Sivut

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Lukumäärämetsästys eskarissa


Olemme harjoitelleet lukumääriä eskarissa toiminnallisesti temppuradan lisäksi muun muassa metsästämällä erilaisia lukumääräkortteja. Joskus mukana oli myös lukusanoja kirjaimin kirjoitettuina (lukutaitoiset eskarilaiset auttavat muita) ja numeromerkkikortteja. Olemme käyttäneet lukumäärän hahmottamiseen myös esineitä, kuten kyniä ja pieniä leluja.



Olen laittanut hyllyille, pöydille ja tuoleille lukumääräkortteja. Lapsi nostaa pienestä ämpäristä lapun, jonka kuvaamalla tavalla (kontaten, karhukävellen, yhdellä jalalla hyppien tai varpaisillaan kävellen) lähtee etsimään korttia. Lapset saavat huomaamattaan myös karkeamotoriikkatreeniä.


Kun lapsi löytää kortin, hän tuo sen lukumatolle oikean luvun kohdalle. Sitten hän käy nostamassa ämpäristä uuden kuvan ja lähtee sen kuvaamalla tavalla uudelle metsästysreissulle. Puolet ryhmästä etsii esim. sinisiä kortteja ja loput etsivät vihreitä (osa nappikortteja, toiset kalakortteja...).

Moni on kysynyt, mistä tämä matto on hankittu.
Sitä myy Lekolar nimellä kellomatto.

Meillä on käytössä monenlaisia kortteja. Kun kaikki yhdenlaiset kortit on löydetty, ripottelen toisenlaisia kortteja, ja metsästys jatkuu. Kun kaikki kortit on tuotu matolle, lapset tarkastavat, ovatko kortit oikeassa kohdassa.


Seuraavaksi lapset istuutuvat pulpettinsa ääreen. Annan jokaiselle pulpettiparille lukukortin. Parin tehtävä on käydä hakemassa matolta kaksi (tai kolme tai neljä) korttia, joissa on yhteensä lukukortin ilmoittama määrä pisteitä/kaloja/nappeja. Kun pienien lukumäärien kortit loppuvat, otamme työskentelyn avuksi puuvärikyniä. Tässä on helppo eriyttää antamalla pulpettiparile lasten taitotason mukaan joko isoja tai pieniä lukuja.

Kun parit ovat keränneet useampi korttipareja, he saavat uuden lukukortin ja keräävät sen osoittaman lukumäärän esimerkiksi pisteitä tai kaloja.


Työskentelyn lopuksi olen kysynyt, mikä oli mukavinta ja mikä vaikeinta. Mukavimmiksi asioiksi ovat osoittautuneet se, kun saa mennä etsimään korttia sekä se, kun löytää kortin. Monen mielestä kaikki oli hauskinta. Eniten vaikeuspisteitä on kerännyt karhukävely.

Tämän tyyliseen työskentelyyn soveltuvia kortteja löytyy monesta paikasta, esim. 




Löydät lisää toiminnallisia eskarivinkkejä 

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista jälleen kerran seurata, miten sinä opetat näitä matemaattisia asioita eskarilaisille :). Jokaisella opettajalla on kuitenkin omanlaisensa tapa ja erilaiset apuvälineet siihen.

    VastaaPoista
  2. Mistä tuo matto on hankittu?

    VastaaPoista
  3. En valitettavasti tiedä, mistä tuo matto on hankittu. En löytänyt pikaisella googlailullakaan. Muistan hämärästi nähneeni tällaisen maton jossain kuvastossa, josta tilataan materiaalia koululle. Toivon, että löydät jostain tällaisen maton. Se on tosi monikäyttöinen.

    VastaaPoista
  4. Kuulin juuri, että matto on myynnissä Lekolarilla kellomaton nimellä.

    VastaaPoista