Sivut

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ohje: Farkkujen napin korjaus kotikonstein

Ohje: Farkkujen napin korjaus

Farkuistani irtosi nappi. Silmäneulasta ei ollut apua korjauksessa, sillä nappi oli sellainen tehtaassa housuihin painettu farkkunappi.


Vanhoista farkuista nappi rikkinäisiin farkkuihin


Leikkasin puhki kuluneista ja jo aiemmin monella tavalla hyödynnetyistä farkuista napin. Jätin napin ympärille sen verran kangasta, että pystyin ommella sen korjattavien housujen vyötärökaitaleeseen.

Suurensin korjattavista housuista napin reikää hieman, jotta sain pujotettua siitä läpi toisista housuista leikkaamani napin.


Ompele vanhoista farkuista nappi toisiin farkkuihin


Tajusin ommellessani, että kangas olisi tietenkin kannattanut huolitella ensin ja ommella palanen kiinni suoralla ompeleella. Käytin suoraa ommelta, mutta ompelin monta ommelta vierekkäin, jotta reuna ei puru.


Melkein kuin uudet farkut


17 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Saattaa joskus olla tämä tieto tarpeen...

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä Kati! Ei tätä niksiä onneksi usein tartte. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tehtaalla painettu nappi lähti minulla farkuista.

    VastaaPoista
  3. Tuohan on näppärä konsti etenkin silloin, kun nappi tulee kantoineen kankaasta läpi. Eihän silloin voi paikkaamatta edes korjata. Mulla on varastossa kasa farkkunappeja, kun vaihdan halpiskaupan mettä-/työhousuihin usein farkkunapin, sen muovisen, kaulattoman ja helposti halkeavan tilalle. Kerran naputtelin farkkunapin jopa turvavyöhön, irroneen topparinastan paikalle, ettei solki pääse liian kauas.

    VastaaPoista
  4. Kiitos viestistä Wewwaton ja ViMMa! No sulla, ViMMa, onkin enemmänkin kokemusta näistä nappihommista :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Hensku, Pikku Akka ja Sanna! Tämä oli aivan oma ideani, tosin moni muu on varmaan keksinyt sen tykönään jo aiemmin :)

    VastaaPoista
  6. Olipa ovelaa. :) Harmi vaan, että lempparifarkut ehtii aina kulua puhki ennen kuin menevät muilla tavoin rikki.

    VastaaPoista
  7. Niinpä, tämä oli minullakin ensimmäinen kerta, kun farkuista lähti nappi. Olin kyllä korjannut näitä housuja jo haaroista, mutta olivat vielä käyttökelpoiset.

    VastaaPoista
  8. Tästä ehkä minäkin onneton ompelija selviytyisin. Minulla on kuitenkin kiva työkaveri, joka toisena ammattinaan korjaa kaikenmoisia vaatteita. Hänelle kiikutan jatkossakin :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos viestistä Merituuli! Ei epäilystä, ettetkö selviäisi tällaisesta korjausompelusta :)

    VastaaPoista
  10. Jee! Toivottavasti ei tarvitse käyttää usein :)

    VastaaPoista
  11. Siis mielettömä hienoa! Melkein jo odotan, että joku nappi irtoaisi :D Kiitos vinkistä! hienot, selkeät kuvat ja ohjeet, jes!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kehuista Seija! Tämä ohje taitaa olla sellainen, jota tarvitaan tosi harvoin :)

    VastaaPoista