lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pyllynlämmitin villapaidasta




Ompelin kirpparilta ostamastani villapaidasta hameen jokunen viikko sitten. Laitoin paidan helman hameen helmaksi ja kavensin vähän sivusaumoja. Vyötärölle ompelin käänteen, johon pujotin kapean kuminauhan. 

Minulla ei ole paitoja, jotka kävisivät tähän hameeseen väreiltään. Olen jo pitkään ajatellut, että kannattaisi hankkia sellaisia vaatteita, joita voi yhdistellä jo omistamiini vaatteisiin. Aina tuo ajatus ei näköjään ole mielessä kovin kirkkaana.




Olen käyttänyt tätä villahametta farkkujen päällä pyöräillessäni. Se on osoittautunut oikein miellyttäväksi takapuolenlämmittimeksi pikkupakkasilla, kun en viitsi käyttää toppahousuja. Säätiedotuksen mukaan villahameelle on vielä käyttöä tänä keväänä täällä Rovaniemellä.




Satulanlämmittimenä on kirpparin ilmaiskorista otettu baskeri. Kuvissa vilahtelevat nahkarukkaset esittelin täällä (klik). Syksyllä varastetun pyöräni koriin olin pujotellut heijastinnauhaa (klik) ja samalla tyylillä laitoin heijastinta tämän nykyisen pyöräni koriin myös.


Kuvausassistenttinani toimi ystäväni Eeva, joka on ollut minulla usein mallina, mm. swantsi-kuvissa. Kuvauspaikka on Rovaniemen rautatiesilta.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Saamelaista nykytaidetta Korundissa



Marja Helander: Roi 50 cent, video

Merja Aletta Ranttila: osa teoksesta Sovitus, 2014, sekatekniikka


Suohpanterror: Julisteita, 2014




Yli 20 saamelaisen nykytaiteilijan teoksia on esillä Korundissa Rovaniemellä 25.5.2014 asti. 


Taidemuseo järjestää Korundissa työpajoja. Ruukaan viedä ryhmiä työni tiimoilta useamman kerran vuodessa museovierailulle ja sen yhteydessä työpajaan. Saamelaistaiteen näyttelyyn liittyvässä työpajassa piirrettiin tusseilla pop-taiteen tyylisesti saamen lipun väreillä. Töistä kootaan iso kokonaisuus museoon työpajatilan lähistölle.



Juho Kustaa Kyyhkysen (1875 - 1909) maalaus lähtökohtana




Koululaisten ja opiskelijoiden työpajan satoa




Edit 29.4.2014: Työpajoissa tehty pop-taidehenkinen teos on kasvanut:





Kuvat otin 3,2 megapikselin kännykkäkameralla.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Rukkasia nahkatakeista


Rukkaset vanhasta nahkatakista





Ompelin aiemmin talvella lapasia vanhoista villapaidoista, mutta niistä tuuli läpi pyöräillessäni. Ostin kirpparilta nahkatakeista ratkottuja nahkapaloja ja tein niistä rukkasia. Hyödynsin takkien tikattuja saumoja rukkasten koristeiksi. Vuorina on muun muassa fleeceä. 

Tein rukkaset lapasten kaavalla, joka on Mallikelpoinen-blogista. (Tuo kaava ei ole enää saatavilla, mutta Tehtaamosta saat lapaskaavan)

Olen ommellut tänä talvena viidet nahkarukkaset. Neljä ensimmäistä paria ompelin nahkaneulalla, mutta tehdessäni viidettä paria huomasin kesken ompelun, että olin unohtanut vaihtaa koneeseen neulan. En huomannut ommellessa mitään eroa tavallisen ja nahkaneulan välillä. Joistain valmiista rukkasista näkyy, että nahkaneula oli rikkonut resoria, siis resoriin oli tullut silmäpakoja. Vaikuttaa, että nahkaneula ei olisi mitenkään välttämätön tällaista pehmeää nahkaa ommeltaessa.

Edit: Nahkaneula oli tuhoisa resorille. Resori on ratkennut irti joistain rukkasista nahkaneulalla ompelemastani saumasta.


Kuvasin luonnonvalostudiossa:






Laitoin ison paksun valkoisen paperin lattialle ikkunan lähelle ja rukkaset paperin päälle. Aurinko ei paistanut suoraan kuvauspaikkaan, joten valo on sopivan pehmeä. Kamera oli jalustalla, koska valotusaika oli pitkä: 0,4 sekuntia. Käytin pienempää valkoista tukevaa paperia heijastimena, jolla vaalensin varjoja. Kaksi alinta kuvaa otin kännykällä.


Aika: 0,4 s, aukko: f/4.5, herkkyys: ISO 200



Toisteksi alimmassa kuvassa näkyvät farkkutossut näet tarkemmin täältä (klik).

Edit: Miehelleni tekemäni nahkarukkaset näet täältä (klik).

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Ohje: Minivoileipäkakku kahdelle





Minivoileipäkakun säilytykseen ei tarvita erityisiä astioita, vaan sen voi tehdä matalalle lautaselle. Laitan kakun lautasineen muovisessa hedelmäpussissa jääkaappiin. Voileipäkakku on hyvä tehdä syöntiä edeltävänä päivänä, jotta se ehtii vetäytyä.


Tarvikkeet:


  • 4 siivua paahtoleipää
  • tuorejuustolevitettä
  • tomaatti
  • puolikas paprika
  • ruohosipulia
  • kinkku- tai kalkkunaleikkeitä
  • italiansalaattia
  • kostutukseen maitoa tai vettä, johon sekoitetaan kasvis- tai lihaliemikuutio




Minivoileipäkakun ohje:


1. Pese ja paloittele tomaatti ja paprika,
silppua ruohosipuli.



2. Kostuta leipäsiivu esim. vedellä, johon
olet sekoittanut kasvisliemikuution.

Huom! Saat kostutettua leivän reunat
kätevästi niin, että dippaat leipää
astiassa, jossa on kasvislientä.

3. Levitä leivälle italiansalaattia.

4. Kostuta seuraava leipäsiivu (katso kohta 2)
ja laita se ensimmäisen siivun päälle.

5. Voitele leipäsiivu tuorejuustolla.

6. Laita tuorejuuston päälle tomaattia ja
paprikaa paloiteltuna sekä
ruohosipulisilppua.

7. Laita seuraavaan väliin italiansalaattia.


8. Voitele ylin leipäsiivu tuorejuustolla.

Voit antaa kakun vetäytyä jääkaapissa yön yli

ennen päällystämistä tai päällyksien kanssa.


9. Päällystä voileipäkakku kinkku-
tai kalkkunasiivuilla:

- Voitele tuorejuustolla melkein puolet siivusta.
- Pyöräytä voitelemasi kohta
ruohosipulisilpussa tai ripottele
ruohosipulisilppua voitelemaasi kohtaan.

10. Laita siivu kakun reunaan siten,
että sen yläosa tarttuu tuorejuustoon,
jolla voitelit kakun päällisen.

11. Peitä kakun reunat joka puolelta.

12. Laita kakun päälle koristeeksi
esim. ruohosipulin kukkia.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pöytäkoriste kukista





Olin hiljattain juhlissa, joihin äiti teki kukista pöytäkoristeet. Hän laittoi alumiinifoliopalasen päälle lasipurkista otetun peltikannen. Kannelle hän laittoi palan kostutettua oasis-sientä, johon tökki koivunoksia ja puolukanvarpuja sekä ruusuja. Hän nosti folion reunat ja muotoili ne sillein, että näytti, että asetelmalla olisi ollut korkeampikin alunen.




Äiti oli pitänyt koivunoksia vedessä joitain päiviä, jotta niihin tuli hiirenkorvat.


torstai 6. maaliskuuta 2014

Lisää rimpsulaukkuja + ompelukurssi






Kangaskauppa Signes järjestää rimpsulaukkukurssin Rovaniemellä keskiviikkoiltoina 12.3. ja 19.3.2014. Mie opastan siellä laukkujen ompelussa. Tarkempia tietoja kurssista näet Signesin sivuilta (klik). Tervetuloa!

Aiemmin ompelemiani rimpsulaukkuja on nähtävillä täällä (klik)

Kukkalaukussa olevan ruusukkeen ohje löytyy täältä (klik).




Ostin ennen joulua Lidlistä tekstileimasimen, jolla voi leimata myös kankaalle. Tein Hääräämön ensimmäiset merkit tuolla leimasimella näihin laukkuihin.


Tämä postaus on blogiyhteistyötä kangaskauppa Signesin kanssa.