Sivut

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pyllynlämmitin villapaidasta




Ompelin kirpparilta ostamastani villapaidasta hameen jokunen viikko sitten. Laitoin paidan helman hameen helmaksi ja kavensin vähän sivusaumoja. Vyötärölle ompelin käänteen, johon pujotin kapean kuminauhan. 

Minulla ei ole paitoja, jotka kävisivät tähän hameeseen väreiltään. Olen jo pitkään ajatellut, että kannattaisi hankkia sellaisia vaatteita, joita voi yhdistellä jo omistamiini vaatteisiin. Aina tuo ajatus ei näköjään ole mielessä kovin kirkkaana.




Olen käyttänyt tätä villahametta farkkujen päällä pyöräillessäni. Se on osoittautunut oikein miellyttäväksi takapuolenlämmittimeksi pikkupakkasilla, kun en viitsi käyttää toppahousuja. Säätiedotuksen mukaan villahameelle on vielä käyttöä tänä keväänä täällä Rovaniemellä.




Satulanlämmittimenä on kirpparin ilmaiskorista otettu baskeri. Kuvissa vilahtelevat nahkarukkaset esittelin täällä (klik). Syksyllä varastetun pyöräni koriin olin pujotellut heijastinnauhaa (klik) ja samalla tyylillä laitoin heijastinta tämän nykyisen pyöräni koriin myös.


Kuvausassistenttinani toimi ystäväni Eeva, joka on ollut minulla usein mallina, mm. swantsi-kuvissa. Kuvauspaikka on Rovaniemen rautatiesilta.

13 kommenttia:

  1. Hei täähän on hyvä idea! Samoin tuo pyöränkoriin pujoteltu heijastinnauha! :)

    VastaaPoista
  2. Näppärältä näyttää! Minäkin tarvitsisin tuollaisen :)

    VastaaPoista
  3. Käytännöllinen idea ja tuo baskerin käyttö aivan mainio :)

    VastaaPoista
  4. Vaatteiden värien sopiminen yhteen on täälläkin tavoitteena - siis tavoitteena! Kirppiksillä kun käy, onkin aika vaikeaa aina pitää asia muistissa!:-)

    VastaaPoista
  5. Hyviä ideoita. Joo, värien yhdistely on välillä, no haastavaa.. Pyöräilittekö siltojen lenkin? ;)

    VastaaPoista
  6. Mahtava idea! Mulla on aina takapuoli jäässä. Ostin jo sellaiset lyhyet villahousutkin (on muuten kaameet) Tää ois pelastus ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos mukavista kommenteista!

    Alise, ei pyöräilty siltojen lenkkiä, käytiin vaan vanhalla sillalla kuvaamassa. Siekin taidat olla rovaniemeläinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olin jonku vuoden ja palasin takas pohjosemmaksi ;)

      Poista
  8. Hauska idea :) ja tarpeellinen! Niin tuttu silta, tuota pitkin olen kans pyöräillyt keskustaan ja Ounasvaaralle :)

    VastaaPoista
  9. Mainio idea! Helposti kiva hame, ja varmasti riittävän lämmin. Minun vaatekaapin väritys on sen verran tylsää, että aina löytyy värien puolesta yhteensopivaa. Se on sitten eri asia ovatko vaatteeni aina tyyliltään yhteensopivia :D.

    VastaaPoista
  10. Oi! Minun pyörä aikoo siis myös saada heijastinnauhaa! :) Hauska idea.

    VastaaPoista
  11. Onpas hyvä idea! Itse tulee töihin pyöräillessä vaihdettua kaikki vaatteet (koska aamulla on kiire ja hikihän siinä tulee) mutta pienemmille matkoille aivan loistava idea!

    VastaaPoista