Sivut

maanantai 2. syyskuuta 2013

Valokuvausopintojen näyttö: skannaus ja toiminta




Minulla oli menneenä viikonloppuna valokuvausopintojen näyttö Torniossa. Palautin digitaalinen työnkulku -nimisen näytön kaikki ennakkotehtävät. Ne menivät läpi kahta omakuvaa lukuunottamatta.

Kuvan digitointi ja käsittely -tehtävässä täytyi skannata negatiivi tai dia, tai digitoida valokuva. Se piti käsitellä asiakkaalle painokuntoon. Skannasin noin kymmenen vuotta sitten neulanreikäkameralla ottamani negan. Olin tehnyt kameran Pringles-purkista. Valotin kuvan valoherkälle filmille, joka oli kooltaan 12 cm x 22 cm. Filmi oli purkin sisällä U-kirjaimen mallisesti, mistä johtuu linjojen vääristys. Otin kuvan silloisella koulullani, Piekkarilla. Tuohon aikaan taiteiden tiedekunta sijaitsi Piekkarilla eli Pienteollisuustalossa, tai siis osa TTK:ta.

Seuraavan kuvan olen jo kääntänyt positiiviksi ja peilikuvaksi. Ylin kuva on valmis Photoshopilla käsitelty kuva. Siitä olen poistanut roskat ja esim. pystyviivat, jotka olivat tulleet negatiiviin jostain syystä. Toin puhki palaneisiin kirkkaisiin kohtiin sävyjä tekemällä toisen valotuksen kuvasta ja maskaamalla kirkkaisiin kohtiin sävyjä tummemmasta kuvasta. Säädin kuvan valoisuutta ja kontrastia sekä rajasin kuvan.








Alkuperäinen nega



Samalla Pringles-purkkikameralla sekä filmipurkeista tekemilläni neulanreikäkameroilla ottamiani solarigrafiakuvia näet täältä

Menneen viikonlopun näyttöön palautin jo aiemmin täällä esittelemäni kuvasarjan, jonka aiheena oli toiminta. Tuon pilkkisarjan näet täältä. Käsittelin tosin kuvat uudelleen näyttöä varten. 

Tarkasti ottaen pilkkisarjani meni täydennettävästi läpi. En ollut täyttänyt kuvan metadataa tarpeeksi hyvin. Täytyy vielä palauttaa kuvat paremmilla ja tarkemmilla teksteillä varustettuina. 

Metatiedot kulkevat automaattisesti kuvan mukana. Kameran tiedot tallentuvat automaattisesti, mutta sinne voi lisätä esim. kuvaajan tiedot sekä hakusanoja. Facebook taitaa poistaa kaikki tiedot metadatasta, mutta Blogger tuntuu säilyttävän paljon, ellei kaikki?

Ajattelin tehdä ohjeen metadatan täytöstä tuonne Hääräämön kuvankäsittelyohjeisiin. Kun nettiin, esim. blogiin, laitetuissa kuvissa on hakusanoja metadatassa, hakukoneet löytävät kuvat paremmin. Hyvin täytetyt metatiedot auttavat myös omien kuvien löytämisessä esim. kovalevyltä.

2 kommenttia:

  1. Nämä valokuvausopintojutut ovat todella kiinnostavia! Kiva kun postaat töitäsi. Minuakin on alkanut valokuvaus kiinnostaa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ja mielellään kiitos ohjeita metadatasta ja kaikesta muustakin kuvaukseen liittyvästä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos MB! Mukava kuulla, että ohjeille on käyttöä. Sain juuri valmiiksi metadataohjeen. Julkaisen sen tässä lähiaikoina.

    VastaaPoista