Sivut

lauantai 8. helmikuuta 2014

Zero waste -mekko ja tuubihuivi

Zero waste -mekko

Ompelin ohuesta joustavasta trikoosta zero waste -mekon. Tämä minun mekkoni ei tosin ole aivan zero waste (nollahukka eli leikkuujätettä synnyttämätön), sillä pyöristin helman sekä otin sivusaumoista ison kaitaleen pois. 

Tällaiseen mekkoon ei ole kaavoja, vaan neulokseen leikataan pääntien lisäksi vain neljä viiltoa, ja nekin voi leikata kerralla, kun neuloksen on taittanut nelin kerroin. Ommeltavaa on vain kahden sauman verran, hihansuusta kainalon kautta helmaan. Näin zero waste -mekon ohjeineen Tyrnifarmarit-blogissa ja innostuin tekemään oman versioni. 



Kyselin eräässä Facebookin ompeluaiheisessa ryhmässä vinkkiä mekon kauluksen tekoon. Joku ehdotti, että voisin tehdä irrallisen tuubihuivin (Kiitos Riikka :)). Se oli hyvä idea. Vaikka huiviin, kuten mekkoonkin, meni paljon materiaalia, se ei ollut ongelma tällä kertaa. Ostin nimittäin tätä vihreää neulosta Marimekolta noin 10 metriä menneenä syksynä, halvalla kun sain, 1 e / m. 

Jotkut ympäristötietoiset vaatesuunnittelijat pyrkivät suunnittelemaan sellaisia vaatteita, joiden valmistuksessa ei synny leikkuujätettä. Leikkuujäte on toki ongelma, jos se heitetään roskiin. En pidä tässä tapauksessa ympäristötekona sitä, että kannan helmassa suuren määrän kangasta. Tähän mekkoon meni mielestäni paljon materiaalia. Samasta määrästä neulosta olisi voinut tehdä eri mallisen mekon lisäksi vaikka mitä. Kavensin tosin mekon helmaa aikalailla, jolloin sain helmasta kevyemmän ja nyt mekko vie myös vähemmän tilaa pesukoneessa. Leikkuujätteestä ajattelin ommella jotain. Erillistä kauluksena toimivaa tuubihuivia voin käyttää myös muiden vaatteiden kanssa.

Joitain vuosia sitten en heittänyt roskiin mitään ompelujätettä. Minulla oli pusseja, joihin keräsin eri kokoisia tilkkuja. Keräsin myös postimerkkiä pienempiä palasia. Laitoin tuon silpun tekemäni pallon täytteeksi, näet sen täältä (klik).


Zero waste eli nollahukka


Ostin ylimmissä kuvissa näkyvän neuleboleron pari viikkoa sitten kirpparilta, 1,5 e (viime aikojen kirppariostoksiani näet lisää täältä). Vyö on kirpparilöytö parin vuoden takaa. Kengät sain 10 vuotta sitten silloiselta kämppikseltäni. Kuvien taustalla olevan ilmaisen nuottipiirroksen löysin googlaamalla (linkki ei toimi enää).

8 kommenttia:

  1. Hieno kuin mikä. Minä olen niin lyhyt, että lyhyet hameet sopivat varrelleni paremmin. Tätä olisi kiva kokeilla ja tehdä lyhkäinen.

    VastaaPoista
  2. Mietin samaa, lyhyenä tunikana sopisi mun tyyliin paremmin. Helma on aika leveä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos viesteistä. Jos mekon tekee aivan nollahukkana, helmasta tulee tosi leveä, kun se näin kavennettunakin on runsas. Miekin olen vähän suunnitellut samalla idealla paita- tai tunikaversiota.

    VastaaPoista
  4. Oikein kaunis mekko ja bolerokin on hieno löytö :)

    VastaaPoista
  5. Mainio idea! Ompelen itsekin paljon joustavista kankaista ja kangasjätettä syntyy. Pitäisikin kehittää ideoita uusiokäyttöä varten.

    VastaaPoista
  6. Tosi makee! Halpa, helppo ja nätti:)!

    VastaaPoista
  7. Todella kiva mekko! Ja edullinen kaiken lisäksi. Minäkin jemmailen virkkuiden ja neuleiden langanpätkät, niitä on käytetty askarteluihin ja juurikin täytemateriaalina. Pienen pientä kangassilppua en ole vielä säästänyt (esim. saumurijäte), mutta taidan jatkossa kasata nekin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos viesteistä!

    Hanna Mi, minusta tuntui, että silpun kerääminen alkoi mennä vähän yli, mutta kyllähän kaikelle varmasti löytyisi kierrätystapa. Säilytystila vaan meinaa loppua.. ja aika toteutukseen.

    VastaaPoista