Sivut

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Positiivisuuspäiväkirja + valokuvausvinkki


Luonnonvalostudio


Luonnonvalostudio


Ostin Risako-merkkisen LP-levystä tehdyn lehtiön Seinäjoen käsityömessuilta puolitoista vuotta sitten. Melkein puolen vuoden ajan olen kirjoittanut siihen joka ilta yhden mukavan asian kyseiseltä päivältä. Usein mieleeni on tullut useita positiivisia juttuja, ja sivu on tullut aivan täyteen.


Näin kuvasin luonnonvalostudiossa:


Tuotekuvaus luonnonvalostudiossa


Varjon avaaminen valkoisella paperilla

Avasin varjoja valkoisella aanelosella. Otin molemmat kuvat sen verran yläviistosta, että kuviin ei tullut horisonttia. Harmaa kansio riitti kooltaan hyvin kuvausalustaksi. Kuvasin ikkunan lähellä, joten valoa tuli kuvaan suurelta pinnalta. Tällöin varjot ovat kauniin pehmeät. Aurinko ei siis paistanut ikkunasta sisään.


Isompaa esinettä kuvattaessa tausta on hyvä laittaa kaarelle, kuten tässä ohjeessa (klik).

Valotuksen hallintaan löytyy apua täältä (klik).

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Autumn Mood -mekossa tunturijärvellä




Ompelin Autumn Mood -kaavalla (Ottobre 5/2013) kukkamekon, johon ostin neuloksen Ottobren liikkeestä Rovaniemeltä. Ruukaan ostaa mekkoihin ja tunikoihin vain pituuden verran kangasta. Hihat tein kolmesta kappaleesta: laitoin kainaloihin kiilan ja pidensin hihansuita noin 10 cm:n suikaleella.




Muita samalla kaavalla ompelemiani tunikoita näet täältä, täältä ja täältä.

Kuvasin taustat viime viikonloppuna Kiirunan kunnassa Pohjois-Ruotsissa, lisää kuvia kelkkareissusta täällä. Vaatteet kuvasin itselaukaisimella.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Arvonnan voittaja + tunturireissu Ruotsiin





Terveiset toissapäivän tunturireissulta Ruotsin Lapista Kilpisjärven läheltä! Talvi oli siellä parhaimmillaan. Aamupäivästä tuuli aikalailla, mutta iltapäivän puolella ei enää juurikaan. Lämpötila oli hieman nollan alapuolella.




Olen aivan ihastunut talviseen tunturimaisemaan: Näköpiirissä on vain lumen peittämiä järviä ja tuntureita, ei yhtään puuta eikä edes pensasta. Tunturin huipulta näkyy joka suuntaan tuntureita ja vuoria silmän kantamattomiin. Ajoin päivän aikana moottorikelkalla noin 60 km, mikä on pisin kelkkareissuni.


Horisontissa siintää Suomen puolella Saana.

Autot ja peräkärryt parkissa Kilpisjärventien varressa.

Otin kuvat 3.2 megapikselin kännykkäkameralla.





Hääräämön arvonnassa neulekirjan ja pyöröpuikot voitti Sirkka. Onneksi olkoon! Laitoin voittajalle sähköpostia.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

VAT - Torniolainen maamerkki





Otin nämä kuvat helmikuussa valokuvauksen näytössä Torniossa. Aiheena oli torniolainen maamerkki. Kuvasin Porthanin koulua. Tehtävänannon mukaan täytyi ottaa viisi kuvaa kuvitteelliseen paperijulkaisuun ja kaksi verkkogalleriaan.


Kuvasarja meni läpi, mutta raati poisti sarjasta ylimmän kuvan vedoten sen sekavuuteen. Tai tarkasti ottaen tehtävä ei mennyt vielä läpi, vaan minun pitää täydentää sitä: verkkogalleriakuvien resoluutio täytyy muuttaa pienemmäksi. Käytännössä siis homma on jo pulkassa. Kyseessä oli digitaalisen työnkulun näyttö, joten raati haluaa nähdä, että ymmärrän erinäisiä aiheeseen liittyviä asioita.


Kolmanneksi alimman kuvan sommittelu ei saanut kehuja, mutta koulun entisen oppilaan kuva sai kiitosta, sillä henkilö luo tarinaa rakennukselle. Tämä eläkeläisrouva tuli jututtamaan minua kuvatessani koulua.














Verkkogalleriaan:



Porthanin koulun entinen oppilas Sirkka-Liisa Ponkala

Oletko jo osallistunut Hääräämön arvontaan? Osallistumisaikaa on la 11.4. klo 21.00 asti.