Sivut

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Valomaalausta kylppäristudiossa



ISO 200, aika 30 sek, aukko f/16


Innostuin menneenä viikonloppuna valomaalauksesta ja rakensin sitä varten studion. Se ei tosin ollut yhtä hieno kuin miltä ehkä kuulostaa. Tein studion pesuhuoneeseen ja saunaan, ainoa paikka, jonka sain pimeäksi ennen auringonlaskua. Taustaksi laitoin kaksi paksua harmaata kartonkia (yksi iso olisi ollut parempi), jotka taivutin nousemaan lattialta seinälle (siis pesukonetta vasten). Käytin pienintä jalustaani, jotta mahduin sen kanssa saunaan. Kyykin saunan lattialla kameran takana ja 30 sekunnin valotusajan aikana kävin valaisemassa kohdetta polkypyörän lampulla. 

Oli yllättävän vaikea maalata valolla niin, että kohteen muoto tulisi hyvin esille. Minulla on tavoitteena oppia jotakin studiotyöskentelystä tässä lähitulevaisuudessa. Luulen, että valomaalaus auttaa ymmärtämään vähän salamoiden toimintaa.

Rakensin tämän kuvan kahdesta kuvasta, siis photoshoppasin maskin läpi toisesta kuvasta lisää varjoja tuomaan kohteeseen enemmän kolmiulotteisuutta. Taustaa valaisin joissain kuvissa värillisen kalvon läpi kuvaustilanteessa, mutten saanut taustasta  mieleistäni, joten jätin sen yllä olevassa kuvassa mustaksi. Valomaalaukseen voisi käyttää myös salamoita. 

Tällaisen studion rakentaminen ja käyttäminen on käytännössä ilmaista, jos on käytettävissä pimeä tila, taskulamppu tai salama sekä kamera, josta voi säätää manuaalisesti herkkyyden, aukon ja ajan. Jalusta helpottaa kuvausta, mutta ilmastointiteipilläkin saa kameran pysymään paikallaan (kokemusta on..).

Kuvassa on elävästä mallista tekemäni plastisen sommittelun työ yhdeksän vuoden takaa. Tein ensin hahmon savesta, siitä kipsimuotin ja sitten valoin kipsiin. Hahmo on noin 40 cm pitkä. Minun studiossani taitaa olla hankala kuvata kovin paljon tätä suurempia esineitä.

Edit: Toinen valomaalauskokeiluni löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti