keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kirjakello



Ostin viime talvena Keuruulta tämän kirjakellon Tiltaltti-nimisestä kierrätyspuodista. Sieltä ostin myös disketistä tehdyn muistilehtiön, näet sen täältä.





Näin kuvasin:


Otin nämä kuvat luonnonvalostudiossa samalla tavalla kuin raitajukurttikuvat, jotka näet täältä. Nyt minulla tosin oli isompi taustapaperi. Kiinnitin paperin pyykkitelineeseen Prismasta ostamillani jousipuristimilla (75 mm), toimiva ratkaisu.


torstai 24. lokakuuta 2013

Autumn Mood -tunika



Ompelin Ottobren (5/2013) Autumn Mood -tunikan Tornion Eurokankaasta ostamastani kankaasta, joka taitaa olla velouria. Tunikan alaosan tein yhtä numeroa yläosaa isommaksi.



Yksi kenialainen tuttuni teki minulle pikkuletit. Hän laittoi hiuksiini neljä pakettia hiustenpidennyksiä, kolmea eri sävyä. Minulla on ollut pikkuletit kerran aiemminkin, silloin huomattavasti pidemmät. Vaikka tykkäsin edellisellä kerralla leteistä paljon, en ollut ajatellut enää ottaa lettejä. Tässä syksyllä tarjoutui kuitenkin hyvä mahdollisuus letteihin.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kasseja



Kassi vanhoista farkuista


Innostuin kassien ompelusta tänä syksynä. Olen tehnyt lahjaksi toinen toistaan yksinkertaisempia kasseja, mutta lähes jokaisen kassin kohdalla olen keksinyt tai oivaltanut jotain uutta.

Farkkukassin tein puhki kuluneista farkuista. Kaksi muuta kassia on käyttämättömistä kankaista. Kassien heijastimet ratkoin kirpparilta ostetusta huomioliivistä.






tiistai 15. lokakuuta 2013

3D-letti neljällä & sotkuinen kalanruoto + ohjelinkkejä

Olen löytänyt paljon erilaisia lettiohjeita netistä viime kuukausien aikana. Tässä kuvia ja ohjelinkkejä muutamista lettikokeiluistani:

3D-letti


kolmiulotteinen letti

 
Kolmiulotteisen neljällä letitetyn letin ohje löytyy Cute Girls Hairstyles -blogista (video on postauksen lopussa). Letti on yksinkertainen: Reunimmainen kahden yli, takaisin päin yhden ali, sitten sama toiselta reunalta.


Kalanruotoletti


Sotkuinen kalanruotoletti

Kalanruotolettin ohje on Cute Girls Hairstyles -sivuston videolla French Fishtail Braid. Tein letin ranskalaisen osuuden eri tavalla kuin videossa, mutta nypin letin hännän, kuten videossakin. Nyppimällä letistä tulee rennompi (sotkuinen) ja paksumman näköinen.


Circle Crown Braid




Circle Crown Braid aloitetaan tekemällä poninhäntä, johon ei oteta mukaan pään reunimmaisia hiuksia. Ranskalaiseen lettiin otetaan vähän kerrallaan hiuksia poninhännästä. Löydät Lilith Moonin ohjevideon täältä. Samalla idealla tehty huomattavasti monimutkaisemman näköinen letti löytyy täältä.


Vesiputousletti


Vesiputousletti


Letin alun letitin ranskalaisen letin tavoin, mutta otin hiuksia lisää vain otsan puolelta eli tein puoliranskalainen letin. Loppu on vesiputouslettiä (waterfall braid), johon on ohje mm. täällä.


torstai 10. lokakuuta 2013

Vieraspyyhkeet ja vessan sisustus




Tein keskeltä puhki kuluneesta astiapyyhkeestä kaksi vieraspyyhettä.
Leikkasin puolipellavaisen valkoisen pyyhkeen puoliksi ja leikkasin vähän kulunutta kohtaa pois. Päärmäsin leikkaamani reunan, ja niin tuli kaksi uutta vieraspyyhettä valmiiksi. Ripustuslenkkejä ei tarvinnut ommella, sillä alkuperäisessä pyyhkeessä oli ripustuslenkki kummallakin lyhyellä sivulla.

Pyyhenaulakon nimikyltit näet tarkemmin täältä.
Edit: Uudet näppäimistöstä tehdyt nimikyltit esittelin täällä.






Haaveilin yli kymmenen vuotta sitten, että vessassani olisi ikkuna, jotta voisin laittaa sinne viherkasveja. Missään asunnossani Rovaniemellä vuosien varrella ei ole kuitenkaan ollut ikkunallista vessaa. Edellisen kämppäni vessaan (klik) laitoin kokeeksi vessaan kesveja ja hyvin pärjäsivät ilman luonnonvaloa. Nykyään en meinaa muistaa kastella vessan kasveja. Silti ne ovat ihan hyvässä kunnossa.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Käsityömessut ja muotinäytös



Lähdin eilen aamulla Rovaniemeltä käsityöjunalla Seinäjoen käsityömessuille ja tulin tänä aamuna yöjunalla takaisin. Reissun parasta antia oli mielestäni käsityöjuna, jossa varmaankin kaikilla oli mukana joku käsityö. Käsityövaunussa sai ohjausta sukan kantapään neulomiseen ja muihin käsityöpulmiin. Siellä oli mukava tutustua ihmisiin ja nauttia rennosta ilmapiiristä. 

Birgitta Sassi Taito Lappi ry:stä antoi minulle käsityöjunassa kaksi kerää Roosa nauha -sukkalankaa sekä sukkapuikot kiitokseksi blogiyhteistyöstä. Paljon kiitoksia! Lupasin neuloa sukat ja esitellä ne täällä Hääräämössä. En ole koskaan neulonut sukkaparia, vain joitain yksittäisiä sukkia. Haastetta siis riittää.

Käsityömessujen näytteilleasettajista nostaisin esille Heidi Keskitalon RISAKO-tuotemerkin takaa. Hän suunnittelee ja valmistaa mm. laukkuja kierrätysmateriaaleista. Ostin hänen tekemänsä pienen muistikirjan, jonka kannet on vanhasta LP-levystä.

Ostin myös LP-levyistä tehdyn laukun. Sen on suunnitellut ja tehnyt Anni Iivarinen. Hänellä on ASMI-tuotemerkin alla oivaltavia kierrätystuotteita sormuksista lähtien.

Ostin messuilta myös pari kangaspalaa. Useammallakin näytteilleasettajalla oli myytävänä paljon kirjavia ohuita puuvillakankaita. Toinen ostoksistani on hälytysajoneuvokuvioinen kangas, josta aion ommella jotain 3-vuotiaalle nuorelle miehelle. Hänestä tulee isona poliisi, rakennusmies ja palomies Sami.




Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ja Etelä-Pohjanmaan Taito ry:n puheenjohtaja Helena Teräväinen luovuttivat Marjo Remekselle vuoden 2013 Käsityöteko-palkinnon.



Suunnittelija Marjo Remes kertoi päälavalla Joulupukin kanssa tunnelmia käsityöjunasta, jolla saapuivat messuille. 
 






Siiri Ali-Haapala ja Miia Heikkala Kokkolan ammattiopistosta osallistuivat Muotia Käsillä -pukusuunnittelukilpailuun. He suunnittelevat ja toteuttavat vintage-asun kolmen päivän aikana käytöstä poistetuista vaatteista. Valmiit asut nähdään muotinäytöksessä huomenna, sunnuntaina klo 14.

Perjantai-iltana Seinäjoki Areenalla oli Roosa nauha -muotinäytös. Se oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Mallina oli mm. Anneli Jäätteenmäki ja Joulupukki.





Joulupukki ja Roosa nauha -villasukat








Tämä käsityömessumatka on blogiyhteistyö Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy:n kanssa.



FB:n Saumanvara-ryhmän eilinen Roosa nauha -huutokauppa on tuottanut melkoisen potin rahaa. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi nettisivuillaan aiheesta, voit lukea jutun täältä. Nyt keräyssumma on jo melkein viisi tuhatta euroa. Syöpäsäätiön sivulta näet reaaliaikaisen kerätyn summan. 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Käsityöjunassa kohti Seinäjokea








Joukko lappilaisia käsityöharrastajia matkustaa parhaillaan junalla Seinäjoen käsityömessuille. Tarja Alakörkkö ja Matti Heikinoja viihdyttävät matkustajajoukkoa haitarimusiikilla, ja suunnittelija Marjo Remeksen suunnittelemat koristeet ikkunoissa tuovat tunnelmaa käsityövaunuun. En ole ollut mikään suuri haitarimusiikin ystävä, mutta täällä olen kyllä nauttinut siitä.


Riittu Haavikko ja Päivi Välimaa 
neulovat sukkaa ja kaulahuivia.


Käsityövaunuun vierailulle tullut joulupukki sai pirtanauhavyön
lahjaksi erikoisneuvoja Katriina Jankerilta Taito Lapista.



Marjatta Kelloniemi opastaa nuorta matkustajaa 
pipon virkkauksessa.




Tunnelmia käsityömessuilta julkaistaan Hääräämössä viikonlopun aikana, luvassa kuvia mm. Roosa nauha -muotinäytöksestä.

Tämä matka on blogiyhteistyö Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy:n kanssa.


Käy vilkaisemassa tänään pe 4.10. klo 20.00 asti auki olevan käsityöhuutokaupan tuotteita! Facebookin Saumanvara-ryhmän jäsenet ovat ommelleet ja neuloneet lähes 250 tuotetta Roosa nauha -keräyksen hyväksi.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Huuda omaksesi pinkki laukku!




Tämä laukku sekä paljon muita kauniita käsitöitä huutokaupataan tulevana perjantaina 4.10.2013. Tuolloin on kansainvälinen Roosa nauha -päivä. Roosa nauha -keräys auttaa rintasyöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä lisää tietoa rintasyövän ehkäisyn mahdollisuuksista. 

Facebookin Saumanvara-ryhmässä haastettiin jäseniä ompelemaan tuotteita Roosa nauha -keräyksen hyväksi. Kaikissa huutokaupan tuotteissa on jotain pinkkiä. Voitetun tuotteen summa maksetaan suoraan keräyksen sivuille (klik), eli se menee lyhentämättömänä Syöpäsäätiölle. Lahjoituksen voi tehdä myös osallistumatta huutokauppaan.

Huutokauppa alkaa lastenvaatekirppari Piilon Facebook-sivulla (klik) perjantaina 4.10. klo 8.00 ja päättyy saman päivän iltana klo 20.00. Osa huutokauppaan tulevista tuotteista on jo nähtävillä em. sivun Roosanauhahuutis-kansiossa.

Ompelin tämän laukun rahin ja tablettien jämäkankaasta, joka on keinonahkaa. Vuori on Maija Isolan Marimekolle suunnittelemaa Muija-kuosia kirpparilta löytämästäni pussilakanasta, 100 % puuvillaa. Laukku on kooltaan 30 cm x 35 cm. Laukussa on pari pientä heijastinta. Ne eivät tokikaan riitä ainoiksi heijastimiksi, mutta ovat hyvänä lisänä. Tänään vietetään ensimmäistä kertaa heijastinpäivää (1.10.), ja Liikenneturva muistuttaa heijastimien käytöstä pimenevinä syysiltoina.

 
Terveiset Iso-Ylläkseltä:








...ja Kuertunturilta:







Suosittelen Ylläksen vaellusreittejä. Tunturireissujen jälkeen katsoin geokätköilykarttaa ja huomasin, että sekä Kesänkijärvellä että Kuertunturilla olisi ollut kätkö. Parin viime vuoden aikana kätköilyni on ollut satunnaista tai käytännössä tauolla. Löysin geokätköilysivustolta yhteenvedon kätköilyaktiivisuudestani. Hauska yksityiskohta oli, että olen löytänyt kätköjä eniten elokuussa ja yleisimmin lauantaisin.