lauantai 24. elokuuta 2013

Hääräämön keittokomero: Makaronisalaatti


Olen innostunut tekemään monipuolisemmin käsitöitä Hääräämön myötä. Kävisiköhän samoin keittiöpuuhasteluilleni, jos julkaisisin täällä ruokaohjeita? Tein yläpalkkiin erillisen Keittokomero-välilehden, jonne kerään Hääräämössä julkaisemiani ruokaohjeita, taatusti helppoja ja nopeatekoisia. Tai no eihän sitä tiedä, kuinka vaikeita ja työläitä ruokia innostun kokkaamaan..


Makaronisalaatti
kylmä pääruoka
noin viidelle




Ainekset:

- makaronia n. 200 gr (puolet pienestä pussista)
- kinkkusiivuja 300 gr (tavallisen kokoinen paketti)
- kaalia tai esim. jäävuorisalaattia ei kovin paljon tai maun mukaan
- feta-tyyppistä juustoa n. 100 gr tai maun mukaan
- sipuli

Lisäksi kastikkeeseen:
öljyä, etikkaa, suolaa, sokeria ja mustapippuria


Voit laittaa salaattiin myös esim. kananmunia 
tai jättää joitain ainesosia pois.



1. Keitä makaronit.

2. Pilko kinkku ja sipuli sekä juusto, 
jos se ei ollut ostettaessa kuutioina.

3. Raasta juustohöylällä kaalia tai jos et halua siitä 
kovin mehukasta, pilko sitä puukolla.

4. Yhdistä ainekset.

5. Tee kastike: 
- Kaada lasiin noin 0,25 dl öljyä ja noin 1 tl etikkaa. 
- Laita vähän suolaa, sokeria ja mustapippuria. 
- Sekoita ainekset ja maista, tarvitseeko lisätä jotain ainesosaa.

6. Kaada kastike salaattiin ja sekoita.

7. Jos tässä vaiheessa ei ole hirmuinen nälkä, 
laita salaatti jääkaappiin viilenemään.


Hyvää ruokahalua!

11 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Nam, sopivan helppo ja nopsa ohje. Tätä täytyy kokeilla seuraavan kerran, kun pitää saada ruoka pikaisesti pöytään.

Nelli L kirjoitti...

Kaali on todella mahtava vaihtoehto salaattien pohjaksi...

Laura kirjoitti...

Kiitos viesteistä!

Nelli: Kaali on kyllä hyvää erityisesti raastettuna, ja edullista ja muistaakseni c-vitamiinipitoistakin. :)

Pikku Akka kirjoitti...

Tämä pitää ottaa talteen. :)

outi kirjoitti...

Ymmärrän logiikkasi tekemisen ja bloggaamisen suhteesta. Saman ajatuskuvon mukaan harkitsen aina hetkittäin siivousblogin aloittamista.;)

Aarnilintu kirjoitti...

Kuulostaa varsin herkulliselta ja nopeille, evääksi sopiville salaattiohjeille on aina kysyntää. Tämä menee siis talteen myös minun keittokomerooni!

Anonyymi kirjoitti...

Katselin siinä vanhempaa Blogiasi huomasin jo poisnukkuneen Isäni Kaarlon rakentamassa penkkejä Lakeudenristiin paappasi Unton kanssa.Isäni oli myös asentamassa kirkonkelloja kummisetäni Alvarin kanssa Mukavia kuvia. Kiitos sinulle.T. saara

Laura kirjoitti...

Hei, kiitos viesteistä.

Outi: heh, siivousblogi.. minäkin tarttisin. :)

Aarnilintu: Tämä on minun mielestä hyvä salaattiohje, hyvin varioitavissa.

Saara: Olipa mukava kuulla, että tunnistit isäsi kuvasta. Kysyin papalta, että muistaako hän Kaarloa, mutta ei muistanut työntekijöiden nimiä kirkkotyömaalta.

Anonyymi kirjoitti...

Isäni kutsumanimi oli Kalle .Hän oli kova kalamies ja taiteilija . Hän maalasitauluja ja oli innokas laulaja. Kiitos sinulle vastauksestasi ja terveiset paapallesi. T.Saara

Jade kirjoitti...

Tein tällä ohjeella juuri meille iltaruoan. Herkkua oli, niin minun kuin miehenikin mielestä!

Laura kirjoitti...

Hei Jade, mukava että tykkäsitte. :)