Sivut

perjantai 30. tammikuuta 2015

Auto- ja sarjakuvapaketti




Paketoin pari lahjaa sanomalehteen. Olin saanut kukan mukana pari vuotta vanhan Hesarin sivuja, niitä paketoinnin kannalta mukavan isoja. Tossut (klik) paketoin autoaiheiseen sivuun. Sarjakuvasivusta tuli kääre tällä (klik) ohjeella tekemälleni essulle.




Laitan käytetyt lahjanarut talteen. Nämä punaiset koristeet ovat palvelleet koristeina aiemminkin.



Muita paketointiaiheisia postauksiani löydät täältä.

Oivaltavia vinkkejä paketointiin on Kaikki Paketissa -blogissa.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Ornamentteja heijastimesta farkkukassiin

Farkkukassi

Ompelin puhki kulutetuista farkuista kassin. Takataskut tuovat ilmettä toiselle puolelle, ja toisten farkkujen yhden takataskun laitoin sisätaskuksi. Sen näet tarkemmin ompeluohjeineen täältä.


Laukku vanhoista farkuista

Toiselle puolelle tein koristeita heijastinnauhasta. Leikkasin huomioliivistä ratkomani heijastinnauhan ensin puoliksi pituussuunnassa. Tästä noin kaksi senttimetriä leveästä heijastinnauhasta leikkasin kuvioita. Tai paremminkin leikkasin sen pituussuunnassa kahtia mutkitellen ja ompelin farkkukankaaseen. 


Heijastinornamentit farkkulaukussa

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Leikkiruoka: virkatut täytekeksit


Virkatut täytekeksit Lähikuva


Virkatut täytekeksit



Olen virkannut lahjaksi leikkitäytekeksejä. Tein eri värisiä ympyröitä ja yhdistin ne pujottamalla lankaa virkkuukoukulla kaikkien kerroksien läpi läheltä reunaa keksin ympäri. 

Leikkiruoka: Virkatut täytekeksit


Keksit ovat halkaisijaltaan 3 cm tai vähän pienempiä. Niihin on kätevä käyttää jämälankoja.

Inspiraatiota täytekeksien virkkaamiseen olen saanut mm. blogeista Tulppaaniuni ja Prinsessajuttu.


Aiemmin tekemääni leikkiruokaa näet täältä. 

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Chelsea FC -kassi

Chelsea FC bag






Ompelin kauppakassin jalkapallojoukkue Chelsean fanille. Olisin halunnut laittaa laukkuun joukkueen logon kangasmerkkinä, mutten löytänyt sellaista. Nähdessäni avainnauhan syyslomalla Lontoossa Chelsean fanikaupassa keksin, että voin tehdä siitä sangat.



Chelsea FC bag


Sininen puuvillakangas on kirpparilta ostamistani verhoista. Leikkasin heijastinkolmiot kirpparilta ostamastani huomioliivistä.