Sivut

torstai 15. syyskuuta 2011

Museoteatteri ja emalikorutyöpaja

"Minä olen Anelma Hermanoff ja minulla on unelma: Haluan löytää Korundin. Se on mineraali mistä safiiri syntyy. Maailma lepää safiirin päällä, safiirin joka heijastuu taivaalle. Siksi taivas on sininen. Täällä on luonnon voimia, Nature Forte, ehkä täällä on myös Korundi. Lähdettekö kanssani etsimään Korundia?"

Näyttelijä Irene Tikan roolihahmo Anelma Hermanoff johdatti eilen illalla tutustumaan Rovaniemen taidemuseon Nature Forte -näyttelyyn kulttuuritalo Korundissa, ja puhallinduo soitti museokierroksen eri vaiheissa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin museoteatteria. Se oli hieno yhdistelmä teatteria, kuvataidetta ja musiikkia. Suosittelen.





Museoteatterikierroksen jälkeen osallistuin työpajaan, jossa tehtiin emalikoru. Opin tekemään korun ripustusnyöriin sellaiset solmut, joiden avulla voi säätää nyörin pituutta. Luulin, että se olisi hankalampikin toteuttaa.



Laita nyöri ympyräksi. Vie nyörin päät jonkin matkaa toistensa päälle. Solmi kumpikin pää kiinni nyörin siihen kohtaa, jossa se on. Kuvassa vasemman puoleinen solmu on yhden kerran solmittu, oikealla kaksi kertaa, vähän niin kuin umpisolmu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti