särkitunturilla 2020



Ikuinen neuletakki 2020



Pari vuotta sitten aloin korjata tätä neuletakkiani. Vuoden ajan korjasin valkoisella puuvillalangalla. Viime kesänä ostin mustaa lankaa, ja siitä lähtien olen korjannut mustalla. 

Tänä kesänä minulla on suunnitteilla ostaa uusi lankakerä tämän neuleen korjaamista varten. Saa nähdä, minkä väriseen lankaan päädyn.






Otin nämä neuletakkikuvat Särkitunturilla viime tiistaina. Olin retkellä lapsen kanssa enkä viitsinyt pyytää vastaantulijoita kuvaamaan, niin nämä kuvat ovat tällaisia lähiotoksia pienellä pokkarikameralla.


Viime kesänäkin kuvasin neuletakkiani Särkitunturilla. Silloin siinä oli vain valkoisia korjauksia. Näet viime heinäkuussa eli vuonna 2019 otetut neuletakkikuvat täältä (klik).



Ikuisen neuletakin olkapään ja kainalon korjaukset


Neuletakki alkaa olla monin paikoin jo aika hauras. Uusia korjaustarpeita ilmenee lähes viikottain, välilllä melkein päivittäin.




Ikuiset neuletakin hihan korjaukset valkoisella ja mustalla puuvillalangalla, taustalla Särkitunturin maisemia



Ikuisen neuletakin nappilista



Ikuisen neuletakin helma



Särkitunturi



Näkymä Särkitunturilta Pallakselle, Lommoltunturille, Sammaltunturille ja Keimiötunturille


Muonion Särkitunturi on yksi suosikkipaikoistani. Lisäplussaa tunturi saa siitä, että sinne pääsee lastenrattailla. Särkivaaran kodan jälkeen tosin on jyrkkä kivikkoinen ylämäki, joka on vaikea nousta, jos lapsi on rattaissa. Lisäksi vähän ennen huipun ensimmäistä lampea alkaa sellainen kivikko, jonka alareunaan on hyvä jättää rattaat ja jatkaa apostolinkyydillä.


Ikuisen neuletakin korjaus


Ikuisen neuletakin kyynärpään korjaus automatkalla


Olin korjannut kyynärpäät aiemmin valkoisella langalla. Eräällä automatkalla tein kyynärpäistä tiiviimmät pujottelemalla mustaa lankaa valkoisen lomaan.


Neuletakin alta pilkottaa farkut, joiden korjauksia näet täältä (klik).

5 kommenttia:

  1. Tuosta tulee kyllä ihanan persoonallisen näköinen, kun sitä korjaa ja korjaa. Ei tule toista samanlaista vastaan!!! Toi on hienoo! Komee kuvauspaikka!!

    VastaaPoista
  2. Lempivaatteita ei raaski poiskaan heittää. Tästä on tullut tosi kivan näköinen ja varmaan paranee aina vaan. Eipä tule samanlaista heti vastaan ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Peikkovilla ja Sude! Tämä on kyllä mieluinen vaate. Jännää, kun en tiedä yhtään, miltä se näyttää vaikkapa vuoden päästä :) Särkitunturi on kyllä upea paikka!

    VastaaPoista
  4. Tuosta tulee mahtava! Tai on jo nyt, mutta uutta väriä odotan kovasti, veikkaan jotain vihertävää.

    VastaaPoista
  5. Kiito Marle! Vihertävää meinasin ostaa, mutta löytämäni sävy oli liian lähellä neuletakin väriä, niin se ei olisi oikein erottunut. Löysin kätköistäni kauan sitten värjäämääni sinistä puuvillalankaa, jolla tein vähän korjauksia. Ostin murretun keltaisen lankakerän, jota olen jo vähän käyttänyt tähän.

    VastaaPoista