Sivut

lauantai 28. tammikuuta 2012

Nimikyltit naulakkoon


Nimikyltit naulakkoon postimerkkien reunuksista


Olin miettinyt silloin tällöin jo vuosien ajan, millaiset nimikyltit tekisin vessan pyyhenaulakkoon. Väliaikaisia ratkaisuja on ollut erilaisia, mutta koskaan en ole istunut alas ja alkanut suunnitella kylttejä. Tässä yksi ilta idea tuli odottamatta. Olin liimannut postimerkkiarkin viimeisen merkin kirjekuoreen ja olin heittämässä tyhjää merkkiliuskaa roskiin, kun huomasin jokaisen merkin ympärillä olevat pienet kehykset. Etsin jostain aikakauslehdesä vaaleaa väripintaa ja liimasin tarrakehykset siihen. Kirjotin tekstin kyltteihin mustalla tussilla ja liimasin tämän kokonaisuuden vielä lehdestä leikatun kuvan tummaan kohtaan. 

Edit: Katso myös naulakon uudet kyltit, jotka ten vanhoista tietokoneen näppäimistöistä.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Tabletit maitopurkeista



Ystäväni Eerika on tehnyt tabletteja ruokapöytään maitopurkeista. Hän näytti minulle eilen, miten hän ruukaa leikata Valion rasvattoman maidon purkeista Klaus Haapaniemen suunnittelemat kissat. Sitten hän teippaa nämä nestekartongit toisiinsa toisiinsa nurjalta sekä oikealta puolelta kirkkaalla teipillä. Tänään pyysin koulun keittiöstä tyhjiä Oiva Toikan suunnittelemia maitopurkkeja ja teippasin neljän purkin lehmät yhteen. 

Kissatabletti on aika pieni, kun taas lehmätabletista tuli verrattain suuri. Tabletin kokoa voi varioida tarpeen mukaan. Voisin kuvitella, että tällaiset tabletit tai vaikkapa isompi pöytäliina tehtynä tällä idealla saattaisi toimia myös kesällä mökkiolosuhteissa ja ulkona muutenkin. Nestekartonki on kestävää, ja sitä voi pyyhkiä märällä rätillä huoletta.





Nestekartonkipakkauksesta tehdyn lompakon ohje on täällä.


lauantai 21. tammikuuta 2012

Raamattupussi ystävälle




Ihanassa talossa asuva ystäväni pyysi minua tekemään pienelle Raamatulleen pussin. Yritin udella tyyli- ja väritoiveita, mutta hän antoi minulle vapaat kädet, mainitsi vain, ettei oranssi kuulu hänen lemppareihinsa. Ompelin kaksi pussia, joista hän saa valita. 

Ensimmäisen pussin tein punaisesta valkopilkullisesta flanellista. Olin löytänyt kirpparin ilmaiskorista lasten pyjaman pari vuotta sitten. Toisen lahkeensuun hyödynsin pussin suuksi. Ompelin vetoketjun kiinni tikaten oikealta puolelta.


Toisen pussin tein vanhoista sammareistani, samoista, joista ompelin laskettelulasipussin viime talvena. Hyödynsin kauniit saumat päällitikkauksineen.

torstai 19. tammikuuta 2012

Kierrätyskirjekuoret + ohje






Tässä hiljattain joku kommentoi tekemääni korttia ja vinkkasi, että olisi tarvetta pienille kierrätetyille kirjekuorille. Yhtenä iltana avatessani ikkunakirjekuorta keksin, että C5-kokoisesta kirjekuoresta saisi kätevästi kaksi pientä kuorta. 

Nykyään monissa ikkunakirjekuorissa on sulkemisläpän vieressä sellaiset viillot, jotka on kai tarkoitettu helpottamaan avaamista. Minä en ole oppinyt käyttämään kyseistä keinoa, vaan avaan kuoren laittamalla sormen läpän toiseen päähän, jossa on pieni rako ja avaan läpän siististi. Avausmekanismi säilyy siis käyttämättömänä.




Leikkasin ikkunallisen kirjekuoren puoliksi.


Teippasin leikatun reunan kiinni.
Tähän voisi käyttää kauniita teippejä,
joista olen lukenut monesta blogista viime aikoina.
Älä teippaa mahdollisten viiltojen kohdasta, 
jotta kuoren saa auki hyvin.
Liimaa lopuksi kuoren läppä kiinni paperiliimalla.


Kuoreen oli painettu postimerkin kohdalle sellainen
yrityksien käyttämä postimerkin vastine. Liimasin sen
päälle toisesta kirjekuoresta leikkaamani ympyrän
kuviopuoli ylöspäin ja piirsin sen ympärille kukan terälehtiä.
Tuohon kohtaan pitäisi laittaa tietty lähettäjätiedot.



Tervetuloa uusi lukija Kurkku Ananas Kaspian!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kokeilu: Digineulanreikäkamera





Olen aivan innoissani. Tein eilen ensimmäisen neulanreikäobjektiivin digikameraani ja kuvasin yömyöhään. Irrotin tehdastekoisen objektiivin ja laitoin tilalle nuuskarasiasta valmistamani objektiivin. (En ole alkanut käyttää kyseistä ainetta, mutta luin jostain, että nuuskarasiasta on kätevä tehdä neulanreikäobjektiivi ja niin olikin, sen halkaisija on juuri sopivan kokoinen.)

Valotusaika oli kummassakin kuvassa 30 sekuntia. Olin varautunut tunnin valotukseen, mutta tulin kokeilleeksi lyhyttä aikaa aivan vahingossa. Nämä kuvat ovat luvattoman huonolaatuisia. Täytyy siis parannella objektiivia ja harjoitella lisää kuvankäsittelyä.

Aikaisemmin olen kuvannut perinteisellä neulanreikäkameralla.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Laukku veljen farkuista

Laukku farkkujen lahkeesta

Olen iloinen, kun vanhempani ovat säilyttäneet puhki kuluneita housuja siltä varalta, että joku tekisi niistä jotain. Vaikka farkut olisivat kuluneet jostain kohtaa puhki, niissä on yleensä vielä paljon käyttökelpoista kangasta. Erityisesti tykkään tehdastekoisista saumoista.

Helppo laukku farkkujen lahkeesta

Sain idean tähän laukkuun VMSomⒶ Koppa -blogista. Laukkuni on yhden lahkeen alaosa. Lahkeensuu on laukun yläosa, joka taittuu läpäksi. Hihna taas on toisen lahkeen päärme. Ratkoin farkkujen vyötäröltä Cottonfieldin merkin ja ompelin sen laukun läpän kuluneimpaan kohtaan.

Helppo laukku farkkujen lahkeesta

Edit: Myöhemmin ompelin tämän laukkun sisälle taskun, jonka ohje on täällä.


tiistai 10. tammikuuta 2012

Ystävän ihana koti









Vietin loppiaista yhden ystäväni luona maalla Etelä-Suomessa. Hän oli laittanut jouluvalosarjan juomalasihyllylle. Eikö käykin hyvin (4. kuva ylhäältä)? Hirsiseinineen ja puuhelloineen talo on aivan unelma. Seinätarrat ja muut tyyliin sopivat yksityiskohdat kruunaavat kokonaisuuden.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kertakäyttöpainatus kankaalle + ohje




Kertakäyttöinen kumipainatus on kätevä tehdä vaatteeseen muovipussista. 

1. Leikkaa muovista (kauppakassi tai jätesäkki) kuvioita. Kirjaimet saat näppärästi saman kokoisiksi siten, että leikkaat suorakulmion muotoisia paloja ja poistat jokaisesta palasta ylimääräiset kohdat:




2. Asettele kuviot kankaalle ja silitä ne kiinni leivinpaperin läpi kahden tai kolmen pisteen lämpötilalla riippuen kankaan materiaalista.

Huom! Vie silitysrauta muovin luo nopeasti, jottei muovi kutistu lämmön vaikutuksesta, vaan vain tarttuu kankaaseen.




Muovi irtoaa yhtenä kappaleena kulmasta repäisemällä jättämättä jälkeä kankaaseen. (Tee kokeilu kuitenkin varmuuden vuoksi). Pesua tämä painatus ei kestä. Tämä on kätevä tekniikka painaa kuvia tai tekstiä esimerkiksi paitaan, jota haluaa käyttää yksivärisenä myöhemmin, esim. polttareihin. Kuulin tästä tekniikasta vuosia sitten silloiselta oppilaaltani.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Arvokas ja herkullinen jäte

Yle Areenalla on nähtävissä dokumentti Arvokas ja herkullinen jäte vielä 30 päivän ajan. (edit: nykyään katsottavissa YouTubessa) Videossa näytetään, miten paljon syömäkelpoista ruokaa heitetään roskikseen kaupoista ja paneudutaan ongelmaan monelta kantilta. Entisenä (lue: ei enää niin aktiivisena) dyykkarina on ilo huomata, että ruuan pois heittäminen nostetaan esille näin avoimesti. Eläessäni dyykatulla ruualla huomasin, että pienen lähikaupan roskiksesta pystyisi elämään aika moni ihminen. 

Yhdessä entisessä työpaikassani juttelin keittiöhenkilökunnan kanssa ruuan pois heittämisestä. Ruokamäärät, mitä tuossa koulussa heitettiin roskiin, olivat aivan käsittämättömän suuria, mutta tuskin suurempia kuin muualla. Suunnittelin tekeväni diilin keittiön tätien kanssa, että veisin heille pakasterasioita, joihin he sujauttaisivat minulle roskaruokaa. Myydä he eivät sitä enää saaneet nykyisten säädösten myötä. Kiinnijäämisen pelko oli kuitenkin liian suuri, niin en päässyt vähentämään jätettä.

Minulla on vähän ikävä dyykkausaikaa. Dyykkaus oli myös sosiaalinen tapahtuma - ainakin joskus. Keikalle lähtiessä oli jännittävää, sillä koskaan ei tiennyt, mitä löytyisi iltapalaksi ja seuraavan päivän ateriaksi. Monesti jouduin syödä sisäfilettä ja kalliita Valion jukurtteja, sillä vaikka niiden hinta oli alennettu viimeisen myyntipäivän alla, ne olivat edelleen kalliimpia kuin muut lähes vastaavat tuotteet eikä porukka ostanut niitä. Koskaan en ole syönyt niin kallista ruokaa kuin dyykatessani.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Toinen hame veljen farkuista


Innostuin ompelemaan uusia tuotteita vanhoista farkuista joululomalla enemmänkin. Veljen vanhoista farkuista syntyi tämäkin hame. Hameen neljä etummaista suikaletta ovat samoista housuista kuin ensimmäinen hame (edit: sekä laukku). Tällä idealla tehtyjä hameita olen nähnyt monessa blogissa viime vuonna. 

Piirsin hameeseen erittäin yksinkertaisen kaavan ja se osoittautui toimivaksi. 38 cm korkealla suikaleella on leveyttä yläreunassa 10 cm ja alareunassa 12 cm.  Leikatessani lisäsin sentin saumanvarat sekä alareunaan kääntövaraa 3 cm. Vyötärölle ompelin 9 cm korkean resorin. Resori näytti ennen ompelua aivan liian kireältä, mutta jotta sinne ei tarvitse laittaa sisälle kuminauhaa, sen täytyy olla napakka. Resorivyötäröinen hame on miellyttävin vaihtoehdoista, jotka minä tiedän.

torstai 5. tammikuuta 2012

Hame veljen farkuista







Viettäessäni joululomaa vanhempieni luona löysin veljeni vanhat farkut. Tein niistä hameen samalla periaatteella kuin viime talvena mustista housuista, eli ratkoin haarasauman auki ja ompelin hameen malliseksi. Housujen vyötäröstä tein hameen helman ja hameen vyötärölle laitoin resorin. Erinäisiä sisäänottoja tein moneen kohtaan, jotta sain hameesta istuvan.

Näissä farkuissa on edessä paikkataskut. Olen suunnitellut ompelevani niiden suun kiinni ja avaavani pohjat, jotka siis ovat nykyään ylöspäin. Näin saisin hameeseen käyttökelpoiset taskut.

(Edit: Täältä löytyy farkkusuikaleista tekemäni hame)


Miumau, tervetuloa Hääräämön lukijaksi!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Onnittelukortti leipäpussista


Onnittelukortti leipäpussista


Onnittelukortti leipäpussista


Nähdessäni eilen illalla Elosen ruisleivän kauniin käärepaperin päätin tehdä kortin tuosta juuri tyhjentyneestä leipäpussista. Leikkasin siitä joulukortti kaavanani palan, jossa on kiemurakuviota. Liimasin tuon paperin kauraryynipakkauksesta säästetylle kartongille. Hahmottelin kirjaimia onnea-tekstiin ja leikkasin kirjaimet leipäpussin vaaleasta osasta.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Kauppakassi siskon farkuista


Kauppakassi vanhoista farkuista



Vuosia sitten äidille tekemäni kauppakassit alkavat olla jo aikansa eläneitä. Ompelin uuden kassin siskon vanhoista farkuista. 

Laitoin lahkeidensuut kassinsuuksi, joten sain siistin ja tehdastekoisen näköisen reunan. Keskelle kassia sijoitin saumat, joista olin ommellut lahkeet yhteen. Jotta kassin yläreuna näyttäisi siistiltä noidenkin saumojen kohdalta, ompelin sauman yläosan pussiin (alempi kuva). 

Leikkasin kolmiot kirpparilta ostamani huomioliivin heijastinnauhasta ja ompelin ne kassin etu- ja takatakaosan keskisaumaan.


Edit: Tein toisenkin farkkukassin hiljattain, sen näet täältä.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Neuletakin nro 2 korjaus virkkaamalla






Ennen


Jälkeen


Kirpparilta vuosia sitten ostamani neuletakki oli jo aika rispaantunut hihansuista ja kyynärpäistä. Nyt joululomalla korjasin sen virkkaamalla. Virkkasin kerroksen kiinteitä silmukoita hihansuihin. Kyynärpäihin tein jotain ja purin pois, kun tajusin, että saan toivomanlaistani jälkeä virkkaamalla oikealta puolelta, mutta noukkimalla langan nurjalta. Tein tavallaan ketjusilmukoita, jotka kiinnittyivät neuleeseen joka silmukan yhteydessä, kun otin langan neuleen läpi nurjalta puolelta. Samanlaisen lopputuloksen olisin saanut varmaankin kirjomalla linnunsilmäpistoilla. En varsinaisesti korjannut kyynärpäitä, vaan yritän harhauttaa katseen kuvioon kuluneen neulepinnan sijaan.

Käytin kahden sävyistä oranssia aika ohutta puuvillalankaa, jotka virkkasin kaksinkertaisena, siis virkkasin kahdesta lankakerästä yhtä aikaa. Sävyero on pieni, mutta tuo vähän elävyyttä silmukoihin.


Tervetuloa seuraamaan Hääräämön touhuja uusi lukija Maikki!


(Edit: Lisää kuvia neuleesta täällä)