Sivut

torstai 19. heinäkuuta 2012

Ruusuketyynyt mökkituliaiseksi + paketti


Sinisävyiset koristetyynyt ruusukkeella

Sinisävyinen koristetyyny ruusukkeella


Ompelin kaksi ruusukkeellista tyynynpäällistä mökkituliaiseksi. Ruusukkeen ohjeen julkaisin jo aiemmin täällä. (Edit: tyynyliinan ompeluohje täällä.) Nyt käytin hyväksi kankaan raidallisuutta: leikkasin suikaleen, josta ompelin ruusukkeet, siten, että reunaan (taitteelle) tulee näkymään vähän viereistä raitaa.

Minulla oli opiskelujen alkuaikoina saksalainen kämppis, joka teki aivan ihania lahjapaketteja. Näin hänen paketoivan useamman lahjan, ja jokainen niistä oli eri tyylinen. Joihinkin paketteihin hän teki laskoksia lahjapaperista, tässä minun versioni laskospaketista:




Lahjapaperina käytin pari kertaa käytössä ollutta kertakäyttöpöytäliinaa. Taitoin reilut 10 cm leveän pöytäliinakaistaleen kolmin kerroin ja kiedoin sen paketin ympärille. Kiinnitin päät toisiinsa teipillä paketin alapuolelta. Leikkasin liinasta 1 - 2 cm leveitä suikaleita, jotka kiharsin kuten lahjanarun ja teippasin niitä lahjan päälle.

10 kommenttia:

  1. Aivan upeita tyynyjä! Ja ihana paketointi. Vähän kyllä meinaa jäädä pakettien nätti paketointi vähemmälle huomiolle, pitäisi aina useammin jaksaa panostaa, on se kaunis pakkauskin kuitenkin aina ilahduttava juttu! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anski! Minulla tahtoo olla paketoinnin ja servettien taittelun kanssa sama ongelma: vasta tositilanteessa muistan, että olisi pitänyt etsinä netistä virikkeitä, jotten aina päätyisi samoihin ratkaisuihin.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa mun mökille!!! :D t.suvi

    VastaaPoista
  4. Ihanat tyynyt ja paketti, ja kiitokset ruusukkeen ohjeesta!

    VastaaPoista
  5. Kiitti kommenteista Suvi ja Pirjo!

    Suvi: onko loppiaiskemut suunnitteilla?

    VastaaPoista
  6. Kauniit tyynyt kauniissa paketissa. :)

    VastaaPoista
  7. Onpas todella kaunis paketti! Voi kun jaksaisi itsekin panostaa paketointiin noin :)

    VastaaPoista
  8. Mökkityynyjen saaja kiittää ihanista tyynyistä, jotka sopivat erinomaisesti siniseen huvimajaan.

    Annikki

    VastaaPoista
  9. Hei Annikki! Ole hyvä. Mukava, jos käyvät sinne. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista