Sivut

maanantai 18. joulukuuta 2017

Käsipyyhkeiden ripustuslenkit vanhoista farkuista

Farkuista ripustuslenkki käsipyyhkeeseen


Ratkoin puhki kuluneista farkuista vyönlenkkejä ja tein niistä ripustuslenkkejä vessan käsipyyhkeisiin. Eriparipyyhkeet saivan yhtenäisen ilmeen.


Käsipyyhkeen ripustuslenkki farkkujen vyön lenkistä


Nimikoin pyyhkeiden ripustuskoukut kierrätyskeskuksesta saamillani tietokoneen näppäimillä.

Myös edellisen asuntoni vessaan tein nimikylttejä näppäimistä, näet ne täältä.


Froteepyyhkeiden ripustuslenkki farkuista


Lähtötilanne:





maanantai 4. joulukuuta 2017

Lämpöiset nahkarukkaset kierrätysmateriaalista


Nahkarukkaset



Ompelin itselleni nahkarukkaset mieheni rikkinäisistä rukkasista. Puuhommissa oikean käden rukkanen joutuu kovalle rasitukselle. Se oli korjauskelvoton. Leikkasin rukkaset saumoja pitkin palasiksi ja leikkasin paloista itselleni sopivan kokoiset kappaleet. Hyödynsin kämmenpuolen sauman, tosin kavensin ja lyhensin peukaloa.


Nahkarukkaset lähikuva


Leikkasin kämmenselän kappaleesta vähän pitemmän ja leveämmän kuin kämmenkappaleesta. Näin sain lisää leveyttä ja pituutta rukkasille. Olin leikannut kämmenpuolesta turhan kapean. 



Nahkarukkaset kierrätysmateriaalista


Ompelin vuorin fleecestä ja laitoin ranteeseen resorin. Kiinnitin fleeceen lisälämmikkeeksi pesukoneessa vähän huopunutta villapaitaa, kuten miehelleni ompelemiini rukkasiin (klik).


Nämä uudet rukkaseni vaikuttavat tosi lämpöisiltä. Täällä Muoniossa on ollut tänään reilusti yli -20 astetta pakkasta, joten lämpöisille käsineille on käyttöä.


Nahkarukkasten teossa säästyy pitkä penni. Nämä yksilöt tulivat erityisen edullisiksi, sillä nahka oli roskistuomion saanutta.



Lähtötilanne:





maanantai 20. marraskuuta 2017

Ohjevideo: Ratkenneen sauman korjaus piilopistoilla


Housujen ratkenneen sauman korjaus piilopistoilla


Ratkennut sauma on kätevä korjata piilopistoilla. Ommel näyttää siltä kuin se olisi ommeltu nurjalta puolelta. Ennen kaikkea se on tosi helppo ommella.

Jos sauma on kovalla kulutuksella, ompelulangaksi on hyvä valita kestävä lanka tai ainakin laittaa ompelulanka kaksin kerroin.


Piilopisto käy myös itse tehtyjen pehmolelujen ja esimerkiksi tyynyjen kääntöaukon ompeluun. Katso videolta, miten piilopisto ommellaan:



Video:

Housujen ratkenneen sauman ompelu huomaamattomasti piilopistoilla

  
(1:39 min)




Ohjevideo: Ratkenneen sauman korjaus piilopistoilla


Hääräämön arvonnassa e-kirjan Miten opin ompelemaan? voitti Sikurina. Onnittelut voittajalle!

Oletko jo tutustunut Hääräämön Pinterest-tauluun (klik)?

maanantai 13. marraskuuta 2017

Pakettikortit postimerkkien reunuksista


Pakettikortti postimerkin reunuksista, kestolahjapussi


Tein pakettikortteja joululahjoihin postimerkkien reunuksista. Ostin joulumerkit hyvissä ajoin. Viime jouluksi maalasin kortit, näet ne täältä (klik).

Pakettikortti joululahjaan postimerkin reunuksesta ja pakkauskartongista


Liimasin reunukset riisi- ja suklaarasiaan ja leikkasin irti. 

Ompelin pakettikortit lahjojen pakettinaruun kiinni silmäneulalla ja ompelulangalla. Jos kortit olisivat vähän isompia, olisin tehnyt rei´ittimellä reiän ja pujottanut pakettinarun siitä läpi.

Joululahjoja olen paketoinut jo useamman tänä vuonna. Kierrätän lahjapaperit, ja osan paketeista laitoin kestolahjapusseihin, ohjeen löydät täältä (klik).


Pakettikortit joululahjoihin kierrätysmateriaaleista

Kartonkipakkaukset materiaalina pakettikortteihin


Olen tehnyt myös netissä Canva-nimisellä ohjelmalla pakettikortteja, voit tulostaa niitä täältä (klik).

maanantai 6. marraskuuta 2017

Arvonta: Miten opin ompelemaan? -e-kirja


E-kirja Miten opin ompelemaan?


Miten aloitan ompelun? Mitä välineitä tarvitsen? Millaista ommelta käytän?

Unelmallinen elämä -blogin Kati innostui ompelusta vuosia sitten ja olisi kaivannut tuolloin vastauksia peruskysymyksiin. Nyt jo pitkään ompelua harrastaneena hän kirjoitti Miten opin ompelemaan -e-kirjan. Se on 42-sivuinen tiivis dokumentti, josta on varmasti paljon hyötyä ompeluharrastusta aloitteleville.

Kirjassa avataan ompelutermejä ja opastetaan koneiden hankinnassa sekä puhdistuksessa. Ompelussa tarvittavia välineitä ja materiaaleja käsitellään kirjassa myös, ja selostetaan tarkemmin, millainen neula sopii millekin materiaalille. Kirjassa on myös kolmen vaatteen kuvallinen ompeluohje.


Arvonta


Osallistu Miten opin ompelemaan -e-kirjan arvontaan kommentoimalla tätä postausta. Jos kommentoit anonyyminä, kirjoita kommenttiisi sähköpostiosoitteesi, niin saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdallesi. Kirja toimitetaan voittajalle sähköisesti.

Osallistumisaikaa arvontaan on su 19.11.2017 klo 20.00 asti.


Kuva: Kati Ylkänen
Arvonta järjestetään yhteistyössä Unelmallisen kanssa.

torstai 26. lokakuuta 2017

Huopanopat käsin ommellen



Käsin ommellut huopanopat


Olen ommellut käsin noppia askarteluhuovasta lahjaksi lähipiirin eskari-ikäisille ja vähän nuoremmille lapsille. Noppien ompelu on mukavaa matkatekemistä.

Sommittelin noppien silmäluvut eri tavalla kuin nopassa on yleensä. Lasten on hyvä oppia hahmottamaan pieniä määriä muussakin kuin perinteisessä noppasommitelmassa.

Liimasin silmäluvut Erikeeperillä. Ensimmäiseen käsin ompelemaani noppaan (klik) kiinnitin silmäluvut langalla, mutta se oli melko työlästä.


Huopaiset arpakuutiot


Pehmonoppia voi käyttää noppapeleissä tehdastekoisen nopan korvikkeena. Lapset ovat usein nokkelia keksimään omia noppapelejä.


Hääräämön materiaalien kanssa huopanopat toimivat myös:



Matematiikkapeli Heitä noppaa ja rakenna


maanantai 23. lokakuuta 2017

Babynest - Vauvanpesä



Babynest eli vauvanpesä


Ompelin odotusaikana babynestin eli vauvanpesän pussilakanasta, jonka löysin kirpparilta. Lakanassa on saksankielinen tarina, jota kauhistelin aluksi: pieni hiekkamies heittää lasten silmiin hiekkaa. Sitten tajusin, että tuo pieni hiekkamies, Sandmännchen, onkin Nukkumatti, ja kyseessä on tietenkin unihiekka.



Babynest ja kolme petauspatjaa


Vauvanpesän sisäpuolen tein vaaleankeltaisesta puuvillakankaasta. 


Ompelin kolme petauspatjaa, vai olisivatkohan ne paremminkin paksuja lakanoita. Päällimmäinen kangas on puuvillaa ja alimmainen PUL:ia eli polyuretaanilaminoitua polyesteriä, joka ei päästä kosteutta läpi. Väliin laitoin kerroksen froteeta vanhasta pyyhkeestä. Tikkasin froteen harvakseltaan kiinni puuvillakankaaseen.

Petauspatja ei ole likaantunut, sillä meillä on käytössä ohuen ohut tyyny. Lisäksi taitan peiton vauvan alle, joten petaria ei näy ollenkaan. Yksi petari on siis joutanut hyvin hoitoalustaksi, jota kuljetan hoitolaukussa. Sen päällä on kätevä vaihtaa vaippa kodin ulkopuolella.


Vauvanpesä eli babynest



Katsoin babynestin mittoja Unelmallinen-blogista. Selailin myös paljon muita babynest-ohjeita netistä.

Monessa babynest-ohjeessa tehdään nyörikuja vinonauhasta. Minulla ei ollut tarvittavan pitkää pätkää vinonauhaa kotona, niin tein nyörikujan vihreästä puuvillakankaasta jättämällä ala- ja yläkappaleen väliin tuon kangassuikaleen kaksinkertaisena.


Nyöriäkään en löytänyt kotoa kuin maksimissaan metrin pätkiä, vanhoista vaatteista yms. talteen otettuja. Yhdistin monta nyöriä ompelemalla. Päihin passailin sellaiset nyörit, jotka sointuvat väriltään babynestiin.



Babynest eli vauvanpesä


Ompelin useassa erässä pohjan reunaompeleen, joka erottaa pohjan vanutäytteisistä reunoista. Näin vanu oli helpompi pujottaa reunoihin.


Laitoin vauvanpesän pohjaan kaksi kerrosta vanulevyä. Ylemmästä levystä leikkasin keltaisen kankaan kokoisen. Olin kuullut, että vanu tulisi lakanakankaasta läpi. Laitoin vanylevyn stoppariksi. Ostin Jyskistä ison tyynyn (n. 7 e), josta otin täytettä babynestin reunoihin. 



Babynest ja vihreä-keltaraidallinen petauspatja


Babynestin voi avata jalkopäästä, kun vauva ei enää mahdu siihen pituutensa puolesta:




Vauva nukkuu yöt pinnasängyssä babynestissä. Pari kertaa nostin babynestin päiväksi olohuoneen pinnasohvalle vauvan ensimmäisten viikkojen aikana:



maanantai 2. lokakuuta 2017

Matematiikkapeli mökki: Heitä noppaa ja väritä + PDF



Matematiikkapeli Heitä noppaa ja väritä


Mökkipelin matematiikkaversioissa harjoitellaan lukumäärän ja numeron vastaavuutta sekä yhteenlaskua. Näihin koukuttaviin peleihin tarvitaan kaksi noppaa, kaksi eri väristä puuvärikynää tai tussia sekä pelilauta.


Peliohje: Heitä noppaa ja väritä



Peli 1: Lukumäärän ja numeron vastaavuus

  1. Heitä noppaa vuorotellen parisi kanssa. 
  2. Etsi ruudukosta ruutu, jossa on tämä luku. 
  3. Yhdistä viivalla tämän ruudun kaksi pistettä. 
  4. Pelaaja, joka saa suljettua ruudun, värittää sen. 
  • Voittaja on se, joka on värittänyt enemmän ruutuja.



Peli 2: Yhteenlasku

  1. Heitä kahta noppaa vuorotellen parisi kanssa. 
  2. Laske silmälukujen summa. 
  3. Etsi ruudukosta ruutu, jossa on tämä luku. 
  4. Yhdistä viivalla tämän ruudun kaksi pistettä. 
  5. Pelaaja, joka saa suljettua ruudun, värittää sen. 
  • Voittaja on se, joka on värittänyt enemmän ruutuja.
  • Huom! Jos tavoittelet pientä lukua, voit heittää halutessasi vain yhtä noppaa.



Tulosta Heitä noppaa ja väritä -pelin pelilaudat:


EDIT: Olen saanut yhteydenottoja toimimattomista linkeistä. Toimisivatkohan nämä:

EDIT 2: Latasin Freeediin monia Hääräämön esiopetusmateriaaleja. Sieltä saat tulostettua näitä noppapelejäkin. Freeed vaatii kirjautumisen, mutta on maksuton.


Oletko jo tutustunut Hääräämön muihin esiopetusideoihin eskari-välilehdeltä (klik)?

Tulosta koukuttava yhteenlaskupeli


Sain idean tähän yhteenlaskupeliin Alakoulun aarreaitta -FB-ryhmän kautta Games4Gains-sivustolta. Siellä on tästä pelistä tulostettava kertolaskuversio.




Matematiikkapeli Heitä noppaa ja rakenna
Yhteenlaskuharjoitusta
arpakuutioilla on mukava
tehdä myös Legoilla
Heitä noppaa ja rakenna
-peliä pelaten (klik)
.


Edit: Sari Salon Toiminnallista elämää -blogissa on liikuntatehtäviä sisältävä tämän pelin kertolaskuversio (klik).

maanantai 18. syyskuuta 2017

Vaunuverho vauvalle

Vaunuverho


Omplelin vaunuverhon vauvanvaunuihin. Ihastuin tähän siilikuosiseen puuvillakankaaseen Rovaniemellä Signes-nimisessä kangaskaupassa. Vuorin tein kirpparilta ostamastani vihreästä puuvillalakanasta. 

Kirpparilta löysin 0,50 eurolla suihkuverhon renkaita (yht. 12 kpl, joista käytin tähän 7). Kiinnitin renkailla verhon vaunuihin.



Vaunuverho


Yleensä käytän vaunuverhoa taitettuna puoliksi, kuten yllä olevassa kuvassa. Kiinnitän verhon alakulmien reiät toisteksi ylimpiin renkaisiin.


Vaunuverho


Joskus unien aikaan kiinnitän verhon alanurkat suihkuverhon renkailla vaunukopan reunoissa oleviin lenkkeihin. 

Kun on tarvetta vähentää tuulen pääsyä vaunuihin, verhon alareunan voi laittaa tiiviimmin vaunujen sisälle:


Vaunuverho


Talvella toki kopansuu tilkitään paremmin. Sadesuoja toimii hyvänä tuulisuojana vaunuverhon sekä huivin ja peiton lisäksi.


Ompelin vaunuverhoon reikiä, joista verhon saa kiinnitettyä vaunuihin:

  1. Laitoin pienen kangaspalan verhon oikealle puolelle.
  2. Ompelin palan keskelle ympyrän, jonka sisälle leikkasin viiltoja lähes ompeleeseen asti. 
  3. Käänsin kangaspalan reiän kautta verhon nurjalle puolelle. 
  4. Silitin palan reunoihin kapean taitteen nurjalle puolelle ja ompelin palan reunoistaan kiinni verhoon.


Vaunuverhon kiinnitysreikä


Kuulemma säädösten mukaan myynnissä olevien vauvoille tarkoitettujen tuotteiden täytyy olla sellaisia, että vauva voi syödä niitä. Nämä suihkuverhon renkaat eivät ole todennäköisesti elintarvikemuovia. Täytyy siis tarkastaa niiden kunto aina välillä.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Tsiisus-lapaset

Tsiisus-lapanen













































Lumi Karmitsan suunnittelemat Tsiisus-lapaset ovat mielestäni aivan upeat. Ystäväni Nuutisen Päivi on neulonut niitä toinen toistaan herkullisemmissa väreissä myytäväksi lähetysjuhlilla (klik) täällä Muoniossa 8. - 10.9.2017. Viikonlopun ohjelman näet täältä (klik).


Suunittelija on antanut luvan myydä näitä lapasia lähetysjuhlilla.


Lumi Karmitsa Tsiisus-lapaset
















































Tsiisus-lapasten ohje löytyy Lumi Karmitsan kirjasta Villit vanttuut & vallattomat villasukat.


turkoosi Tsiisus-lapanen













































Kirjoitin Muonion ja Kolarin paikallislehti Luoteis-Lappiin jutun Päivi Nuutisesta ja näistä lapasista (klik) ennen äitiyslomaani. Juttu julkaistiin viime torstaina 31.7.2017.


Tuskeasävyinen Tsiisus-lapanen

maanantai 21. elokuuta 2017

Unipussi vauvalle + arvonnan voittaja


Vauvan unipussi


Ompelin vauvallemme unipussin odotusaikana. Tein pussin yläosan Ottobren kaavalla (Curry and Rock Grey nepparibody 62 cm, 6/2015). Kainaloista alaspäin piirsin vähän leveneväksi pussiksi, jonka pyöristin alareunoista.


Unipussi



Tämä Lillestoffin Blue Daisy -trikoo on Ottobren myymälästä Rovaniemeltä. Kuosin on suunnitellut Stefanie Krauss.

Joskus harvoin kun tarvitsen ompeluksiini neppareita, kierrätän ne vanhoista käyttökelvottomista vaatteista. Jätän hieman kangasta nepparin ympärille ja ompelen kiinni uuteen vaatteeseen:


Unipussin kierrätetyt nepparit


Katsoin tehdastekoisesta vauvanvaatteesta, miten käännettävät hihansuut tehdään. Ne ovat olleet tosi kätevät, niin ei ole tarvinnut käyttää erillisiä lapasia, jotka niin helposti lähtevät pois pienistä käsistä.


Unipussin kääntyvä hihansuu


Unipussin kääntyvä hihansuu




Tämä unipussi on vähän kuin yöpuku. Se ei korvaa peittoa, kuten paksummat unipussit. Etukäteen ajattelin, että pussi olisi kätevä käytössä, mutta aika vähälle käytölle se on jäänyt. Pian se käy pieneksi. Mutta ihan mukava se oli ommella.


Arvonnan voittaja


Peppu irti penkista


Sari Salon kirjoittaman Peppu irti penkistä -kirjan arvontaan osallistui huikea määrä ihmisiä. Kiitos jokaiselle osallistujalle. Kirjan voitti Kaisa Koski. Onneksi olkoon! Kirja on jo matkalla voittajalle.

Käy tutustumassa Sari Salon Toiminnallista elämää -blogiin!

maanantai 7. elokuuta 2017

Arvonta: Peppu irti penkistä -kirja

Sari Salo: Peppu irti penkistä


















































Opetusalan odotetuin kirjauutuus taitaa olla luokanopettaja Sari Salon kirja Peppu irti penkistä. Olen seurannut mielenkiinnolla Sari Salon opetusideoita Facebookin Alakoulun aarreaitta -ryhmässä. Aivan hiljattain ilmestyneessä kirjassaan hän kertoo yksityiskohtaisesti hyväksi havaitsemistaan toiminnallisista ideoista.

Peppu irti penkistä -kirjan tehtävät on jaoteltu oppiaineittain: äidinkieli, matematiikka, ympäristöoppi, uskonto ja elämänkatsomustieto, historia ja yhteiskuntaoppi sekä kielet. Vuonna 2016 käyttöön otetun opetussuunnitelman mukainen laaja-alainen oppiminen on myös huomioitu kirjassa.


"25-vuotisen opettajuuteni aikana on vahvistunut, että kun oppilaille tarjoilee opetettavan asian leikin tai pelin muodossa ja mielellään muualla kuin pulpetissa, motivaatio tehdä ja harjoitella lisääntyy. Näin oppiminen tapahtuu huomaamatta muun toiminnan sivussa." - Sari Salo

Peppu irti penkistä Äidinkieli Sanaluokat


Kirjan lopussa on laaja liiteosio, jonka materiaalia, kuten tehtäväkortteja ja pelipohjia, voi monistaa oppilaiden käyttöön. Osa liitteistä on julkaistu sähköisenä, ja kirjassa kerrotaan osoite, josta liitteet ovat tulostettavissa.


Peppu irti penkistä Ruotsi

"Peleissä opitaan opetettavien asioiden lisäksi muun muassa monia arjen taitoja: vuorovaikutusta, toisen ihmisen huomioimista ja muita käytöstapoja. Lisäksi harjoitellaan häviämistä ja voittamista, loogista päättelykykyä ja nykytekniikan käyttöä. Pelissä palaute tulee välittömästi, ja pieni terve kilpailu haastaa yrittämään sellaisessakin tilanteessa, kun kirjan kanssa olisi jo valmis lyömään hanskat tiskiin." -Sari Salo 


Peppu irti penkistä Muuttujaralli






















"Tämän kirjan tarkoitus on antaa liikunnallisen oppimisen työkaluja opettajalle jokapäiväiseen käyttöön niin että kokeilemisen kynnys olisi mahdollisimman pieni. Materiaalit ovat joko kirjasta monistettavissa tai helposti itse tehtävissä." - Sari Salo


Arvonta


Kommentoimalla tähän postaukseen voit voittaa Peppu irti penkistä -kirjan itsellesi. Jos sinulla ei ole tarvetta kirjalle, se on varmasti mieluisa lahjaidea kenelle tahansa luokanopettajalle.

Jos kommentoit anonyyminä, kirjoita viestiisi esim. sähköpostiosoite, josta saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdallesi.

Osallistumisaikaa arvontaan on su 20.8.2017 klo 21.00 asti.



Kiitokset blogiyhteistyöstä PS-kustannukselle!

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Vauvanhakureissu 465 km

Suomi 100 -sukat vauvalle


Meille syntyi poikavauva pari viikkoa sitten. Täällä Muoniossa on yleinen käytäntö lähteä ambulanssilla sairaalaan synnytyksen käynnistyttyä. Isä ajaa omalla autolla perässä. Meiltä on reilut 230 km Suomen pohjoisimpaan synnytyssairaalaan eli Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle.

Etukäteen suurin huoleni oli, että mitä jos vessahätä yllättää kesken matkan. Kuulemma sitten vaan ajetaan ambulanssilla jollekin metsätielle ja käydään puskapissalla.

En kuitenkaan mennyt ambulanssilla sairaalaan. Meillä oli kontrollikäynti sairaalaan lasketun ajan tietämillä ja jäimme siltä reissulta Rovaniemelle odottelemaan synnytystä. 

Saimme sairaalasta vauvalle Suomi 100 -sukat. Olin lukenut tuosta sukkaprojektista netistä etukäteen. Isot kiitokset kaikille sukkia neuloneille! Oli tosi mukava lahja.


Kahdet housut ja pipo vauvalle


Facebookin Saumanvara-ompeluryhmässä ilmoitin vauvamme vauvalistaan, jonka kautta Kaisa Saarinen ilmoittautui ompelemaan vauvallemme jotain. Kun palasimme vauvanhakureissulta, postilaatikossa oli odottamassa hänen omplelemansa kahdet housut ja pipo. Paljon kiitoksia ihanasta lahjasta!

Raskausaikana ompelin vauvalle monia tuotteita, muun muassa vaunuverhon ja unipussin. Ajattelin esitellä niitä Hääräämössä tässä kesän ja syksyn aikana.