Sivut

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Ohje: Kassin pohja 3D





Ompelin kassin kaksista farkuista, jotka olivat jääneet lapselle pieneksi ja jotka eivät olleet edelleenlahjoituskunnossa. Molemmissa farkuissa oli kuminauhat lahkeensuulla. Tein lahkeensuista kassin yläreunan. Hyödynsin yhden takataskun kassin sivulle: 




Kolmiulotteisuutta sain kassin pohjaan ompelemalla pohjan kiinni sivusaumaan, katso ohje alla. 







Kolmiulotteisen pohjan ohje





Ompele kassin pohjasauma ja huolittele se, jos teet kassin kahdesta kappaleesta.
 Silitä sauma. 

  • Tässä ohjeessa kuvatun pohjan voi tehdä silloin, kun kassissa on kaksi sivusaumaa. Kassia ei siis voi tehdä yhdestä kappaleesta niin, että toinen sivusauma korvautuisi taitteella. Sen sijaan, jos kankaan mahdollinen kuviointi antaa myöten, kassin voi tehdä yhdestä kappaleesta niin, että kangas jatkuu pohjan kautta kassin toiselle puolelle. 

Kankaiden nurja puoli on nyt ulospäin. Taita (kuva yllä) pohjasauma (tai vastaava kohta kassista, jonka teet yhdestä kangaspalasta) koko pohjan matkalta kassin sisälle haluamasi verran, tässä 4½ cm. Laita sivusaumoihin nuppineulat.





Ompele sivusaumat ja huolittele ne. Silitä sauma, niin kassin alakulmat pääsevät oikeuksiinsa.


Kolmiulotteisuutta saat laukun pohjaan myös ottamalla kulmat sisään kuten Hääräämön farkkupenaaliohjeessa (kohta 7).



Hääräämön kuvia näet myös Instagramista ja Pinterestistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti