sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kolmen rusetin tyyny + Ylläs


Kolmen rusetin tyyny


Ompelin rusettityynyn tuliaiseksi työkaverilleni, jonka mökillä kävin kylästelemässä Ylläksellä. Tein saman tyylisen tyynyn viime kesänä, näet sen täältä. Helppo ohje koristetyynynpäälliseen on täällä.



Käsittelin tyynyn kuvat kirkkaammiksi, mutta viime aikoina minulla on ollut ongelmaa tuodessani kuvia Bloggeriin. Google kertoo tekevänsä pikaparannuksia kuviini enkä saa tuota toimintoa pois päältä. Olisiko vinkkejä, miten voisin palata pikaparannuksettomaan tilaan tms?



Kävimme patikoimassa kahdeksan kilometrin Tähtipolku-nimisen lenkin Kesänkijärvi - Pirunkuru - Tahkokuru. Suosittelen lämpimästi tuota reittiä. Seuraavat kuvat ovat sieltä:


Kesänkijärvi Ylläs


Pirunkuru Ylläs




 


tiistai 24. syyskuuta 2013

Raitajukurtti + ohje

ohje: raitajukurtti välipalaksi

Raitajukurtin ainekset:


  • omenasose
  • maustamaton jukurtti
  • mysli

Laita aineksia lasiin haluamasi paksuiksi kerroksiksi.
 

Raitajukurtin ainekset: omenasose, maustamaton jukurtti, mysli


Löysin tämän ohjeen ruotsalaisen Ica Max -kaupan reseptilehdestä tänä syksynä. Tätä voisi soveltaa ja kokeilla muilla hilloilla tai varmaankin esim. marjoilla.


Valokuvausvinkki luonnonvalostudioon:



Valokuvausvinkki luonnonvalostudioon


Käytin kuvauksessa taustana isoa vesiväripaperia. Tähän käy mikä tahansa iso valkoinen kartonki. Kun taustapaperi tai -kartonki on kaarevasti, kuvaan ei tule horisonttia. Minun paperissani on keskellä taite, joten en pysty hyödyntää sitä koko leveydeltä tai joudun photoshoppaamaan taitteen pois kuvasta. 

Avasin varjoa valkoisella paperilla (A4). Vein paperin heijastamaan valoa niin lähelle tuotetta, että se ei näy kuvassa. Tällöin varjosta tuli vaaleampi. Käytin jalustaa, sillä syksyisenä aamuna valoa ei ollut kovin paljon, vaikka sää vaikuttikin ihan kirkkaalta.

Samantyylinen valokuvausvinkki löytyy täältä (klik).

torstai 19. syyskuuta 2013

Käsityöjuna Rovaniemeltä Seinäjoelle




Vaunullinen käsityöharrastajia hyppää junaan Rovaniemeltä parin viikon päästä, perjantaiaamuna 4.10.2013, suuntanaan Seinäjoen Käsityömessut. Junassa on hyvin aikaa tehdä käsitöitä, kuulla käsityökuulumisia ja mahdollisuus saada opastusta käsitöiden tekoon. Käsityövaunussa on mukana myös Birgitta Sassi Taito Lappi Oy:stä ja suunnittelija Marjo Remes sekä Joulupukki. Paluumatkalle lähdetään puoliltaöin yöjunalla. Mukaan mahtuu vielä, varaa paikkasi täältä (klik).


Tämä on Hääräämön ensimmäinen blogiyhteistyö, yhteistyötahona Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy.  

Kuva: Seinäjoen Käsityömessujen materiaalia

torstai 12. syyskuuta 2013

Valokuvausopintojen näyttö: Historiallinen miljöö







Suoritin valokuvausopintojeni miljöökuvauksen simultaanitehtävän pari viikkoa sitten. Tehtävänä oli kuvata historiallinen miljöö Torniossa tai Haaparannalla, 3 - 5 kuvaa. Kuvasin Tornion Keskikadulla. Aikaa oli 24 tuntia kuvankäsittelyineen. 

Arviointiraati poisti alimman kuvan sarjasta. Tehtävä meni siis läpi neljällä ylimmällä kuvalla.


Tämä kuva pois sarjasta.
Ongelmana epäterävät kukat etualalla.
Kuva ei tuo uutta informaatiota sarjaan.


Lisää valokuvausnäyttöjen kuviani näet täältä.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kortit by Saara Sarparanta ja Lotta Vuorma


Kortit: Lotta Vuorma


Ostan tosi vähän käsityö- ja taidetuotteita. Tänä syksynä on kuitenkin tullut pari vastustamatonta tilannetta, viimeksi tänään. Ostin Lotta Vuorman kortteja Rovaniemeltä Pöykkölän Sadonkorjuu- ja designmarkinoilta Metsäruususta. Lettiaiheiset kortit ovat kuulemma aivan uusia. Pitihän minun yksi sellainenkin ostaa, sillä menneenä kesänä innostuin opettelemaan erilaisia lettejä. Ja ei pelkästään aiheen vuoksi, vaan tykkään tämänkin kortin tunnelmasta. 

Lisää Lotan kortteja ja julisteita näet Taidehuoneesta. Sieltä voit myös tilata niitä (tämän viikonlopun aikana tehdyt tilaukset postikuluitta).




Kortit: Saara Sarparanta


Näin Osuuskunta Nonakseen kuuluvan Saara Sarparannan poroaiheisia maalauksia postikortteina Rovaniemen Wanhoilla markkinoilla jokunen viikko sitten. Nämä porot halusivat välttämättä mukaani.




Saara ja Lotta opiskelivat ainakin osittain samaan aikaan kanssani kuvataidekasvatusta Lapin yliopistossa. Mukava nähdä, millaista taidetta toiset kuvisopet tekevät. Minä lähinnä häärään ompelukoneen kimpussa. No, jokaisella on oma polkunsa. :)


Kiitos kuvien julkaisuluvasta Lotta ja Saara!

torstai 5. syyskuuta 2013

Rahin vaaleanpunainen päällinen ja tabletit









Ompelin yhdelle ystävälleni irtopäällisen rahiin sekä neljä tablettia ruokapöytään vaaleanpunaisesta keinonahasta, jonka hän oli ostanut Eurokankaasta. Tavalliset saumat oli helppo ommella, siis silloin kun kankaan oikeat puolet olivat vastakkain. Reunojen käännökset, joissa täytyi ommella kankaan oikealta puolelta, olivat haastavia. Paininjalan alle olisi varmaankin kannattanut laittaa jotain paperia tms. jottei olisi tarvinnut syöttää kangasta nuppineulalla. En ollut ommellut aiemmin keinonahkaa.

Teen tämän kankaan tilkuista varmaan vielä jotain. (Edit: Ompelin jämäkankaasta laukun, näet sen täältä). Otan mielelläni vastaan keinonahan ompeluvinkkejä. Miten saisin paininjalan luistamaan?

maanantai 2. syyskuuta 2013

Valokuvausopintojen näyttö: skannaus ja toiminta




Minulla oli menneenä viikonloppuna valokuvausopintojen näyttö Torniossa. Palautin digitaalinen työnkulku -nimisen näytön kaikki ennakkotehtävät. Ne menivät läpi kahta omakuvaa lukuunottamatta.

Kuvan digitointi ja käsittely -tehtävässä täytyi skannata negatiivi tai dia, tai digitoida valokuva. Se piti käsitellä asiakkaalle painokuntoon. Skannasin noin kymmenen vuotta sitten neulanreikäkameralla ottamani negan. Olin tehnyt kameran Pringles-purkista. Valotin kuvan valoherkälle filmille, joka oli kooltaan 12 cm x 22 cm. Filmi oli purkin sisällä U-kirjaimen mallisesti, mistä johtuu linjojen vääristys. Otin kuvan silloisella koulullani, Piekkarilla. Tuohon aikaan taiteiden tiedekunta sijaitsi Piekkarilla eli Pienteollisuustalossa, tai siis osa TTK:ta.

Seuraavan kuvan olen jo kääntänyt positiiviksi ja peilikuvaksi. Ylin kuva on valmis Photoshopilla käsitelty kuva. Siitä olen poistanut roskat ja esim. pystyviivat, jotka olivat tulleet negatiiviin jostain syystä. Toin puhki palaneisiin kirkkaisiin kohtiin sävyjä tekemällä toisen valotuksen kuvasta ja maskaamalla kirkkaisiin kohtiin sävyjä tummemmasta kuvasta. Säädin kuvan valoisuutta ja kontrastia sekä rajasin kuvan.








Alkuperäinen nega



Samalla Pringles-purkkikameralla sekä filmipurkeista tekemilläni neulanreikäkameroilla ottamiani solarigrafiakuvia näet täältä

Menneen viikonlopun näyttöön palautin jo aiemmin täällä esittelemäni kuvasarjan, jonka aiheena oli toiminta. Tuon pilkkisarjan näet täältä. Käsittelin tosin kuvat uudelleen näyttöä varten. 

Tarkasti ottaen pilkkisarjani meni täydennettävästi läpi. En ollut täyttänyt kuvan metadataa tarpeeksi hyvin. Täytyy vielä palauttaa kuvat paremmilla ja tarkemmilla teksteillä varustettuina. 

Metatiedot kulkevat automaattisesti kuvan mukana. Kameran tiedot tallentuvat automaattisesti, mutta sinne voi lisätä esim. kuvaajan tiedot sekä hakusanoja. Facebook taitaa poistaa kaikki tiedot metadatasta, mutta Blogger tuntuu säilyttävän paljon, ellei kaikki?

Ajattelin tehdä ohjeen metadatan täytöstä tuonne Hääräämön kuvankäsittelyohjeisiin. Kun nettiin, esim. blogiin, laitetuissa kuvissa on hakusanoja metadatassa, hakukoneet löytävät kuvat paremmin. Hyvin täytetyt metatiedot auttavat myös omien kuvien löytämisessä esim. kovalevyltä.